keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Vegaanihaaste / Vegan challenge

Jotenkin mulla hitaasti hiipii mieleen aina jonkilaiset elämänmuutokset. Kun lopetin tupakanpolton 8 vuotta sitten, niin puoli vuotta ennen sitä olin sitä mieltä etten ikinä voi lopettaa, liian vaikeaa. Sitten puoli vuotta myöhemmin lopetin. Nyt mietin puoli vuotta sitten etten ikinä voisi olla vegaani, liian vaikeaa, ja nyt olen koko tammikuun ollut vegaanisella ruokavaliolla, eikä olekaan vaikeaa!

Tupakan polton lopettamisessa mua auttoi Allen Carrin kirja Stuppaa tähän, se ikäänkuin aivopesi mut pois tupakanpoltosta, eikä ole sen jälkeen tehnyt edes mieli. Tuntuu vaikealta ajatella että ennen poltin 10-30 tupakkaa päivässä! Nyt on käynyt sama juttu vegaaniuden kanssa. Muutama vuosi sitten kun kuulin että joku on vegaani, ajattelin vain miten vaikeaa sen täytyy olla! Sitten se pikkuhiljaa jotenkin hiipi mun aivoihin, näin siitä juttuja, luin tarinoita, liityin FB-ssä ensin vapaamieliset vegaanit-ryhmään ja sitten Sipsikaljavegaaneihin, ja kun näin mitä herkkuja ne syövät, niin kiinnostus kasvoi. Ja kun vuoden alussa näin että tammikuussa on taas vegaanihaaste, niin klikkasin itseni sinne mukaan kunnolla edes ajattelematta!

Ja nyt olen ollut maidotta, munatta ja tietty lihatta ollut tämän kuukauden. Mähän en ole syönyt lihaa yli kahteenkymmeneen vuoteen, siitä kirjoitin täällä. Mutta olen käyttänyt voita, juustoja ja munia ja kalaa aika paljon. Juustosta luopuminen on varmaan vaikeinta. Ja sekään ei ole ollut vaikeaa! On kaikenlaisia muitakin hyviä leivänpäällisiä, kuten hummusta, tofua, kasvirasvavuustoa, lihattomia leikkeleitä, vihanneksia ja vaikka mitä. Avokaadoa en ole vielä kokeillut, mutta se on kuulema hyvää.

Vegaanihaasteessa on parasta että päivittäin tulee sähköpostiin uutiskirje jossa kerrotaan aiheesta, on viikoittainen ruokalista ja siihen ohjeet ja kauppalista. Sivuilla on reseptipankki jossa on herkkullisia ruokavaihtoehtoja. Ja näiden lisäksi, jos haluaa, saa mentorin, jolta voi kysellä ja vaikka käydä yhdessä ruokakaupassa tai kahvilla. Ja on keskusteluryhmä FBssä, eli ei todellakaan tarvitse yksin pähkäillä että mitähän nyt söisi tai miten tämä menee tai tuleeko tarpeeksi proteiinia tai muita tarpeellisiä ravinteita. Voin vannoa että kaikkia ravinteita tulee hyvin, eikä nälkää tarvitse nähdä. Eikä tartte olla ilman herkkujakaan! Ihan kaikenlaista löytyy eikä tämä ole mikään laihdutuskuuri - voi ihan helposti lihotakin, jos vaikka vaan herkuttelee ja syö rasvaisia valmisruokia :D Kaupoissa on nykyään ihan mahtavasti kaikkea valmista jos joskus ei hotsita laittaa ruokaa tai on kiiru.

Mä olen kummakseni huomannut, että kokkailen jotenkin mieluumin kuin ennen. Se on ihmeellistä. Mä monta vuotta ihmettelin mihin mun kokkailuinto ja ruokainnostus hävisi, ei vaan kiinnostanut pätkääkään, mutta vähän aikaa sitten tajusin. Sehän hävisi samalla kun sairastuin, vuonna 2000, kun kaikki voimat hävisivät mielestä ja kehosta, niin ei ruuanlaittokaan kiinnostanut enää, se vie niin paljon voimia. Mutta jostain syystä nyt on ollut uutta intoa kokeilla ruokia ja pilkkoa juttuja :)

Mitä sitten vegaani syö esim. aamupalaksi? No vaikka näitä:
Well, what does a vegan have for breakfast? These for example:

100% kauraleipää, hummusta, soijaviherpippurileike ja kurkku /
100% oat bread, hummus, soypeppercoldcut and cucumber

Kauramaidossa liotettuja chiasiemeniä (paljon proteiinia), mustikkasoppaa, pakastimesta mustikoita, mansikoita ja banaania/ Chiaseeds (lots of protein) in oatmilk, blueberrysoup, blueberries, strawberries and banana

Maissilastuja, kauramaitoa, musti- ja mansikoita, pellavansiemensekoitusta /
Corn flakes with oatmilk, blueberries and strawberries and some linseeds

Entäs sitten pääruuaksi? No vaikka tällaista:
Ok, so what can you have for dinner? Hmm, something like this maybe:

Perunasipulijuurestofulaatikkoa / Potato-onion-rootvegetable-tofucasserole

Lämmin linssikeitto / Warm linseed soup

Vihannes tofucurry / Vegetable tofu curry

Entä, voiko ulkona syödä mitään? No, kyllä voi, kuten tällaista pizzaa:
What about when you go out to eat? There are lots of options, like this vegan pizza:

Vegaani pizzaa Dennis-ravintolassa / Vegan pizza in a restaurant Dennis

No, mitä voi mässyttää jos herkkuhammasta kolottaa? Voi, vaikka mitä! Kuten:
Sometimes I get cravings for treats and sweets, what about that? Oh boy, there's lots of stuff:

Terveellinen vaihtoehto on hedelmäsalaatti / A healthy option is a fruit sallad

Kolmen kaverin sulkaa-suolainen toffee vegaanijäätelö ja suolapähinöitä / Vegan nice cream with salty nuts

Itse tehtyä väätelöä banaanista, sulkaakauramaidosta ja maapähkinävoista /
Self made nice cream from bananas, peanut butter and chocolate oat milk - soooo yummy

Että sellaista, ei tartte nähdä nälkää! Ja esim. kaupan pakastimesta löytyy gluteenittomia vegaanikorvapuusteja yms. Niitä voi ottaa vaikka mukaan kun menee kylään, tai Oreo-keksejä, ne ovat vegaanisia myös! :)

Tähän mennessä tämä on mennyt hyvin, ja tuntuu luonnolliselta, joten enköhän jatka tätä jatkossakin! Ajattelin olla joustava vegaani, eli ostan kotiini vain vegaanisia juttuja, mutta esim kylässä voin lipsua, en meinaa olettaa että kaikilla on just mulle sopivia juttuja. Toistaiseksi ainakin näillä eväillä mennään! Kannattaa sunkin miettiä, vaikka ensi vuoden tammikuussa.

Normally it takes me like 6 to 12 months, or more, to make changes in my life. Like when I stopped smoking. 6 months before I was sure that I can never stop smoking, then I read Allen Carrs book The easy way to stop smoking, and it sort of anti-brainwashed me out of smoking, and it was so much easier than I anticipated! And I've never wanted to smoke again, after 8 years. The same happened now, with vegan diet. 

Half a year ago I thought, how hard! When someone said they ate vegan foods. Then I got to reading about it, joined a couple of fb-groups about vegan food and now, this January started this Vegan January Challenge. It's a biggie here in Finland. When you join, you get a daily newsletter in your email that is full of recipes, information and interesting facts. You can also have your own mentor, if you want to ask questions or need help in a grocery store or going out for a coffee. And there is a peer support group in FB where you can share your thoughts and ideas and foods. So you're not alone with it all, you have great support all the way.

So, now I've been eating vegan this whole month. I've been without meat for over 20 years, but I've used cheeses, eggs and fish. I thought those would be hard to abandon,  but no - I haven't missed anything at all. I put here some photos of what I've made and what I've eaten. And I haven't been hungry or thought that I'm missing out on something! And, I've noticed that I like cooking more than before! I lost interest in cooking or baking when I got ill in 2000, it was too much of an effort, so it's nice to feel some of that coming back now :)

I think I've done well this month, so I'll continue. I thought I might be a flexible vegan, I'll buy only vegan things home, but if I'm visiting, I might eat something non-vegan, 'cause I don't want to be too difficult :D You should try this too! 



torstai 5. tammikuuta 2017

Ahdistusta ja arvontavoittoja / Anxiety and little wins

Uusi vuosi ja vanhat vaivat. Mulla oli tauko täältä ja vähän joka paikasta kun tuossa marraskuussa iski kauhea ahdistus. Pitkästä aikaa, viimeksi se oli vuonna 2011 jolloin kävin sairaalassakin sen takia. Ja silloin ahdistus jatkui yhtäsoittoa 4 kk. Nyt se ei onneksi ollut niin paha. Sen verran kuitenkin että laihduin vähän kun maha ei kestänyt ruokaa ja pää ei kestänyt mitään.

Ahdistuksen aiheutti se, että saatiin uudet yläkerran naapurit, eivätkä ne ole ikävä kyllä villasukkahissuttelijoita, vaan keskellä yötä huonekalujen raahaajia ja pomppivia lapsia (juu, tiedän, ei sais paheksua, mutta mutta...) ja meidän unet nyt jäävät lyhemmiksi sekä illasta että aamusta. He valvovat myöhään yöhön ja jostain syystä vetävät huonekaluja lattioita pitkin niin että kirskuna käy. Aamulla sitten pompitaan ja juostaan niin että ei voi nukkua. AAArrrggghhhh.

No, ahdistus vähän helpottui, koetetaan miehun kanssa keskittyä hyviin asioihin ja niihin pieniin hetkiin kun on hiljaista. Eli kun yläkerta ei ole kotona. Laitettiin myös asuntohakemukset ihan jokapaikkaan taas. ja tutkitaan myös yksityisten tarjontaa. Toiveena on seuraava:

ylimmän kerroksen kolmio, tai rivarikolmio, mukavat hiljaiset naapurit, ei ketään yläpuolella, vähintään 67 neliötä, kivasti säilytystilaa, vaatehuone, sauna ja parveke olis kivat, myöskin valoisuus olisi kivaa. Sijainti lähellä keskustaa, ja vielä edullinen vuokra! :D Saa toivoa meille tuota meidän puolestakin!

Että sellasta. Tuo ahdistus ja unien puute on vaikuttaneet sen verran että voimat on olleet tavallista vähäisemmät. En jaksa oikein mitään. Töissä käyminen vie kaikki voimat. Joulunpyhät oltiin kotona hissuksiin, samoin uusi vuosi. Meidän koko suku oli pahassa flunssassa joulun, niin ei oltaisi voitukaan vierailla missään. Tykkäsin kun saatiin vain olla.

Jotain hyvää viime vuodesta, osallistuin ahkerasti erilaisiin arvontoihin FBssa ja Instassa, ja voitinkin juttuja:

- Madaran SOS-sarjan tehoseerumi ja päivävoide
- Eleven nettikaupasta luomukosmetiikkaa kasvojen puhdistusaineen, poskipunan, luomivärin ja huulikiillon
- Kiss Kiss taidesukkahousuilta voitin mustat himmelisukkikset
- Mandy vaateliikkeeltä voitin villasukat siskolle joululahjaksi ja rannustimet itselleni
- Varalusikka nettikaupasta voitin ihanan kaulakorun
- Erään dekkarin esilukijana olosta voitin 50 euron lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan
- Eräästä huutokaupasta jonka tuotto Romanian koirille voitin kaulakorun
- Toisesta huutokaupasta voitin rannekellon
- Ehdotin kirjailijan pyynnostä nimiehdotuksia jotka kaikki päätyivät kirjaan ja voitin kirjan
- Koirien hyvinvointikeskuksen jouluarvonnasta voitin koirille lelun
Voi olla että oli vielä jotain muuta, mutta en nyt muista :) Ehkä ne kaikki 86 nelilehtistä apilaa jotka löysin kesällä auttoivat tässä!




Hello! It's been a while. Mostly because I've not been feeling too well. Had bad anxiety in November due to the fact that our upstairs apartment had people move in finally. And they're not the quiet type. They love to move their furniture around in the middle of the night and wake up really early to jump around. So we can't sleep enough, and it's making me even more exhausted than I'm normally. 

Hadn't had that bad anxiety since 2011 when it was really bad, I went to a mental hospital for a while then, and the anxiety lasted for 4 months non-stop then. It was a bit easier this time though...

We decided to try to concentrate on the good things and the little moments of silence (when they're not at home). And we sent applications for a new home to all possible places! What we hope for is a three room and kitchen top floor appartment, a walk in closet, balcony and sauna would be nice. And location near centre and not too expensive :D You can wish it to us too if you like! 

So, due to lack of sleep and anxiety I've been feeling more tired than usual and haven't had the energy to do most things, like being on the compure. We spent Christmas and New Year just home by ourselves. Most of my family was having a realle bad flu so we couldn't even visit anyone. 

Something good about last year, I took part in many competitions if FB and Instagram, and was lucky enough to win some prices like:
- Ecological cosmetics from two different places
- some jewellery
- a gift card to a book store

- a book
- woolly socks and wrist warmers
- panty hose with hand printed design
- a toy for doggies
- a wrist watch
There could be more, but can't remember now...Maybe all those 86 four leaved clovers that I found last summer helped here a bit!