Stressinhallintapäiväkirja, osa 2 Tähän hetkeen.

Stressinhallintapäiväkirja, osa 2 

Kesäkuun 4. - 6. to, pe ja la

Just tällä hetkellä stressitasot ovat suhteellisen hyvät, ei ole hurjaa stressiä. Mutta toisaalta en varmaan ole täysin stressitönkään. Mutta just nyt ei ahdista eikä purista - se on hyvä tilanne ja tunne! Olen nukkunut suht hyvin, tarkoittaen että mun Polar Ignite-kellon mukaan palaudun hyvin unen aikana ja autonominen hermosto toimii ihan hyvin. Unen määrä on ollut liian vähäistä kun heräilen yöllä koiran levottomuuteen ja tänään lauantainakin uni loppui jo ennen seitsemää aamulla. Mutta mieliala on ollut hyvä ja on tosi kiva vaihteeksi herätä hyvällä mielellä eikä siihen että heti puristaa kun taju tulee päähän. 

Alkuvuodesta tähän hetkeen.

Palataan vielä vähän taaksepäin niin päästään tähän hetkeen:

Tämä vuosi alkoi myös kovalla stressaamisella - toisella koiralla oli silmässä kaihi ja se piti leikkauttaa, sillä se oli sellaista etenevää sorttia joka edetessään tuhosi silmää. Kaihileikkaus oli usean tonnin operaatio ja me teetettiin se Tampereella koska se oli edullisempaa siellä - jopa matkoineen. Ja niitä matkojahan tuli, kuukaudessa ajeltiin autolla pari tuhatta kilsaa kun leikkauksen jälkitarkastuksia oli kohtuullisen usein. Silmän toipumiseen tuli vähän mutkia kun silmänpaine nousi, ja sitä piti sitten tarkkailla ja laittaa tippoja. Se myös lisäsi käyntikertoja Tampereella. Sitten silmä herkistyi silmätipoille ja tulehtui pahasti, se oli taas oma hässäkkänsä joka lisäsi stressiä. Onneksi kaikesta tuosta selvittiin ja Pixun silmä voi hyvin, on paineeton ja sillä näkee <3 

Kun silmätippoja laitettiin niin se oli oma juttunsa, niitä piti laittaa 8 tunnin välein niin yöunet jäi kolmen kuukauden ajan vajaiksi kun piti joka aamu herätä klo 7 laittamaan tipat, vaikka yleensä olen nukkunut noin ysiin asti. Mutta totuin ja mulle tuli uudet aamurutiinit jotka oli ihan hyvät. Tipat Pixulle, tein oman aamuhetken jossa hiljennyin ja harjoitin kiitollisuutta ja jonkinlaista rukoilua harrastin ja sitten aamumeditaatio. Sitten lueskelin kirjaa kunnes puoliso heräsi ja sitten koirat ulos ja aamupalaa. Kun silmätippojen laitto lopetettiin niin tuo aamurutiinikin loppui enkä ole vielä löytänyt uutta korvaavaa joka toimisi noin hyvin. Eikä terveys kestä että heräisin joka aamu noin aikaisin, ei riitä tuo unen määrä. 

Ja koska autolla tuli ajettua kuukaudessa enemmän kuin edellisenä vuonna yhteensä, niin auto reagoi siihen siten, että siitä hajosi muutaman viikon aikana niin monta paikkaa että sekin nieli setelin poikineen. Sen lisäksi yksi hajoamiskerta oli sellainen että oltaisiin hyvin voitu menettää henkemme motarilla ajaessamme. Sen tilanteen tajuaminen sai todellakin tärinät aikaan. Kaikki säästöt meni autoon ja koiraan, eikä riittänytkään, piti myös lainata. Mutta pakkohan nuo asiat oli hoitaa! Stressiä vain lisäsi se, että pieni ja vaivalla kasattu vararahastopuskuri kului loppuun. Mutta onneksi oli taas ihania ihmisiä jotka auttoivat, ilman heitä tilanne olisi todellakin ollut paljon synkempi! 

Ja sitten tuli tämä K-virus. Ja mullisti kaiken. Ja jo alkuvaiheesta alkaen tuli tietoon että meidän kaupungin taloudellinen tilanne oli huono jo ennen Koronaa ja nyt huononee entisestään ja alettiin puhua lomautuksista. Se pelkkä sanakin sai koko mun elimistön menemään veteläksi, tuntui kuin ihon alla olisi valunut jäävettä ja maha meni sekaisin. Jos ei ole säästöjä ja on hyvin pienet tulot, niin lomautus on huono uutinen. Ja meidän piti odotella useita viikkoja ennenkuin lomautusten tilanne selkeni. Oli kamalaa kun ei tiennyt oliko kyse useasta kuukaudesta vai viikoista. Alkutilanne kuulemani mukaan oli, että lomautuksiksi suunniteltiin kahta ja puolta kuukautta - lopputulema oli, että kirjastolaisille tuli parin viikon lomautus ja meille osa-aikaisille siitä puolet eli viikko. Tieto oli niin helpottava että stressistä heti hävisi yli puolet! Rahajutut on kyllä yksi iso stressinaihe kun sitä ei ole riittävästi. 

Kirjastot meni kiinni 18.3. olin silloin lomalla ja heti sen jälkeen flunssan takia sairaslomalla ja me jäätiin vapaaehtoiseen kotiarestiin jo viikkoa ennen 11.3. koska olen riskiryhmää. Kun työt taas lomien jälkeen alkoivat, hain kirjastolta läppärin ja muita välineitä ja aloitin etätyöt. Se olikin kivaa! Ja hommia piisasi enemmän kuin tarpeeksi - en edes ehtinyt tehdä kaikkea mitä olisin halunnut ja mitä suunnittelin. Työ ei siis stressannut ollenkaan! 

Mutta tulevaisuus stressasi, ja oma ja läheisten terveys. Ja aina kun piti mennä kauppaan tai asioista hoitamaan. Olen aina kaupassa ja apteekissa käyttänyt maskia. Ja me ollaan käyty asioilla niin harvoin kuin mahdollista. Pari kertaa tilattiin kotiin ruokaa aluksi, mutta nyt olen käynyt itse kaupassa, maskeerattuna. Koirille on pitänyt hakea ruokaa ja apteekissa käydä - siinäpä ne menot. Muualla ei olla käyty eikä ketään nähty. Mä olen nähnyt perhettäni videochateillä joka sunnuntai - eli äitiä ja pikkusiskoja joista toinen asuu Melbournessa ja toinen täällä kotikaupungissa. Se on hyvä että tuollainen on vakiintunut meille kun ennen oli aika kausittaista että nähtiin, eikä juuri ikinä koko porukalla. Eli jotain hyvääkin tässä tilanteessa. 

Näiden huolien lisäksi on ollut huolta puolisosta ja hänen voinnistaan. Sekin on yksi mitä haluan opetella, olla ottamatta toisen ongelmia omikseni. Siitä ei ole hyötyä ei läheiselle eikä itselle. Mutta noitakin riitti tuossa kevään aikana ihan riittävästi. Eli oli todella monta stressinaiheuttajaa ja sellaisia asioita joille ei itse ole voinut mitään. Jos et voi ulkoisille asioille mitään, niin ainoa mihin voit vaikuttaa on oma asenne niihin. 

Sitä tässä olen lähtenyt työstämään. 

Pixu operaation jälkeen tötterö päässään monta viikkoa

Pixun operaatio tehtiin Tamperella, pidettiin siinä samalla miniloma ja nähtiin nähtävyyksiä

Pixu onneksi toipui hienosti <3