Stressitasot kesäkuun alkupäivinä olleet mukavan matalalla, työt kirjastolla alkoivat 12 viikon ja 2 päivän etätyöskentelyn jälkeen, ja vaikka virustilanne huolestuttaa, niin enemmän hyvää on tehnyt työpaikalla oleminen ja työkavereiden näkeminen! Onneksi rakastan työtäni. Myös jaksamiseni on ollut yllättävän hyvällä tolalla. Olen saanut myös nukuttua melko hyvin, joskin katkonaisesti ja sykevälivaihtelu on ollut hyvissä mitoissa joka on kertonut että keho on palautunut hyvin rasituksista.
Mistä tähän pisteeseen on tultu.
Eräs aamun varhainen valveillaolon hetki sain idean. Haluan alkaa pitää päiväkirjaa siitä kuinka opettelen hallitsemaan stressiä ja mieltäni, ja sitä kautta koko elämääni. Päiväkirjasta näkisi tapahtuuko jotain edistystä ja saisi pidettyä ylhäällä mitä kaikkea kokeilen ja mikä toimii ja mikä ei. Stressinhallinta on ollut jo koko viime vuoden teemana ja se polku jatkuu, vaikka vuodenvaihteessa kuvittelin että alkaisi jo helpottaa. Mutta ei ole ainakaan vielä helpottanut. Toivossa on hyvä elää - eli elättelen toivoa että elämä ja tilanteet vielä tästä helpottaisivat. Ei se ainakaan yrittämisen puutteesta johdu!
Aika moni aloittaa jonkin uuden vaiheen ja sen seuraamisen vuoden ekasta päivästä - noh, mä olen tässäkin erilainen nuori ja alan nyt kesäkuun alusta ja katsotaan jos saisin kokonaisen vuoden tätä seuraamista tehtyä - ja ehkä ensi vuoden kesäkuussa olen oppinut paljon itsestäni ja maailmasta ja osaisin elää rennompaa ja luottavaista elämää valoisasti ja iloisasti, hyvällä energialla!
Voisin lähteä liikkeelle siitä, mikä tähän tilanteeseen on johtanut ja mikä on tämänhetkinen lähtötilanne. Olen aina ollut huolestuja- ja stressaajatyyppi. Lapsena ja nuorena enemmänkin, olin ja olen herkkä ja reagoin vatsallani helposti ongelmiin ja jännitykseen. Muistan kouluaikoina usein saaneeni kuumetta kun lukuvuosi oli ohi, se oli stressin laukeamista. Jotenkin onnistuin tuossa elämään vuosia melko stressitöntä elämää. Nyt se on iskenyt uudella voimalla ja on pakko opetella keinoja sen hallitsemiseen. Viime vuonna oikeastaan heti vuoden alusta alkoi vaikeat ajat jotka aiheuttivat paljon stressiä. En halua tarkemmin mennä yksityiskohtiin, mutta kerron sen verran että siihen liittyi mm vaikeita naapuritilanteita ja sen vuoksi tapahtui monta asiaa viime vuonna ja jokainen kerta nosti stressitasot pilviin. Oli myös muita tapahtumia ja huolia. Niiden takia laihduin monta kiloa viime vuonna alkuvuodesta.
Noiden lisäksi oli koirien ongelmat. Vuosi sitten Mikyltä piti poistaa lähes kaikki hampaat ja hampaiden poiston yhteydessä löytyi möykky anaalirauhasista. Kun suu oli parantuntut, piti anaalirauhaset leikata jotta syöpä saatiin pois. Syöpä oli ärhäkkää ja pahanlaatuista, mutta aika onneksi näytti, ettei se ollut levinnyt, vaikka ennuste oli huono. Siihen liittyi huolen lisäksi myös runsasta rahanmenoa joka tietenkin lisäsi stressiä. Saatiin kyllä ihanasti apuja ihmisiltä kuluihin, siitä olen ikuisesti kiitollinen!
Viime vuoden keväällä ajattelin että mun on pakko löytää jotain keinoja stressinhallintaan kun se kulutti ja kuormitti mieltä ja kehoa niin ronskilla kädellä ja tuntui että voimat loppuvat kesken. Käytin masennuslääkkeitä jotka oli olleet käytössä jo lähes 10 vuotta. Ja sen lisäksi satunnaisesti rauhoittavia kun ahdistus oli niin kovaa. Mutta tajusin etteivät nuo ole pysyviä konsteja, pitäisi löytää jotain kestävää ja sellaista joka oikeasti auttaa stressiin, eikä vain oireisiin. Mulla oli ollut pahaa ahdistuneisuutta aiemminkin, mutta siitä oli jo vuosia. Tällaista jatkuvaa ahia ei ollut ollut vuosiin. Se jotenkin hätkäytti ja herätti että nyt pitää asian juuriin puuttua.
Mua alkoi pitkästä aikaa kiinnostaa henkisyys, meditointi, enkelit, se, että meillä on myös henkinen ulottuvuus ja se on jotain sellaista jossa voi energiatasolla tapahtua kaikkea mitä ei vielä osata selittää, mutta mikä ei välttämättä ole mitenkään outoa tai huuhaata, se on vain energiaa. Sitä samaa jota me kaikki olemme. Löysin joitain Facebook-ryhmiä ja varsinkin yhdestä tuli mulle tärkeä ja löysin uusia ystäviä sitä kautta ja sain myös apua ja luin paljon aiheesta ja sain uusia näkökulmia.
Ekat energiahoidot tasoittivat tilannettani ja antoivat toivoa vaikeassa tilanteessa. Sain hyviä ohjeita kuinka muuttaa omaa ajatteluani terveempään ja toiveikkaampaan suuntaan. Ja syksyllä viime vuonna löysin sellaiset meditaatiot jotka resonoivat niin hyvin, että aloin viimein meditoida säännöllisesti. Ne olivat YouTubessa ohjattuja meditaatioita ja kuuntelin niitä kuukauden joka aamu ja ilta ja koin että sain niistä apua. Jopa niin paljon että marraskuussa aloin vähentää masennuslääkitystäni! En ollut ikinä uskaltanut sitä tehdä, peläten vieroitusoireita. Oloni oli kuitenki niin vahva ja hyvä että aloin pienentää annostusta. Ja loppuvuonna olikin toiveikas ja hyvä olo! Kuten viime postauksestani voi lukea. Mutta hah - elämällä tuppaa olemaan aina ylläreitä hihassaan, eikä tämä elo ole vielä ruusuilla tanssimiseksi muuttunut, vaikka näin kovasti toivoin.
Valkoiset sulat ja höyhenet haluan nähdä viesteinä enkeleiltä |
Hyvin taas osasit avata taustaa ja mihin olet menossa. Tsemiä matkallesi🧡💛💚❤
VastaaPoistaKiitos paljon <3 <3 <3
PoistaHienoa, jään ehdottomasti seuraamaan. Oikein hyvää matkaa kohti parempaa stressinhallintaa Sinulle ��!
VastaaPoistaKiitos paljon, kiva kun jäät seuraamaan! :)
Poista