Ei poroa vaan peniaa

Nonni. Mulla on osteopenia reisiluun yläpäässä. Sitä se teettää kun vaihdevuodet alkaa jo 41 vuotiaana ja lekurina oli silloin mies joka vaan kysyi että haluanko hormonikorvaushoitoa eikä osannut enempää siitä kertoa tai pohtia että olisiko se mulle sopiva vaihtoehto. Mullakun ei ollut paljoa oireita, kuumia aaltoja vain jotka sain kuriin akupunktiolla.

Mutta luihin tuo siis myös vaikuttaa, ja varsinkin kun en pysty ME/CFSsn takia harrastamaan liikuntaa joka rasittaisi luita sopivasti. Nyt sitten alkaa korvaushoito pienellä annoksella, katsotaan tehoaako se myös yleisvointiin, ahdistuneisuuteen, äkäisyyteen, hikoiluun ja muuhun mitä kaikkea tässä on kertynyt mutten ole tajunnut ajatella että voisi liittyä vaihdevuosiin.

Ihme juttu miten tabu nämä vaihtarit vieläkin ovat. Kuitenkin ihan jokaikinen nainen joka elää tarpeeksi vanhaksi, ne kokee. Näin onneksi dokkarin vaihdevuosista, ruotsalainen, kaksiosainen ohjelma,  ja siitä tuli mieleen että voisiko tämä ahdistuneisuusherkkyys johtuakin esim vaihdevuosista? Ja voisiko sitä parantaa hormoneilla. Noi hormonithan ei ole mikään itsestäänselvä eikä vaaraton vaihtoehto. Parhaan avun saa jos ne aloittaa heti vaihtareiden alettua ja käyttää vain jonkin aikaa. Mutta riskit eivät ole paljoa suuremmat, vaikka ne aloittaisikin tälleen aika myöhään. Näin olen lukenut. Rintasyöpäriski hieman kasvaa, mutta siihen voi sairastua vaikkei hormonihoitoa käyttäisikään. Nyt ekaksi katsellaan 3 kk että mitä hyvin pieni annos hormooneja mulle tekee. Jännää.

Runsaasti pihlajanmarjoja! 

Meinaan myös alkaa vähän pomppia päivittäin, sekin ja tärinä auttavat luita lujittumaan. Viime talvena kahdesti mätkädin ilmalennon kautta oikealle lonkalleni talviliukkailla joten silloin ajattelin että jos tuosta mötkähdyksestä ei mikään mennyt rikki, niin varmaan ei ole vielä hätää. Komeat mustelmat kyllä tuli!

Halusin nyt kirjoittaa tästä jotta muutkin ehkä tajuaisivat että luista pitää pitää huolta ja että jos vaihtarit esim alkaa aikaisin niin kannattaa seurata omaa vointia ja kuntoa.

Mä kävin tänään kuulemassa nuo luuntiheydenmittauksen tulokset mun omalla lääkärillä, jonka sain meidän terveyskeskuksesta poikkeuksellisesti koska mulla on monielinsairaus ja monta diagnoosia. Yleensä omalääkäreitä ei ihmisillä enää ole, ikävä kyllä. Ja kuulin suru-uutisen, hän ihana lääkäri on lähdössä pois. Pohjoiseen pienelle paikkakunnalle katsomaan millaista meno on siellä. Onnekas on se paikkakunta, sillä tämä lääkäri on ihan parhaita joilla olen käynyt. Mulle tuli suru puseroon, mutta hän testamenttasi mut kollegalleen joka kuulemma tietää ja on kiinnostunut ME/CFSstä ja on muutenkin hyvä ja erikoistunut vaikka mihin. Joten aika toiveikas olo surusta huolimatta. Hyvät lääkärit on niin kiven alla ja on aika harvinaista sellaisella saada käydä!

Eilen oli tän vuoden pahin migreeni. Näköjään syksyisin on mulla pahimmat. Viime syksynä se eka migge jolloin yrjö lensi. Eilen ei ihan, mutta oksetti koko ajan. Otin heti aamusta kourallisen lääkettä josta seurasi se että olin ihan töttöröö ja nukuin koko päivän. Pysyin hereillä vain syödäkseni vähän jotain helppoa ja parin tv-ohjelman ajan. Sitten taas nukahdin. Onneksi iltaa kohden olo hieman koheni ja sitten jännitti miten yö menee, kun on nukkunut koko päivän. Mutta sen verran rankkaa keholle tuo kipu ja lääkkeet että hyvin nukuin yölläkin 9 tuntia vielä. Tänään sain herätä ilman oksetusta ja särkyä ja on hyvin kiitollinen olo - vaikka vielä pöpperöinen miggen jälkeisolo. Mutta kiitos elämä kun ei satu ja pysyy hereillä :)

Sellaista tähän alkusyksyn päivään - mitä sulle kuuluu?