Synttärimietteitä 45-vuotispäivänä /Thoughts on my 45th birthday

Heipparirallaa ja kivaa päivää! Ja miksi ei olisi, kun aurinko paistaa ja vietän synttäreitäni :)

Täytän tänään 45-vuotta. Se on hyvin ajatuksia herättävää, ei pelkästään siksi että siinä on paljon suuria numeroita, vaan siksi että isäni oli 45-vuotias kun kuoli sydäriin nukkuessaan. Pakostikin siinä miettii että olen samanikäinen kuin hän silloin ja olen perinyt häneltä monia asioita, fyysisiä ja henkisiä. Kuinkakohan mun käy.

Mutakakkua / Mudcake! 

Iskä oli hyvässä fyysisessä kunnossa, hän oli puuseppä, oli töissä ja vapaa-ajallaan rakensi huonekaluja, korjasi autoja, rakensi muille taloja ja remppasi asuntoja. Eli hänellä oli kova työmoraali ja varmaan hän oli myös perfektionisti, luulen perineeni sen häneltä.

Iskän terveyden huono puoli oli se, että hän poltti paljon ja oli Pohjois-Karjalasta, se varmaan altisti sydän- ja verisuonitaudeille ja siksi tuli se sydäri. Iskä oli tiennyt sydämensä laajentumasta jo vuoden ennen kuolemaansa, mutta ei kertonut sitä kenellekään. Hän muutti tapojaan terveellisemmäski, varmaankin juuri sen takia. Mutta siitä ei ollut enää apua.

Mä asuin isäni luona tuolloin. Olin 19-vuotias ja sairastin anorexiaa. Olin ollut lyhyen pätkän sairaalassa, mutta he eivät osanneet tehdä mulle mitään, kun en vain suostunut syömään. Annettiin ohje, että koska mä stressaannuin liikaa kaikista omaan talouteen liittyvistä asioista, suositeltiin että muuttaisin vanhemmilleni. Muutin isälleni, pieneen yksiöön ja nukuin siellä vuodesohvalla. Hyvin sinne mahduttiin, iskä, minä ja mun poikaystäväni, joka oli siellä myös paljon.

Sinitaivas / Blue skies

Asuin siellä noin vuoden, ennenkuin heräsin itsenäisyyspäivän aamuna siihen, että iskä nukkui vielä, ihmeteltiin sitä vähän poikaystäväni kanssa, koska normaalisti iskä heräsi aina viideltä aamulla lukemaan lehdet ja juomaan kahvia. Ajateltiin että ehkä hän oli mennyt takaisin nukkumaan. Käytiin suihkussa ja sitten aamupalalle.

Huoli oli jo hiipinyt mieleen, miksi iskä nukkui vieläkin? Jotenkin oli mielessä että jos se on kuollut? Mutta sehän olisi ihan hullua! Poikaystävä meni nykäisemään iskää varpaasta, peitto valahti varpailta pois ja nähtiin että varpaat oli aika siniset. Siinä vaiheessa totuus alkoi valjeta....muistot alkavat olemaan aika sumeita kun mieli meni paniikkiin. Kävelin iskän vierelle ja otin kiinni kyynärpäästä, kun se oli peiton päällä.Kosketin sitä, se oli ihan kivikova ja jäätävän kylmä. Sitten jo tiesin, mutta en halunnut uskoa. Otin peilin ja pidin sitä suun edessä jos se olisi huurustunut. Ei tullut huurua, ei reagointia ravistukseen, ei vastausta kyselyyni.

Taisisn soittaa äidilleni ja poikaystäväni soitti viranomaisille. En oikein muista. Sen muistan että äitini, siskoni ja poliisit tulivat aika samaanaikaan ja mulle annettiin rauhoittava lääke. Iskä tutkittiin, todettiin kuolleeksi ja vietiin pois. Siskoni olivat ihan sekaisin myös, surusta ja kaikesta. Mentiin yhdessä äidille ja siellä olin sitten seuraavat viikot. En voinut enää olla iskän asunnossa. Yhdessä itkettiin, naurettiin ja muisteltiin ja järkättiin hautajaisia. Onneksi sain oman uuden vuokra-asunnon suunnilleen kuukauden päästä, olin saanut tiedon asunnosta jo iskän eläessä, joten hän kerkesi olla iloinen puolestani siinä asiassa.

No, nukkuessa kuoleminen on varmasti yksi parhaista tavoista lähteä täältä, kun lähteähän kaikkien ennenpitkää pitää. Eli se ei haittaisi mua. Ja olen jo monta vuotta ollut sitä mieltä, että paljon on jo tullut nähtyä ja koettua, eli voisin jo lähteäkin täältä. Kun hullummaksi menee maailma, eikä meikäläisen köyhän ja kipeän vanhuus varmaankaan ole mitään herkkua ja ruusuilla tanssimista.

Iskä oli edellä aikaansa tuon mun anorexian kanssa. Hän ei tuputtanut eikä terapoinut. Hän vaan osti terveellistä ruokaa ja mä aloitin syömiseni hyvin varovaiseseti pienestä murusta raejuustoa. Ja lisäsin sitä pikkuhiljaa teelusikalliseen raejuustoa ja pikkuhiljaa muihinkin ruokiin. Opettelin siis syömään uudelleen. Ja nykyäänhän sitä pidetään monissa laitoksissa parhaana tapana päästä anorexiasta, että opetellaan hyvin hiljalleen syömään uudelleen, ilman paineita mutta vakaasti lisäten ruokaa koko ajan, ja opetellen terveellisiä ruokailutapoja.

Eli hyvä iskä! Olen myös kiitollinen että opin tuntemaan hänet hyvin, tuona aikana kun asuin hänen luonaan, se oli korvaamatonta. Tuossakin ikävässä sairaudessa oli hyvänä puolena tuo, että lähenin iskän kanssa ja huonona puolena se, että varmasti pilasin suolistoni joka varmaankin on vaikuttanut nykyisiin sairauksiinti todella paljon. Kerron anorexiastani myöhemmin lisää, jos jotakuta kiinnostaa se tarina. Tässä oli tämä tarina, tätä mietin tänä päivänä, kun täytän 45-vuotta.

Löysin muuten tänään ekat kevätkukat, lumikellot, joten hyvää kevättä kaikille! <3

Lumikellot / Snowdrops 

Hello all, and a good day to you! And why not, sun is shining and I have my birthday today :)

I'm 45 today. It's very thought provoking, not only because the numbers are big, but because 45 is the age my dad died. 

Synttärilahja! / Pressie! 

My dad was in a pretty good shape, he was a carpenter, so the work was very physical. On top of his work, he repaired cars, made furniture, built houses and did renovations to peoples houses. He was probably a bit workaholic and a perfectionist. 

He also smoked quite a bit, so I think that, and the stress was what made his heart dysfunction. He knew he had heart problems a year before he died, but didn't tell anyone. He tried to live more healthily, but it was too late for that. 

I lived then with my father. I was just recovering from my anorexia, and wasn't allowed to live by myself, so I moved in with him. He lived in a small one room and a kitchen apartment. I slept on the sofa-bed. We got on well, him, me and my boyfriend who spent lots of time there too. 

I lived there for about a year. And one Independence Day morning we woke up and noticed that my dad was still sleeping. It was weird, because normally he woke up at five to read the newspaper and have some coffee. We went to shower and then have breakfast. It was creeping to my mind that something was wrong (maybe he was dead?), but that was impossible! My boyfriend went to shake his toes, the covers fell of his feet, and we noticed his toes were quite blue...The truth started to come out, but I didn't want to believe it. I went to touch his elbow that was lying on top of the covers. It was rock hard and cold as ice. I knew for sure then. But I still held a mirror to his mouth to see if there was breathing - of course there wasn't... 

Jäätä / ice

From now on I can't remember much, I was panicing. I phoned my mum and my bf phoned the authorities. They all came at the same time, they told my dad was dead, and took him away.  I got a tranquilizer. My sisters were quite beside themselves with sorrow and sadness. We all went to my mum's place, I stayed there for the next weeks. I couldn't stay at my dad's place anymore. We cried, laughed and shared memories and arranged the funeral. I got a new rented apartment about a month from that, my dad was still alive when I heard I got it so he was able to be happy for me for that. 

I think dying in your sleep is one of the best ways to go. And we all have to go at some point. I wouldn't mind that. I'm pretty ready to go already, I've seen and experienced so much already. And being sick and poor when old isn't very appealing, especially when looking how things are going with our government at the moment, they're making poor people more poor and rich people more rich...

Dad was very good with my anorexia, he bought healthy food, didn't pressure me to do anything. I started eating very slowly. First just a grain of cottage cheese, then slowly adding it to a tablespoon of that and slowly some other foods too. I learned how to eat from the start. 

I'm very grateful that I got to know my dad so well before he died. It was one of the good things the anorexia bought to my life, and the downside was that I ruined my intestines, and that may be the cause of my health problems this day. I'll tell you all more about my anorexia later, if you're interested...This is what I'm thinking today, as I turn 45 years old.

And today I saw the first spring flower - so happy spring you all <3

Vertaistukea ja uusia mattoja / Peer support and new rugs

Hei taas lukija!

Nyt on lähes viikko toivuttu edellisestä pitkästä työjaksosta. Sehän meni kivasti, mutta kyllä vain vaati veronsa taas. Olin niin uupunut että kun kävelin koiralenkkejä liian vähäisellä energialla, niin jalat meni maitohapoille ja olivat tosi jäykät ja kipeät monta päivää. Ja niin kävi kaksi kertaa! Sain jalat hyvin kipeäksi ja jäykiksi ihan vain tavallisella kävelyllä! Sen siitä saa kun ei lepää tarpeeksi. Vieläkin heikottaa, mutta tänään oli eka päivä etten nukahtanut päivällä, eli olo kohenee :)

Viime torstaina mä pidin ensimmäisen vertaistukiryhmäni CFS-ihmisille. Hieman jännitti että mitä siitä tulee ja tuleeko mitään tai ketään paikalle. Ja tulihan niitä, tuli 5 naista, kokonaista. Selkeästi on tarvetta vertaistukitapaamisille, ja niistä tuleekin nyt kuukausittainen tapahtuma. On hienoa että saa tehdä jotain hyödyllistä, jotain joka auttaa ihmisiä ja jolle on tarvetta! Siitä tulee kiva fiilis. Jaksoin tuon illan vetää ihan mainiosti, väsymys iski vasta sen jälkeen. Oli mahtavaa jutella ja juoda kahvia ja teetä ja olla hyvässä seurassa!

Kauniita värejä kahvilassa / Pretty colors in a cafe

Ja herkullinen aamupala! / and a delcious breakfast!

Viikonloppu meni enimmäkseen levätessä, mutta jaksoin käydä lauantaina moikkaamassa kavereita Helsingissä - pikaisilla kahvitreffeillä mahtavassa Cafferiino Odassa!

Ja sunnuntaina sellainen juttu jaksettiin, että saatiin uudet matot eteisen lattialle. Mikyn selän takia lattioiden pitää olla suojattuja ettei se liukastele ja ennen näitä uusia mattoja meillä oli sekalainen tilkkutäkki erilaisia mattoja suojaamassa Mikyä liukastumiselta. Mua ärsytti kun oli monta pientä mattoa, jotka eivät sopineet toisiinsa ja ne liukuivat aina paikaltaan ja niitä piti oikoa ja suoria koko ajan. Lisäksi silmiä särki kun ei ollut yhteneväistä. Satuin joulun jälkeen löytämään paikalliselta nettikirppikseltä kolme pitkää räsymattoa jotka olivat samaa sarjaa. Ne peittävät nyt eteisen lattiat kokonaan ja ovat sopivat ja yhteensopivatkin! Sitä ennen piti tietty imurtaa ja luututa lattia ja saada vanhat matot pois, osa menee kiertoon ja yksi niistä säilytetään mahdollista tulevaa tarvetta varten. Nyt silmä ja sielu lepää aina kun näen kivan eteisen lattian! Eikä Mikykään liukastele :)

Uudet matot eteisessä/ New rugs on our hallway

Sain kunnian alkaa pitää blogia tuolla Sairaankaunis-sivustolla, mun blogini nimi on Sumupuu ja kerron siellä kroonisesta väsymysoireyhtymästä, ja vähän  muustakin. Siellä on tällä hetkellä 19 blogia, jotka kertovat millaista on elää erilaisten sairauksien kanssa. Tästä linkistä pääsee lukemaan mun Sumupuuta ja muita tarinoita :)

Hello lovely reader!

It's taken me a whole week to recover from my long work period. I was so fatiqued that I got my legs all sore and stiff just walking my doggies, and I did that twice! That's what I get if I don't rest when tired. But today is the first day I didn't need naps during the day.

Last Thursday I had my first peer support group meeting! It went well, there were 5 women, and clearly there is a big need for this kind of activity. We'll meet every month from now on. It's so great to be able to be helpful and to do something worth wile.

During the weekend I mostly rested, but on Saturday I went to see some friends in Helsinki over coffee and on Sunday we managed to put our new rugs on the floor. We need rugs on all the floors so that Miky could walk without slipping, we have to be careful because of his weak back. We had very mismatched rugs that kept sliding and slipping in the hallway and I didn't like it, eyesore and backsore, fixing them all the time. I found some lovely secondhand rugs that all looked the same, so now we have very matching and nice looking hallways! We had to clean all the floors and get rid of the old rugs. But now it looks so nice! And Miky can walk without slipping :)

Another new thing is that now I'm writing another blog for this community called Sairaankaunis which translates something like sickly beautiful - meaning very beautiful. They have different blogs there by people who have some sort of disability or sickness. I'm writing about ME/CFS there.

Kauniita oksia /pretty brances