lauantai 30. marraskuuta 2019

Hakusessa joulumieli

Voiko joulumielen opetella? Saako juhlapyhävastaisesta ihmisestä niistä nauttivan?

Otan vinkkejä vastaan, sillä nyt on sellainen tilanne että mä ryhdyn juhlimaan joulua!

Siihen on muutama aika omituinen, mutta painava syy ja näyttää siltä että on pakko ruveta jouluihmiseksi - hui kauheeta. Mitä mun pitää tehdä, tietää ja ottaa huomioon? Lähinnä pienellä budjetilla :)

Mun 80-luvun koristeet on kerran sen jälkeen päässeet esille :D 
Mulla on laatikollinen 80-luvulta peräisin olevia noin kerran käytettyjä joulukorusteita, ne käyn tietty etsimässä. Mulla on mun serkun tekemä upea hevosenkenkäjoulukuusi! Se tietty esille. Meinaan varmaan hankkia myös oikean pienen joulukuusen, ekan kerran sitten vuoden -88. Mistä saa pieniä joulukuusia, onko olemassa jotain ekologisia vaihtoehtoja? Mulla on paperinen oranssi joulutähti ikkunaan - sen laitan keittiöön.

Serkun tekemä ihana kestojoulukuusi <3 
Jouluruokia syödään, laatikoita, riisipuuroa yms. Pipruja tietty, ja torttuja - pitäiskö niitä leipoa itse - kuuluuko se asiaan? Ollaan me joskus leivottukin niitä!

Rakastan riisipuuroa kanelilla <3 

Meidän leipomia pipareita :D 
Mitä muuta - mitä sun jouluvalmisteluihin kuuluu?

Jännä nähdä miten tässä käy - raportoin sitten joulun jälkeen. Mun epäjuhlapyhämäisyydestä voi lukea vaikka täältä lisää. On jo vuosia ollut tapa olla tekemättä mitään.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Nälkä!

Nyt sitten vähän lisää vaihdevuosiasiaa - vaihteeksi. Suurin osa hormonikorvaushoito-oireista on kadonneet, kuumat aallot kesti noin pari viikkoa, rinnat oli tosi kipeät noin kuukauden. Näppylöitä naamassa ja muualla on yhä, eikä näy laantumisen merkkejä - grrrr.

Ne hirveät raivokohtaukset jotka nousivat lähes tyhjästä on nyt vihdoin hiljentyneet, ja siihen tepsi se, että puolitin iltaisen geeliannoksen puoliksi ja laitan nyt puolet illalla ja puolet aamulla. Ja heti loppui ne raivot. Sain ehdotuksen tällaiseen toimintaan ja sehän toimi! Jee! Ne oli tosi rasittavia ne raivot, kun niille ei voinut mitään ja ne vei voimia.

Nyt uusin juttu on nälkä! Sellainen hurja, kova, ääretön lämpimän ruuan nälkä. Ei tee mieli karkkia eikä herkkuja. Tekee mieli spagettia ja paksua kastiketta, tekee mieli perunaa ja soijanakkikastiketta suolakurkulla. Tekee mieli makaroonilaatikkoa ja kaalilaatikkoa. Ja kaikkea paksua, lämmintä ja kunnollista. Ja että sitä saisi syödä paljon! Mieluiten vaikka 10 litran kattila kerrallaan voisi olla hyvä. Jo päivällä alkaa olla vesi kielellä kun miettii että illalla on ruoka-aika! Ja ruuan jälkeen alkaa tehdä mieli iltapalaa. Kuten esim nuudelikeittoa kasviksilla kuten yhtenä iltana itselleni tein. Nam nam.

Linssit on niin kauniita ja niistä saa tukuisaa ruokaa

Vegaanin jouluruoka, kinkun tilalla tofua, oli tosi hyvää! 

Tässä vähän tietoa miten vegaani voi koostaa aterioita halvalla ja terveellisesti

Ihania lämpöleipiä, en juuri käytä vegaanijuustoa mutta tällaisiin se sopii 
Tämä voi tietty olla myös tämä vuodenaika, keho valmistautuu talviuneen. Mutta ei tämä näin pahana ole ikinä ennen ollut! Vuoden alussa putosi 8 kiloa ahdistuneisuuden takia ja nyt on lyhyessä ajassa tullut jo 3 kiloa takaisin, ihan vain tavallisella kotiruualla. Nyt on paino aika hyvin siinä missä sen toivon olevankin - joten koitan olla lihomatta enempää. Mä tiedän etten tarvitse ruokaa, tekee vain mieli syödä. Ruokaa! Tämän linkin takana on tutkimus, jonka mukaan ME/CFS potilaiden keho on eräänlaisessa pitkittyneessä talviunitilassa, eli se ei ole vain kuvitelmaa kun tuntuu että käy hitaalla ja on kohmeessa ja nukuttaa ja sänky, sohva ja muut pesämäiset rakenteet kutsuvat koko ajan.

Silleen hankala tällainen hillitön ruuanhimo että kun on syömishäiriötaustainen niin herättää tosi ristiriitaisia tunteita tällainen. Vaikka akuutista anoreksiasta on jo monta kymmentä vuotta, niin silti se hoikkuuden ihannointi itsessäni on mussa vieläkin. Ahistaa lihoa, ahistaa kun reidet paksunee, ahistaa jos maha pömpöttää. Tulee aina hyvä ja kevyt olo kun laihdun. Siinä ei ole mitään järkeä, mutta järjellä ei olekaan mitään tekemistä syömishäiriöiden kanssa. Nykytiedon mukaanhan aivot muuttuvat syömishäiriöisillä eikä sille oikeastaan voi mitään.


Aineksia joista syntyy ihanaa kunnonruokaa! 
Suuri ruokahalu ei varmaan niin haittaisi jos tietäisi että liikunnalla voisi kompensoida suuria ruokamääriä, mutta liikuntaa en voi lisätä nykyisestä ilman romahdusta. Eli syömistä on pakko kontrolloida jos en halua lihoa liikaa. Onneksi perusruoka ei niin kovasti lihota, mutta ehkä se että tursautan reippaasti majoneesia kaikkeen mitä syön :D Hirveä majoneesihimo (siis vegaanimajoneesi tietty!) ja se maistuu lähes kaiken kanssa, leivän päälle, mihin vain ruokaan, patoihin, keittoihin, salaatteihin - slurps! Mutta onneksi nämä mun mieliteot on aina kausittaisia. Joskus hirveä himo tonic-veteen ja joskus majoneesiin ja joskus suolakurkkuihin ja milloin mihinkin. Vähemmän mihinkään makeaan nykyään, mikä on hyvä!

Onko sulla ruokahimoja tai kausia milloin on pakko syödä jotain tiettyä? Vaikuttaako vuodenaika ruokafiiliksiin?



lauantai 16. marraskuuta 2019

Talvi vastaan kesä

Ennen olin ihan kokonaan kevät- ja kesäihminen. En sietänyt talvea, pimeää ja kylmää. Tuntui että olin sisältä kuollut talvisin ja kaipasin vain kevättä, valoa, lämpöä ja kesää. Sitten yllättäen jotain tapahtui, ikä ja koirat, se että koirien kanssa on ollut pakko ulkoilla kolme kertaa päivässä oli sää tai vuodenaika ihan mikä tahansa. Se jotenkin avasi mun silmät sille että säässä kuin säässä voi ulkoilla kunhan on hyvät varusteet. Nyt yli nelikymppisenä mulla on ekaa kertaa lapsuuden jälkeen ulkoiluvaatteet jotka kestää tuulta ja vettä. Se kummasti lisää ulkonaviihtymistä! Samoin kuin toppahousut! Ahh, yksi parhaista keksinnöistä ikinä.

Nykyään huomaan viihtyväni talvessa. Tykkään kun pimeys ja hämärän hyssy käärivät tumman viittansa sisään turvaan ja piiloon. Pimeys voi olla lohdullista ja armollista. Se antaa syyn sisällä käpertyä sohvalle viltin alle ja fiilistellä keijuvalojen hohteessa kirjan tai leffan kera.


Kesällä aina tuntuu että on PAKKO NAUTTIA kun kerrankin on aurinkoista ja lämmintä. Ikinä ei tiedä monta tuntia se Suomen kesä kestää. Joten ulos ja nauttimaan, imemään valoa ja aurinkoa! No juu ei, jos on voimat ihan vähissä, aurinko porottaa ikävästi, on liian kuuma ja joka paikassa liikaa ihmisiä - ja ne usein on vielä humalassa. Ei kiitos. Sitten kun hellekauden istuu sisällä, tuntuu että se on jotenkin väärin. Hirveät suorituspaineet.

Olenkin nyt syksyllä päivien pimetessä ja kylmetessä miettinyt hyviä ja huonoja puolia näin koiranulkoiluttajan näkökulmasta talvesta ja kesästä. Ja tämä on niin outoa, kun olen pitänyt talvesta vasta pari vuotta.



Hyviä ja huonoja puolia talvesta ja kesästä:
Talvella:

+ talvella koiralenkillä ei tarvitse miettiä miten tukka on kun voi vetää pipon päähän
-+voi kotona olla kotoisasti leggareissa kun voi vetää toppahousut vaan siihen päälle
+ on pimeää koko ajan - se on ihanaa kun saa olla omassa kuplassaan eikä näe kaikkea
+ ulkona on kaunista kun on lunta, tai kun on sumua tai kun on vesi jäätynyt
+ jotkut lenkit on tosi lyhyitä kun koirat ei viihdy ulkona kun on liian märkää tai kylmää
- joskus harmittaa kun valmistautuminen lenkille kestää, kun pitää pukea useita kerroksia vaatteita itselle ja koirille.
+ on turvallinen olo kaikkien vaatteiden ja pipon alla
-+on ihanan hiljaista pihassa ja kaduilla kun ei näe niin paljoa ihmisiä, saa olla rauhassa
- talvella ja kylmässä ja varsinkin kosteassa mua särkee enemmän ja tarvitsen lämpöpatjaa että saan unta.


Kesällä:
+ menee hyvin vähän aikaa koiralenkille valmistautumiseen kun parhaillaan tarttee vain laittaa sandaalit jalkoihin ja menox!
- /+on valoisaa koko ajan
+ ei tartte pukea paljoa
+/- jotkut lenkit on lyhyitä kun on liian kuuma eikä koirat jaksa kävellä
+ saattaa olla tosi kaunista kun on vihreää ja kukkaisaa
- pitää miettiä missä vaatteissa hengailee kotona jos ei halua vaihtaa vaatteita koiralenkeille, pitää olla mekkoa ja muuta ja tukka kivasti
- on jotenkin enempi esillä vähissä vaatteissa ja kaikessa valossa
- näkee ihmisä enemmän ulkona, talon pihassa ja kaduilla
- aurinko ja kirkkaus joskus laukaisee migreenin, se ei ole kivaa

Onhan noita varmaan muitakin, mutta nämä nyt tulivat mieleen näin yhdellä istumalla.
Miten sä suhtaudut vuodenaikoihin?
Vaikuttavatko vuodenajat ja säät sun vointiin ja oloon?

tiistai 12. marraskuuta 2019

Yllättävä lopputulos ja juhlien pohdintaa

Hieman häkeltynyt olo kun tuo mun ystävyys-aiheinen blogsaus sai aikaan aika paljon palautetta. Enemmän kuin varmaan ikinä! Tuli useita kommentteja, kiitos niistä! Tuli palautetta Facessa, yksityisviesteinä ja jopa pari puhelua! Mua jännitti julkaista se, kun tuntui niin yksityiseltä ja sellaiselta mistä ei yleensä paljoa puhuta. En sitten ollutkaan ainoa joka on noita asioita miettinyt ja joka on tuossa tilanteessa.

Yksinäisyys on tabu, siitä ei oikein sopisi puhua tai ainakaan itse myöntää jos sellaisesta kärsii. Sitä lukee itsensä luusereiden joukkoon jos näin on asiat päässet kehkeytymään. Musta siinä ei ole mitään hävettävää, ja uskon että asioiden on helpompi korjaantua jos ne nostaa esiin ja päivänvaloon. Eikä pidä niitä piilossa ja salassa, jonain mörkönä.

Multa jäi sanomatta tuossa postauksessa muutama pointti, kuten tämä, että ajattelin saavani ikävää palautetta siitä että miksi itken julkisesti ystävänpuutetta kun en osaa pitää kiinni edes niistä vähistä joita elämässä on. Tai mulla ei ole energiaa eikä voimia heille. No, se onkin ristiriitaista. Ystävänkaipuu ei häviä vaikka tiedostankin että mun voimavarat on rajalliset eikä ne meinaa piisata edes kaikkein välttämättömimpiin juttuihin. Mutta toivon että se jotenkin ymmärrettäisiin. Aika kohtuuton vaatimus, kun en itsekään sitä oikein tajua :D

Raitasukkaystävät
 Yksi asia joka nosti mulla pintaan tämän ystäväjutun oli se kun tajusin että hiukan päälle vuoden päästä täytän pyöreitä. Eikä todennäköisesti ole mitään järkeä järkätä suuria juhlallisuuksia koska vieraita olisi se ehkä 5 kpl perhettä.

En ole ikinä elämässäni juhlinut mitään virstanpylväitä ja joskus se harmittaa. Ei ole ollut rippijuhlia (olen ollut pakana koko ikäni), ei ole ollut lakkiaisia (kävin lukiota vain puoli vuotta ja lopetin masennuksen ja stressin takia kesken), en juhlinut kun luin itseni kirjastontädiksi ja siinä ohessa tentin itseni merkonomiksi erinomaisin paperein. En juhlinut kun sain paperit pukuompelijaksi (sain ihan stipendinkin!) tai kun sain suoritettua opinnot vaate- ja tekstiilisuusnnittelun artenomiksi AMK. Tai kun täytin 30 v - (silloin olin Australiassa siskon luona ja ilta meni siihen että siskon miehen sukulaiset kiistelivät siitä mihin mennään niin kauan ettei sit menty mihinkään). Tai kun täytin 40v. Silloin olin muistaakseni masentunut. Siinäpä niitä virstanpylväitä joita ei ole juhlittu. Kihlajaisjuhlat pidettiin perheelle kun mentiin kihloihin! Meidän vanhemmat ja mun sisko perheineen ja silloinen vuokranantaja olivat paikalla. Juhlimattomia juhlia mulla myös naimisiinmeno, lasten saaminen/ristiäisiet tai omat hautajaiset.

Toisaalta houkuttaisi pitää isot kalaasit edes kerran elämässään, mutta toisaalta ei ole voimia eikä varoja sellaisia järjestää - eikä niitä osallistujiakaan. Eli ehkä se sit siitä.
Raitasukkajuhlat
Sellaisen hyvän tuo viime postaus tuotti että otin yhteyttä muutamaan ihanaan ihmiseen ja nähtiin kahvilla kolmistaan ja se teki niin hyvää! Ilmeisesti meille kaikille - joten toivottavasti saadaan kahviteltua myös uudelleen. Kyllä oikeanlaisen ihmisten kanssa oleilu ja juttelu antaa niin paljon ettei ainakaan toivoaan kannata menettää.

Myös muualla on pohdittu ystävyysjuttuja, mm blogissa Salamatkustaja oli tästä aiheesta myös postaus.

Ystävällistä viikkoa sulle, ystävä!