Mä varmaan joskus olen tykännyt jouluista ja juhannuksista yms. Silti muistan lapsenakin sen tyhjyyden mikä valtasi mielen kun se paljon odotettu milloin mikäkin oli käsillä. Tässäkö se nyt olikin?-tunne oli aina läsnä. Ja sellainen tyhjiö valtasi mielen heti sen jälkeen. Sieltä sitten kesti muutaman päivän keräillä itsensä taas siihen arkeen.
Nuorena sitten oli paniikki siitä että missä on mitäkin menoa ja kenen seurassa parhaat bileet. Ja kutsuuko kukaan minnekään? Oli hyvä syy ryypätä ja juhlia ja sekoilla ihmisten seassa. Se oli hauskaa siihen aikaan.
 |
| Tässä näkyy ainoa vappuhuiska mistä mä tykkään |
Kun jätin juomisen ja sen tyylisen juhlimisen, ei ollutkaan enää mitään syytä tykätä tai harrastaa mitään näistä juhlista. Ja kun ei ole lapsiakaan niin ei tarvitse niitäkään varten mitään valmistella.
Olen yrittänyt pitää itsestäni huolta siten että menisin aikaisemmin nukkumaan ja korjaisin unirytmiäni. Näillä juhlapyhillä on siihenkin vaikutusta koska pitää kuunnella kotonaan kauheaa älämölöä kun muut ottavat ilon irti että taas on yksi syy ryypätä. Ja parhaassa tapauksessa menettää yöunensa sen takia. Onneksi tänä vappuna tuli snookerin maailmanmestaruus telkkarista, sitä oli kiva kattella yömyöhälle niin ei tarvinnut yrittää mennä liian aikaisin nukkumaankaan.
 |
| Nyt vappupäivänä on lähes +20 lämmintä ja keltavuokot kukkii |
Lähinnä ahistaa ajatus että pitäisi järkätä niin paljon tilaa että jotain krääsää saisi esille, ja sitten se pitääkin taas kerätä ja pakata ja viedä näkyvistä taas vuodeksi. Kauhea vaiva ihan tyhjän takia. Mä olen ajatellut että ehkä se on tämä mun krooninen uupumus mikä osaltaan vaikuttaa mun antijuhlapyhäisyyteeni. Ei ole voimia juuri mihinkään tavalliseen, saatika sitten mihinkään ylimääräiseen. Tuo työmäärä vain lannistaa ja uuvuttaa pelkkä ajatteleminenkin. Siksi on helpointa vain vetää verhot eteen ja sulkea ulkomaailma kauas pois mun läheltäni. (ja pysyä pois sosiaalisesta mediasta missä kaikki toivottelevat jostain syystä kutakin juhlapyhää).
