Asettumista kotiin / Settling down

Talvinen tervehdys. Tässä on tainnut parikin vuodenaikaa jäädä välistä. Mä olen ollut paljon vähemmän koneella ja silloin kun pikaisesti avaan koneen, hoidan yhdistysasioita ja muita rästihommia joten naputteluun ei ole ollut aikaa. Ehkä se on ihan tervettäkin, vaikka mielessä usein pyörii mitä kaikkea haluaisi kirjoittaa ja kertoa.

Vointi on ollut ihan hyvä, tavanomaista väsymystä, jonkin verran migreeniä, hieman kipuja, mutta muuton jälkeinen paha uupumus ja ahdistuneisuus on näköjään tällä keraa ohitettu. Lisää mun olostani voi lukea #Sairaankaunis-yhteisön blogistani Sumupuu. Siellä mun aiheenani on sairaudet ja niiden kanssa eläminen, täällä yritän kirjoitella kaikesta muusta mitä mun elämässä on.

Nyt on senkin takia seesteisempi ja rennompi olo kuin mitä on ollut aikoihin kun yläkerta on ollut tyhjillään jo yli kuukauden. Tästä mun mielestä selvästi huomaa sen kuinka paljon se rassaa jos joutuu elämään sellaisissa olosuhteissa joille ei voi itse mitään. Jos joutuu heräämään liian aikaisin viikosta ja kuukaudesta toiseen koska yläkerrasta kuuluu muovimopolla ajamisesta aiheutuvaa rohinaa ja ropellusta. Tai jumpsuttavia askelia just yläpuolella. Tai kumipallon pomputtamista just kun tarvitset vielä unta. Mä luulen että tämän takia mulla oli nyt lokakuussa vähemmän migreenejä kuin vuosiin! Eli stressi asuinoloista todellakin vaikuttaa suoraan mun terveytyeen.

Ymmärrän että jonkun mielestä mä valitan tyhjästä. Mutta väitän että jos ei ole itse kokenut tuollaista tilannetta, ei voi ymmärtää kuinka paljon se syö ja harmittaa ja vituttaa ja rasittaa ja stressaa. Sä et voi sille mitään, jos yrität voida niin vedotaan 'elämisen ääniin'. Jos mä kuulisin että jokun mun elämisen ääni häiritsisi jotakuta niin melko varmasti mulla olisi halua ottaa se toinen huomioon tekemisissäni, etten tahallani jatkaisi toisen kidutusta. Mutta nykymaailmassa vallalla näyttää olevan MINÄ, muttakun Minä haluan ja tahdon ja saan ihan mitä vaan.

No, yläkerta muutti muualle ja meillä on ollut autuasta. On saanut nukahtaa silloin kun nukuttaa ja nukkua keskeytyksettä aamulla niin kauan kuin nukuttaa. Se todella parantaa oloa huomattavasti. Ja vähentää stressiä. On helpompi hengittää ja olo on rauhallisempi. Nyt sit peukut pystyssä että sinne muuttaisi jotkut villasukkahipsuttelijat :D

Keittiön nurkka / kitchen corner

Pikkuhiljaa ollaan saatu purettua muutamia muuttolaatikoita ja saatiin verhot ikkunoihin. Hurjan paljon on vielä tekemistä, mutta jatkamme rauhallisesti ottamista. Lepäämiseen ja toipumiseen menee niin paljon aikaa, että tulee kakkosena asunnon laitto. Jotenkin sitä osaa olla huomaamatta noita laatikkokasoja kun niille ei jaksa tehdä mitään. Ja keskittyä vain siihen mikä on jo valmista ja mitä on saatu aikaan. Opetteleminen siinäkin :D

Wintery hello! It's been a couple of seasons since I've last been here. I haven't spent so much time on my computer, and when I have, I've been updating our CFS associations website and other need to do tasks. Maybe it's a good thing not to spend too much time on the computer, but I have lots of ideas and stuff I'd like to write about. 

My health has been ok. Normal amount of fatigue, migraines, a little bit of pain, but the worst fatigue and anxiety I got after the move has gone away. More about my health is availabe in Finnish in my other blog Sumupuu (Misty tree), it's in Sairaankaunis community, where people living with different illnesses write about their lives. 

I've been feeling more relaxed because our upstairs apartment has been empty for over a month now. They moved away and there haven't been new ones in yet. It's been wonderfully quiet. And I noticed that I've been having less migraines now - and I think it's stress related. It's very difficult if you have to sleep less because of the noises coming from upstairs, bouncing balls, walking really heavily to and fro, riding a kiddy tractor - those are all noises that either keep you awake at night or wake you up way too early. And when that goes on week after week and month after month it really stresses you out and makes everything really  heavy and hard. 

I know some people think that I'm complaining over nothing. But I think that if you haven't had that experience, living with disturbing neighbours, you don't know what it's like. There's nothing you can do about it, and if you go and complain or even just explain how it is downstairs, people just tell you that they have the right to do what they do. I know that if someone told me that something I'm doing is disturbing them, I'd try to do something differently and try not to bother anyone. But it's more ME ME ME nowadays with people, they want and they can and they don't care. As long as they can do what they want. 

Well, they moved away and it's been wonderfully quiet! You can sleep when you want and wake up when you want! And get enough sleep - that's so great! It lessens the stress. It's easier to breathe and take things easy. Now just fingers crossed that the new neighbours will be quiet little mouses with woolly socks :D 

Slowly slowly we have been unpacking and building our home. Just a couple of weeks ago we put the curtains on the windows. Resting and recuperating take so much time that the home decorating and unpacking comes second. Somehow I can manage to see only the good and ready things and not all those stacks of boxes lining the walls - and that's a skill, let me tell you :D

Kesäloma nro 1 / Summer holiday nro 1

Mulla oli tänä vuonna kaksiosainen kesäloma, osa yksi oli toukokuun lopusta juhannukseen ja toinen osa oli syyskuun puolivälissä. Aina kun kesälomajakso sattuu hyvin aikaiseksi, otan hiukan lomaa myös alkusyksyyn, jotta syksy ja talvi ei tuntuisi niin pitkältä.

Tällä kertaa oli hiukan outo lomanen, sillä lähes koko loma meni pakkaamiseen, muuttamiseen ja asettumiseen uuteen kotiin. Ymmärrän että joillakuilla muutto menee siinä sivussa eikä välttämättä kestä viikkotolkulla, mutta kun on kroonisesti uupunut niin kaikki vie hurjasti aikaa ja energiaa ja kaikkeen pitää varautua hyvin pitkällä tähtäimellä. Siksi oli ihan kiva että oli loma aikaa pakkailla niin sai käyttää koko energian siihen, mutta toisaalta se ei kyllä tuntunut yhtään lomalta.

Siksi olikin ihan mahtavaa, että päästiin kaverin mökille ekaksi kesälomaviikoksi. Pääsi eroon omista nurkista, ja pakkailu- ja muuttojutuista - ihan irti arjesta! Olimme tosi onnekkaita, sillä olemme haaveilleet mökkilomasta jo vuosia, mutta kun ei kellään lähistöllä ole mökkiä, eikä ennen tätä vuotta ollut oikein kulkuneuvojakaan, niin se oli hiukka mahdotonta. Nyt kuitenkin mun yksi eksä sanoi että saisimme käydä heidän sukunsa mökillä. Olin käynyt siellä 90-luvulla ja muistin sen ihanaksi paikaksi. Mökki saaressa, ei juoksevaa vettä (ellei sitten tietty itse juossut ämpärien kanssa) eikä sähköä. Sinne pääsee soutamalla - ja kirsikkana kakun päällä, alue oli aidattu joten oli mahdollista pitää koiria vapaana! Exän ihana äiti vastaanotti meidät ja esitteli mökin ja mitä siellä pitää osata tehdä ja systeemit ja muut. Sitten oltiikin omalla porukalla, mä, miehu, Pixie ja Miky ma-pe!

Teen tähän nyt kuvaraportin niin ei tartte kirjoitella niin paljon, kuvista näkee paremmin mitä siellä puuhasteltiin ja mitkä oli säät ja fiilikset :)

Pixulainen viihtyi rannalla /Pixie enjoyed the little beach

Saari on metsäinen / the little island was very forestry

Omistaja ja lemmikki kuulemma muistuttavat toisiaan / Owner and pet are supposed to look like each other

Taidekuva voikukasta / Artsy pic of a dandelion

Ihanaa viltteilya rannalla / Lovely blanketing on the beach

Miky otti Pixusta mallia ja kaivoi kuopan / Miky followed Pixies example and dug a hole

Kaunis omistajan tekemä puuvene / Beautiful hand made wooden boat

Keittiöstä ei ollut hullummat näyt / Not a bad sight from the kitchen window

Tiskaaminenkin oli mukavaa / Doing the dishes was exceptionally nice! 

Yksi migreenipäivä / One day of migraine

Koirat nauttivat vapaana olosta / Doggies enjoyed being free! 

Miky oli aina ihan lähellä / Miky was always very near

Terassikahvit aika kivalla maisemalla / Terrace coffee with a very nice view

Rantaa / the beach

Jonkin verran tavaraa / a fair amount of stuff

This year my holiday of 5 weeks was in two parts, first part I had to have from late May till Midsummer and the next part was in September. When I have to have most of my summer holiday that early in the summer, I like to save a little bit in early autumn, so the winter doesn't seem so very long.

This years holiday, the first part, was a bit different due to moving houses. Most of the holiday was spent planning and packing up. Most people would probably do the packing in the middle of everything else, on the side - you know. But when you're chronically exhausted you have to take your time and do it slowly so you won't hurt yourself too much. That's why it was nice to have time to do the packing, but on the other hand, it didn't seem much like a holiday at all!

That's why it was so super lovely that we got to spend the first week of my holiday in my ex's familys summer cottage. It's on an island, in a lake, and I've been there once in the 90's and remember it to be a wonderful place. We've dreamed of a holiday in a cottage for a long time, but we don't really know anyone who has one, and the rent is usually too high for us if we rented. The cottage don't have any electricity or running water, so it's wonderfully basic! And in a beautiful place about an hour and a half's drive from our home. It was so so nice to be away from tha packing and planning for a while, and it was fenced so the doggies could be there free! So lovely!

I will put the week in the photos, they tell more than words. The weather was amazing, sunny and warm and we enjoyed it all so much. Lots of sauna, quiet, reading, nature and free doggies <3

Opiston mielenkiintoiset kurssit / Community colleges interesting courses

Nyt on taas se aika vuodesta kun koulut alkavat ja kaikenlaiset harrastukset. Lomat on suurimmaksi osaksi pidetty ja säät viilenevät, tulee raikkautta ilmaan. Tekee mieli alkaa harrastaa kaikkea uutta ja mieli halajaa harrastusten ja kaikenlaisten kurssien pariin.

Juuri sopivasti sitten postilaatikosta putkahtaa oman kaupungin opiston opas, jossa on houkuttelevia kursseja sadoittain! Niin paljon kiinnostavia juttuja, maalausta, piirustusta, ommellusta, käsitöitä, ruokakursseja, kieliä, liikuntaa, tanssia, valokuvausta, elokuvakerhoa, kirjoittamista.... Huh. Voisin ihan hyvin ilmoittautua noihin kaikkiin!

Mutta en voi. Kun en jaksa. Luin taas innolla koko esitteen läpi - ja mieli ilahtui noin kahdestakymmenestä kurssista. Mutta pitää olla realisti. En voi sitoutua mihinkään .

Opiston esitteen kansi/ the cover of the community colleges booklet

 Jaksan käydä pari kertaa ja sitten väsymys vie voiton, ja sohva houkuttaa enemmän. Mutta onneksi siellä on myös lyhytkursseja. Ihan vain yhden kerran juttuja ja sitten muutaman tapaamisen pituisia. Tällä kertaa meinaan koittaa jos mahdun mukaan sellaiselle naputtelukurssille, se kestää vain yhden kerran ja siellä akupisteitä naputtelemalla voi saada apua ahdistuneisuuteen ja stressiin yms. Olen lukenut siitä ja halunnut kokeilla jo pitkään! Joten sinne!

Toinen mitä halaisin ja tarvitsisin olisi herkälle vatsalle suunnattu FOD MAP- välipala ja kasvisruokakurssit! Kumpikin kestää vain yhden illan. Ne vain maksavat niin paljon, että voi olla että jäävät sen takia väliin - harmittaa kun kaikki kurssit pitää maksaa kerralla. Satanen kahdesta kurssista on liikaa mun budjetissani. Mutta toi olisi niiiiin hyödyllistä - olen niin mielikuvitukseton keittiössä ja uudet ideat olisivat tervetulleita!

Noiden lisäksi oli vielä aikuisen naisen meikkikurssi ja pari luonnonyrttikurssia jotka kiinnostivat, sekä tietty jos vain olisi jaksua niin kirjoittaminen ja maalaus myös kiinnostaisivat. Mutta jäävät väliin. Mitään liikuntaa en edes ajattele. Se on liikaa. Mutta eiköhän yksikin mielenkiintoinen kurssi syksylle ole ihan kiva juttu? :)

Joy and beat to your life - it says

It's that time of the year again, weather is getting cooler, most of the summer holidays is behind us. You look forward to something new, new hobbies, schools, courses...

And just now the new community college's booklet comes to your mailbox. It's full of interesting and wonderful courses and evening classes! Painting, drawing, sewing, languages, cooking, dancing, exercises, photographing, writing, movie clubs...I could sign up for all of those!

But I can't. Because I can't. I just read through the whole thing - and my mind jumped with joy with about 20 different classes. But I have to be a realist. I can't commit to year long courses. 

I have the energy to go a few times, but then the fatigue kicks in and the sofa is winning. But for my good fortune, they also have these short classes, meeting only once or a few times. This time I'm trying to fit in to this one class where we learn to release anxiety and stress with tapping gently on certain acupuncture spots on your body. I've read about it and wanted to learn it since then! So there I'm going! 

Another one I'm really interested in is a FOD MAP- snack and vegetable dinner course. It's only a couple of nights, but it's quite expensive, a hundred euros is a bit too much for my budget. But it would be soooo useful, I'm not that good in the kitchen, and have no imagination there. 

Then there was this make-up class for adult women, and few about natural herbs that I was interested in, and of course if I had the energy, some writing and painting. But I'll have to pass those. I'm not even thinking about any exercising classes. Too much. But I think that one interesting class for this autumn is a very nice thing :)

Koirajuttuja / Doggie stuff

Pitkästä aikaa hiukan koira-asiaa. Molemman koirat on nyt sopeutuneet ihan hienosti uuteen kotiin ja uusiin (osittain vanhoihin) lenkkimaisemiin. Mehän siirryttiin vain n. 400 metriä noin kaakkoon vanhasta paikasta, niin osittain lenkkeillään myös vanhoilla paikoilla.

Muutto kyllä hieman stressasi koiriakin, Pixie oli pakkailun alussa aivan hämillään kun huolestui että mitä ihmettä tapahtuu. Mutta pian sekin rauhoittui kun me emme jättäneet sitä yksin kadulle. Meidän vanhat lenkkimaastot oli siitä kivat, että aika vähän tuli törmättyä toisiin koiriin, ja jos niitä näkyikin niin aika hyvin pystyi niitä karttelemaan.

Pixu huolestuneena / Pixie being worried

Miksi sitten karteltiin muita koiria? No, kun Miky löytyi kadulta, sen kyljestä puuttui pala kun joku toinen koira oli sitä puraissut. Tästä seuraa se, että Miky ei oikein siedä muita koiria, ehkä se on pelkoa, ehkä inhoa...mutta se haukkuu ja riekkuu, tempoo ja murrailee aina kun jossain näkyy toinen koira. Ihmeen hyvin se tuli heti alusta asti toimeen Pixien kanssa ja on meillä pari koirakaveria joiden kanssa se tulee toimeen. Ja jostain syystä se sietää aika hienosti muita Romanian rescueita.

Purtu pala Mikyn kyljestä / the piece that was bitten from Mikys side

Uusissa maisemissa taas liikkuu ihan hurjasti koiria! Mua aluksi myös stressasi ja huoletti se, ja yritin kaikkeni että vältyttäisiin tapaamisilta. Ja tietty mun stressi tarttui koiriinkin, eli ei ollut kiva eikä hyvä tilanne se. Koirat myös alkoivat haukkua kaikkia uuden talon ääniä, varsinkin viereisen asunnon ulko-oven availua ja sulkemista, mutta sekin on onneksi nyt rauhoittunut ja haukkua tulee enää ihan satunnaisesti.

Sattumalta löysin sellaisen lenkkiherkun koirille, joka on jopa Mikyn mielestä niin hyvää, että kaukaisuudessa saa olla toinen koira ja Miky mieluumin natustaa kananpalaa! Kun hokasin että kerrankin joku herkku toimii näin hyvin, niin ollaan siedätetty Mikyä muille koirille - ja nyt on parissa päivässä tapahtunut niin hienoa edistystä, etten oikein tiedä miten päin pitäisi olla. Olen niin iloinen ja onnellinen tästä edistymisestä!

Eilen lenkillä meitä lähestyi nuori nainen kultaisen noutajan kanssa. Kun he olivat kohdalla, Miky kävi kovaääniseksi, mutta sen huudon läpi selitin tytölle että Miky haukkuu kun sitä varmaan pelottaa kun sitä on purtu. Tyttöä se ei haitannut ja jatkettiin juttelua, melko pian Miky hiljeni ja syventyi kananpaloihin. Tyttö ja koira tulivat pikkuhiljaa lähemmäs ja Miky pysyi ihan rauhallisena. Siitä meni ohi samaan aikaan kaksi berninpaimenkoiraa ja kaksi muuta isoa koiraa, Miky huomasi ne, mutta jatkoi kanan syömistä!! Ihan mahtavaa! Ja tänään lenkillä meitä lähestyi kaksi pikkukoiraa, Miky huomasi ne, mutta ei sanonut mitään, katseli vain. Sitten söi kanaa ja jatkettiin matkaa!

Koirat meidän uudessa kodissa / Doggies in our new home

Ja eilen ja tänään Miky pääsi nuuhkimaan muutamaa pikkukoiraa ja ne tapaamiset menivät tosi hienosti, pientä jännitystä ilmassa mutta kun pääsi lähelle niin alkoi hännät heilua, eli meillä on pari uutta koirakaveria, kaksi uutta tuttavuutta on myöskin  Romanian rescueita ja yksi on russeli, joita Miky ei ole sietänyt ennen ollenkaan!

Olen niin älyttömän iloinen tästä edistymisestä! On ollut hieman hankalaa kun Miky on ollut niin kärkäs haukkumaan kaikkia muita, ihmiset tuijottaa mua kuin olisin maailman huonoin koiranomistaja, kun koira haukkuu ja riekkuu. On tässä ollut pari takapakkiakin, jos koira tulee liian läheltä ja yllättäen vastaan niin siihen ei vielä auta mikään, mutta ihankuin se haukun määrä ja kesto olisi hieman pienentynyt! Eli nyt on toiveikas ja iloinen olo tästä! :)

It's been a while since I've written about dogs. They both have now adapted well to our new home and partly new walking places. We moved only about 400 meter to south-east, so we partly walk the same routes as before. 

The move was a bit stressful for the doggies, Pixie was a bit worried when we started packing, she probably thought we were leaving her behind. But we didn't so it was all right. In the old neighborhood there weren't too many other dogs around during our walkies, and when we saw other dogs, we steered clear from them. 

Why did we do that? Well, when Miky was found in the streets of Bucharest Romania, he had a huge piece bitten off his back, and since then he's hated or is scared of other dogs. He barks, growls, yanks and rages when he sees other dogs. Surprisingly he got along very nicely with Pixie when he came to be our dog. And he does have some doggie friends other than Pixie. And for some reason he tends to get along with other Romanian rescues too!

Miky tänään / Miky today

In this new neighborhood there are lots and lots of other dogs walking with their people. I was a bit stressed about that, and of course my stress reflected on both dogs, and so no one was having a good time on our walks. They also started to bark at every sound in our building, especially when our next door neighbors opened or closed their front door. But now they're getting used to it, and bark only occasionally. 

I happened to find a treat that works with Miky, he's more intererested in that treat than other dogs passing in the distance! When I noticed that we've been slowly getting Miky to be accustomed to passing dogs (very far away ones). And now there's been really good progress with that! I'm so happy!

Koirat ulkona, nauttimassa heinästä / Doggies outside, enjoying some grass

Like the other day, there was this big lab and his walker coming closer, Miky started yelling, but I told the girl that he's just scared because he's been bitten before. The girl said they didn't mind, and we kept talking to each other. Miky started to be more interested in the bits of chicken I had and started eating that. The girl and the dog kept coming closer and Miky was happily chomping the chicken. Then there were 4 big dogs going by and Miky just looked at them and continued eating that chicken!! Amazing - or amazeballs, like a friend says :D 

We've also made some new doggie friends of little dogs near here. Two of them are Romanian rescues as well, and they've let Miky come and sniff them, it was a bit nervous at the beginning, but when Miky can get closer and sniff, it's been ok! How wonderful is that! 

It's always a bit nerve wrecking with Miky and his barking, other people look at me like I'm a bad dog owner and we have to be so careful out there. But this gives me hope :)

Kesäkuulumisia / What's up with my summer

Kesäinen arki jatkuu. Töissä olen ollut normaalisti, siellä on ollut melko vilkasta. Vuosia sitten kesät kirjastossa olivat rauhallisia ja oli aikaa tehdä omia projekteja. Nykyään koko kesä on täyttä tohinaa ja hyllyttämiseen ja muuhun asiakaspalveluun menee lähes koko aika. Meidänkin lastenosastolla kesäkuun tilastot olivat hurjaa nousua edellisiin vuosiin ja kuukausiin verrattuna. Veikkaan että osa tuosta johtuu siitä, että ihmisillä ei ole varaa matkustella ja ilmaset huvit ovat tärkeitä. Lukeminen ja kirjastossa huonolla ilmalla hengailu on kivaa puuhaa koko perheelle.

On tullut lainattua paljon kirjoja! 

Kirjoitin mun sairaus/terveysasioista #Sairaankaunisyhteisön blogiin, jutun voit lukea täältä. Eli muutosta toipuminen on vielä kesken, ja se tulee viemään aikaa. Parasta mitä voi olla on se kun työviikon jälkeen katsoo kalenteria ja se on tyhjää täynnä. Ei mitään ohjelmaa, ei yhtään suunnitelmaa, saa vain olla ja levätä, ja jos on voimia voi käydä jossain tai olla käymättä. Eli ei olla paljoa matkailtu tai tehty mitään ihmeellistä. Ja onhan noi ilmatkin olleet vähän mitä sattuu. Nyt on onneksi taas jo lämpimämpää ja kesälomalle sattui se hellekausi - enpä olis uskonut!

Koirien kanssa ollaan kävelty ja he nauttivat ruohosta

Tänä vuonna en jaksanut käydä itse poimimassa luomumansikoita, joten sain valmiiksi poimitut mansikat kotiin kuljetettuna, hyvää hintaa vastaan. Se oli kätevää, itselle jäi vain putsaus, syöminen ja loppujen pakastus. Viimevuotisia mustikoita on pakkasessa ihan hyvästi vielä ensi talveksikin, niin niitä ei tartte ostaa eikä kerätä. Vaikka olisikin kivaa mennä metsään haahuilemaan marjakorin kanssa, niin voimat eivät siihen nyt riitä.

Oma maa mansikka

Olen onneksi jaksanut hieman enemmän käydä siskolla sen ihania tyttäriä sekä itseään tapaamassa. On ollut sydäntä raastavaa kun ei ole ollut voimia vierailla, vaikka asutaan samassa kylässä. On ikävää kun tapaamisen puutteessa lapset alkavat vierastaa, vaikka ovat niin rakkaat ja ihanat. Nyt onneksi vierastaminen on hälvennyt ja meinaan tehdä kaikkeni että jaksaisin tavata heitä useammin :) Samoin monien ystävien tapailu on ollut jäissä, se on hurjan ikävää. Välillä tuntuu kuin ei olisi juurikaan ystäviä jäljellä, olen vain linnoittautunut kotiin miehun ja koirien kanssa. En jaksa pitää yhteyttä, viesteillä, soitella tai lähetellä kortteja tai lahjoja, saatikka sitten käydä missään tai kenenkään luona. Se on tämän sairauden ehkä ikävin puoli. Ja vaikeimmin ymmärrettävä. Että vaikka halua olisi, niin jaksua ei ole. Enkä ole ainoa CFS-ihminen joka tästä kärsii.

Olen hommannut partsikukkiakin, ekan kerran ehkä ikinä! 

Olohuoneen valmis nurkkaus, se tärkein

Tämä pitäisi oppia ja sisäistää

Asunnon järjestäminen on vieläkin ihan vaiheessa, laatikoita siellä täällä ja kaikki vinksin vonksin. Mutta ei meillä ole mikään kiire. Välillä on pakko vain olla tekemättä mitään, vaikka lootat vaateliaina houkuttelevat purkamaan ja järkkäämään. Me ollaan katsottu Peep Showta tvstä. Se on hauska sarja.

No, tässä tätä kesäistä elämää, onneksi kesä vielä jatkuu :)

Everyday life is continuing. Been working. Summers at the library are not as quiet as they used to be, it's very hectic! I think it's because people have less money to spend on travelling, then the free public libraries become very important, reading and hanging out in the library. 

I'm still recovering from the move. It'll take time. We haven't done anything exciting, just being home, watching tv. The best thing after work week is when the calendar is totally empty, nothing to do and nowhere to go! The weather hasn't been very nice, rainy, cloudy and coldish. I'm so happy the hottest days were when I had my holiday! Now it's getting warmer again :)

This year I didn't go and pick organic strawberries myself, didn't have the energy, so I had them brought to my door. All I had to do was to clean them, eat and put the rest in the freezer for the winter. I still have blueberries in the freezer from last year, so this summer I don't have to go pick them up or buy them. I'd love to go to the forrest and pick them, but just can't. 

This summer I've managed to visit my sister and her adorable daughters a bit more often. It's heart breaking that I haven't had the energy to visit them more even when we live in the same village. But now I've seen them a bit more, and I'll try my hardest to keep seeing them! Also I haven't seen many of my friends much. Sometimes it feels very lonely, because I can't keep in touch, send messages, visit or send cards or presents. It's one of the hardest parts of this sickness, and one that is most hard to understand. That I want to, but I can't. And I'm not the only one with CFS/ME who suffers from this. 

The organizing of our home is still not even nearly finished! Boxes everywhere and so much to do. But we're not in a hurry! Sometimes you just have to be without doing anything. We've been watching Peep show, it's funny and good entertainment. 

But thankfully there's still a bit of summer left to enjoy :) 

Hyvät ja huonot / The good and the bad

Uuden asunnon hyviä puolia:

- on isompi, eli kolmio, eli yksi huone enemmän
- kylppärissä on isompi peilikaappi
- kylppärissä on myös pyykkikaappi
- sauna!
- saatiin kylppärin kattoon pyykkiteline johon myös minä yletyn
- kylppärin seinällä on oskarin oksa
- lattioissa on muovimatto (paljon kivempi kuin kumiseva ja liukas laminaatti)
- eteinen on tilavampi ja siellä on säilytystilaa kivasti
- katto on korkeammalla, tosi kiva huonekorkeus, luo lisää tilantuntua
- ikkunat ovat isommat ja matalammalla, niistä jopa näkee ulos! (koirat tykkää)
- kaikissa ikkunoissa on sälekaihtimet
- saunassakin on ikkuna
- koko asunto on tosi valoisa
- makuuhuoneissa ei ole seinänaapureita
- toisessa makuuhuoneessa on myös vaatekaappeja
- ruokailutila on isompi ja valoisampi
- kirjahyllylle on parempi ja näkyvämpi paikka, eikä se vie siinä liikaa tilaa
- iso vaatehuone, jossa myös katto korkealla
- meillä on nyt leikkihuone (ei työhuone, koska kuulostaa liikaa työltä)
- parveke on kivempi
- talon pyöräsäilytystila on valoisa ja tilava
- varastointitilat on hyvät
- talon ulko-ovi ja hissin ovi on kevyempi
- näkymät ikkunoista on kivat, varsinkin keittiönikkunasta näyttää ihan Ruotsilta! :D
- ainakin toistaiseksi tuntuu että kotihommia on kivempi tehdä täällä kuin aiemmissa paikoissa

Keittiöön mahtuu senkki, jonka päälle sain aseteltua aarteitani / My retro treasures from the 70's

Huonoja puolia

- kalliimpi, mutta ei onneksi paljoa
- yläkerrassa kanta-astuja
- talossa ei pesutupaa eli ei isoa pesukonetta ja kuivausrumpua

Eli näyttäisi että hyvät puolet ovat vahvasti voitolla. Tykkään siis olla täällä tosi paljon. Pikkuhiljaa tavarat löytävät paikkansa ja koti muotoutuu. Parin päivän päästä työt jatkuvat, mutta niin onneksi kesäkin!

Sängyssä uudet memory foam-patjat / New mattresses of memeory foam

Aika paljon on pitänyt levätä / I've needed a lot of rest

The good things in our new home

- it's bigger and airy and has more light
- there's a bigger mirror cabinet and a cabinet for laundry
- we have a sauna, with a window
- the clothes line is one where I can reach
- the floors are vinyl flooring, it's better than laminate
- the hallway is more roomy
- and it has more storage space
- the ceiling is higher
- the windows are bigger and you can actually see from them
- there are blinds in all the windows
- the dining area is bigger and lighter
- the space for the book case is better
- there are closets in the other bedroom
- a big walk-in-closet
- a play room (we don't like to call it study)
- the balcony is nicer
- the views from the windows are nicer, especially from the kitchen, it looks like we're in Sweden!
- the doors of the building and elevator are not so heavy
- the storage space for bicycles is bigger and better
- we don't have next door neighbours in the bedrooms

The bad things

- it's a bit more expensive
- the upstairs neighbor is a heavy walker :(
- we don't have a laundry room with a big washer and dryer in our building

So, a lot more of the good points! I'm happy here. Slowly the things are finding their place and a home is coming together. In a couple of days holiday will be over, and work will continue, but so will the summer!

Kotona! / Home!

Nyt se on ohi! Muutto nimittäin. Istun vuodesohvalla, makkari on vielä kaaoksen vallassa, sängyn kasaamiseen voi mennä tovi... Nyt on maanantai-ilta ja muuttopäivä oli viime lauantai. Se kyllä jännitti ja stressasi ihan hurjasti etukäteen, olin melkein koko viime viikon migreenissä ja mahakrampissa sen takia. En tiennyt varmasti kuinka moni ystävä pääsee auttamaan muutossa ja kokemuksesta tietää että sitä nopeempaa ja kivuttomampaa mitä useampi pääsee paikalle.

Ja ihanasti tuli ystäviä auttamaan! Mä olen niin onnellinen että on noin reippaita ihmisiä ympärillä! Eli rakkaat KIITOKSET miehu, äiti ja isäpuoli, äitipuoli ja fafa, avoppi, siskonmies, toisen siskonmies, serkku, exä, ystävä, ystävä ja siskon tyttö <3 Meni kolmisen tuntia siirtää tavarat paikasta A paikkaan B ja sen jälkeen oli tarjottavana äipän tekemää gluteenitonta lohi- ja lihapiirakkaa ja erilaisia keksejä ja pullaa ja limukkaa ja kahvia. Kaikki tarjoomukset tekivät kauppansa ja olivat erittäin herkullisiä leipurin epätoivosta huolimatta :D

Haettiin perjantaina avaimet sinne uuteen ja käytiin siellä katsomassa tilanne ja haettiin pesuvehkeet ja pestiin kylppäri, sauna ja keittiö, muuten olikin ihan mukavan siistiä. Oli hienoa makustella avaruutta ja valoisuutta. Avoppi tuli auttamaan siivoamisessa ja jäi auttamaan meitä muutossakin. Perjantai-iltana meni aika myöhään että saatiin uusi paikka valmiiksi muuttoa varten.

Uuden kodin keittiö ja eteinen perällä / The new kitchen and the hallway at the back

Näkymä partilta voisi olla pahempiki / the view could be a lot worse

Paku saatiin yhdeltä ystävälta lainaan, iso KIITOS myös siitä <3 Miehu haki sen perjantai-iltana ja vietiin sillä sitten iltamyöhällä eka kuorma hankalia asioita, joita ei viitsitty jättää muuttoavulle kannettavaksi, kuten pyykkitelineet ja silityslaudat, peilit, kukat ja muut sellaiset ärsyttävät asiat. Pakuun mahtui hyvin ja tavarat saatiin ehjinä perille. Muuttopäivänä mä menin koirien kanssa uuteen vastaanottamaan tavaraa ja siellä oli kaksi koirista huolehtijaa, etteivät ne juosseet ihmisten jaloissa.

Tavaraa tuli kovalla tahdilla ja apuna oli miehun keksimä värijärjestelmä, jokaisella huoneella oli värikoodinsa ja laatikoissa oli väritarrat kertomassa mihin huoneeseen mikin meni, näin saatiin tavarat suurinpiirtein oikeaan osoitteseen jo valmiiksi. Ihan loistosysteemi!

Kun kaikki tavarat olivat siirretyt sai apulaiset syödä ja juoda ja hengähtää. Kaikkien mielestä meidän koti oli kiva ja mukava ja runsaiden kiitosten kera he sitten lähtivät koteihinsa. Avoppi jäi meidän seuraksi ja avuksi vielä sunnuntaihin asti.

Ekaksi alettiin täyttää keittiön kaappeja ja saatiinkin melko valmista jo heti silloin illalla. Miehu kasasi vuodesohvan että saatiin nukkumapaikka ja sinne olikin makoisaa kellahtaa kun oli ensin saanut virkistävän jalkahieronnan erittäin kipeisiin jalkapohjiin rakkaalta avopilta <3

Sunnuntaina jatkettiin keittiön järkkäilyä ja saateltiin avoppi kotiin ja illalla omaan saunaan - ah kun teki hyvää! Ja oli yllättävän hyvät ja kivat löylytkin! Vielä riittää muissa huoneissa työsarkaa, mutta pitää ottaa hitaasti ja ajan kanssa, ettei vähäiset voimat hupene liikaa. Mutta onneksi ei ole enää mikään hoppu!

Tykkään hurjasti tästä asunnosta, mutta ikävä kyllä huomattiin että yläkerrassa asuu taas kanta-astuja! Me ollaan varmaan kirottuja! :(

The move is over! And we survived! We had 12 friends and family to help us and I'm so eternally grateful to all of them! It took them about 3 hours to move all our things from point A to point B with a van we borrowed from a friend - huge thanks for that too! 

My mum and stepdad had made pies to all the helpers and it was delicious and so lovely to be able to feed them after their hard work! And it all was eaten. 

We got our keyes on Friday and went to see the new place to see what needs to be done. Then we got our cleaning gear from the old place and cleaned the bathroom, sauna and kitchen, other places were in ok condition. My almost-mother-in-law came to help us. and stayed through the weekend with us. 

Friday evening we got the van and took the first load of annoying things to the new home, like flowers, mirrors and clothes lines etc. It was late when we could go to sleep and the Saturday we had to wake up rather early to prepare everything for the movers and shakers. 

We had a clever color coordinated system my man came up with, so everyone could see from stickers where to put things, every room had a color code and boxes had colored stickers on them - it worked out very well! 

Now the kitchen is sorted out and other rooms are waiting to be organized, but it takes time and energy, and that I have so little of, we have to take it easy. Thankfully we're not in a hurry! 

I love this apartment so much - but unfortunately we noticed that AGAIN we have a hard walker upstairs (one who steps very loudly). We must be cursed! 

Lomahommia / holiday home

Nyt on ollut hiljaiseloa täällä atk:n puolella... Siihen on hyvä syy. Nimittäin mulla alkoi kesäloma! Josta vietimme ekan viikon mökillä jossa ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä, eli ei atk:takaan. Ja kun tulimme sieltä, olemme hulluna pakanneet tavaroita - koska vajaan viikon päästä pääsemme muuttamaan kolmioon! Pitkäaikainen haave toteutuu!

Nyt mä olen pitänyt pari päivää taukoa pakkaamisesta, sillä voimat loppuivat. Vaikka kuinka yrittää tehdä rauhallisesti ja ottaa vähäiset voimavarat huomioon, niin tämä muuttaminen on kyllä niin raskasta ettei paremmasta väliä. Enää onkin lähinnä keittiö ja kylppäri pakkaamatta, sillä niitä vielä tarvitaan. Varattiin pari viikkoa tälle pakkaamisurakalle jotta ei menisi liian kiireiseksi. Ja lisäksi meillä on ihan hurjasti tavaraa. Samalla tässä pakkaillessa ollaan sitä myös karsittu, roskiin, lahjoitetuksi ja kirpparille meneväksi. Ihanaa on se, että pääsee turhasta eroon.

Miehu on viisas ja hyvä organisoimaan, siksipä tehtiin niin että heti aluksi kasattiin sänky ja muutettiin nukkumaan olkkariin vuodesohvaan, ja makkari pakattiin ekana, nyt sinne saadaan pinottua kaikki täydet pahvilaatikot ja jätesäkit, eivätkä ne pyöri jaloissa. Ihan mahtava idea!

En oikein vieläkään usko että tuo uusi kämppä on meidän tulevaisuutta! Se on iso, valoisa ja avara kolmio saunalla ja vaatehuoneella ja parvekkeella! Ja työmatka pitenee vain muutaman sata metriä. Ihan mahtavaa! Koitan nyt ajatella että viikon päästä pahin on ohi. Tavaroiden paikoilleen laittaminen ei ole niin stressaavaa kuin pakkaaminen ja itse muutto.

Kerron sitten paremmalla ajalla tuosta mökkiviikosta ja uudesta asunnosta. Nyt riennän viemään koirut ulos ja sitten nukkumaan. Huomenna jatkan pakkailua! Näkemisiin!

Pakkailua / packing up

Vähän luontoa / some nature

I've been a bit quiet here in my computer. It's because my summer holiday started and the first week we went to my friends summer cottage by the lake and there was no electricity or running water, so no computer stuff there! And when we came back home we've been packing up like crazy! 

We'll be moving in less then a week and now I've taken a few days off from packing. because I'm too exhausted. But there's mainly the kitchen and bathroom left to pack. We've been going thru our stuff while packing, throwing away, donating and selling. 

My man is a great organizer and has great ideas, we packed our bedroom first, and now we sleep on our sofa bed and all the full boxes are stored in the bedroom, it's great that they're not on our way all the time! 

Still hard to believe that the new place is going to be ours, it's so big, airy and light with a sauna, walk-in-closet and a balcony, and only a few hundere meters more from my work! I'm trying to remember that in a week the worst of this will be over! 

I will later tell you more of our summer cottage week and our new place, now I'll go and walk our doggies and go to sleep so I can do more packing up tomorrow! See you! 

Wappu ja muut tyhmät juhlapyhät

Haha, varmaan otsikko jo kertoi mitä mieltä mä olen juhlapyhistä. Eli ei paljoa kiinnosta. Paras tapa mun mielestäni suhtautua niihin on vetää verhot kiinni ja katsoa leffoja videotykillä.

Mä varmaan joskus olen tykännyt jouluista ja juhannuksista yms. Silti muistan lapsenakin sen tyhjyyden mikä valtasi mielen kun se paljon odotettu milloin mikäkin oli käsillä. Tässäkö se nyt olikin?-tunne oli aina läsnä. Ja sellainen tyhjiö valtasi mielen heti sen jälkeen. Sieltä sitten kesti muutaman päivän keräillä itsensä taas siihen arkeen.

Nuorena sitten oli paniikki siitä että missä on mitäkin menoa ja kenen seurassa parhaat bileet. Ja kutsuuko kukaan minnekään? Oli hyvä syy ryypätä ja juhlia ja sekoilla ihmisten seassa. Se oli hauskaa siihen aikaan.

Tässä näkyy ainoa vappuhuiska mistä mä tykkään

Aikuisena joulut ja jussit vietin perheen kanssa, joten oman kämpän koristelu tai puunaaminen oli turhaa joten sitä en tehnyt. Kun 17-vuotiaana muutin omaan kotiini just ennen joulua mä ostin ja koristelin joulukuusen. Sitäkään joulua en viettänyt kotonani vaan muualla ja muistan kuinka niitä varisseita neulasia löytyi vielä parin vuoden jälkeenkin. Sen jälkeen joulukorusteet on pysyneet laatikossa, eli mulla on autenttisia 80-luvun kerran käytettyjä joulukorusteita :) Eikä sen jälkeen mulla ei ole ollut joulukuusta.

Kun jätin juomisen ja sen tyylisen juhlimisen, ei ollutkaan enää mitään syytä tykätä tai harrastaa mitään näistä juhlista. Ja kun ei ole lapsiakaan niin ei tarvitse niitäkään varten mitään valmistella.

Olen yrittänyt pitää itsestäni huolta siten että menisin aikaisemmin nukkumaan ja korjaisin unirytmiäni. Näillä juhlapyhillä on siihenkin vaikutusta koska pitää  kuunnella kotonaan kauheaa älämölöä kun muut ottavat ilon irti että taas on yksi syy ryypätä. Ja parhaassa tapauksessa menettää yöunensa sen takia. Onneksi tänä vappuna tuli snookerin maailmanmestaruus telkkarista, sitä oli kiva kattella yömyöhälle niin ei tarvinnut yrittää mennä liian aikaisin nukkumaankaan.

Nyt vappupäivänä on lähes +20 lämmintä ja keltavuokot kukkii

Arkivapaita vastaan mulla taas ei ole mitään. Niitä saa olla :D

Lähinnä ahistaa ajatus että pitäisi järkätä niin paljon tilaa että jotain krääsää saisi esille, ja sitten se pitääkin taas kerätä ja pakata ja viedä näkyvistä taas vuodeksi. Kauhea vaiva ihan tyhjän takia. Mä olen ajatellut että ehkä se on tämä mun krooninen uupumus mikä osaltaan vaikuttaa mun antijuhlapyhäisyyteeni. Ei ole voimia juuri mihinkään tavalliseen, saatika sitten mihinkään ylimääräiseen. Tuo työmäärä vain lannistaa ja uuvuttaa pelkkä ajatteleminenkin. Siksi on helpointa vain vetää verhot eteen ja sulkea ulkomaailma kauas pois mun läheltäni. (ja pysyä pois sosiaalisesta mediasta missä kaikki toivottelevat jostain syystä kutakin juhlapyhää).

Painava minäkuva

Keväisin keho on kepeämpi, mutta mieli on raskas, niin raskas ettei sitä jaksa kantaa mukanaan ja uupuu. Tai sitten kehokin tuntuu raskaalta, kuten nyt kun tuli pieni takapakki tässä voinnissa. Siitä voi lukea lisää mun Sairaankaunis-blogistani Sumupuusta.

Kehon raskaudesta tuli mieleen, että tämä keski-ikä on ikävää siinäkin mielessä, että selkeästi samat syömätottumukset tuottavat eri tuloksen kuin nuorempana. Silloin voin syödä mitä halusin, eikä juuri näkynyt missään. Nyt syön yhä mitä haluan, ja se näkyy vyötäröllä ja takapuolessa. Silleen ikävästi, vaatteet puristaa. Eikä huvita hommata uusia vaatteita uusissa ko'oissa. Joten pitäisi varmaan karsia herkkuja - muttakun ei huvita!! Huvittaa karkit, ja jäätelö, ja herkut!

Pätkiskakku

Mä en ole ikinä ollut dieetillä. Enkä tiedä uskallankokaan, voi mennä helposti överiksi. Kun on syömähäiriöisen mieli, niin tiedän että siitä tulee äkkiä sellainen kiva tavoite, että olikin ikävä sitä minua joka painoi vain 47kg... ja sit kuitenkin tässä iässä näyttääkin paremmalta kun olisi joku vähintään 53kiloa raameissa. Nyt lähenee pelottava 60kilon elopaino, enkä halua että menee sen yli. Se on haamuraja. Tai oikeasti haamuraja on toi pienin luku, lääkäri joskus muinoin sanoi etten saisi päästää painoa paljoa alle 50:n kun se rasittaa sydäntä turhaan. Olin 48kg kun tapasin mieheni ja nyt yli 10 kiloa enemmän. Siihen on vaikea tottua. Mieluiten olisin lähes aineettoman kevyt. Silloin on helpoin olla. Mutta sokerihammasta kolottaa koko ajan. Äh. Nytkin himoitsen karkki ja herkkuja.

Herrrrkullinen tummasuklaa-karpalokakku!

Harmittaa että sitä vieläkin kipuilee oman minäkuvansa kanssa. Näen itseni paljon paksumpana kuin olen ja on vaikea hyväksyä itseään vaikka luulisi tähän ikään mennessä jo olevan helppoa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Sisäminä on helpompi hyväksyä kuin ulkominä. Mulla on ihan mukavaa olla se kuka mä olen, mutta toi ulkokuori...se tuottaa aina vain ongelmia. Koko ajan odotan koska se aikuisuuden hyväksyvä läsnäolo tulee mun luo. Usein saa lukea että nelikymppisenä on niin ihanaa kun hyväksyy itsensä ihan kokonaan eikä enää kipuile ulkonäköjuttuja. No, mäpä en ole tavallinen tuossakaan suhteessa, näköjään. Aina vain inhoan paksuja ja muhkuraisia reisiäni ja vääriä sääriäni ja nyt on tullut mahaakin ja vääränlaista milloin mitäkin. Kipukipuilen vaan, aina vaan. Höh. Ehkä mä sitten kuusikymppisenä olen kotonani nahoissani...

Ehkä mä siksi tykkään vaatteista ja pukeutumisesta kun voin sillä lailla vaihdella mun olemusta ja peittää ja hämätä muita väreillä ja kuoseilla ja yhdistelmillä. Ei tarvitse näyttää millainen minä olen oikeasti, voitte nähdä uloimman kuoren. Ja väreillä voi hämätä energisyyttäkin, voi näyttää pirteältä kun pukeutuu pinkkiin ja oranssiin, vaikka sisus on harmaa kuin sateinen iltapäivä marraskuussa. Varmaan siksi mulla on pinkki tukka. Olisi liikaa harmautta elämässä jos hiuksetkin olisivat luonnollisen harmaat. Eli väriä elämään vaikka väkisin! :)

Kevätväsymys ja sairaalareissu / Spring fatigue and a trip to hospital

Pari viikkoa on tässä tullut kevätväsymystaukoa. On pysynyt kone ja silmät kiinni tehokkaasti kun on ollut väsymystä enemmän kuin tavallisesti ja nukuttanut myös ihan lahjakkaasti.

Pääsiäinen meni lähinnä nukkuessa, silloin kun jaksoin pitää silmiä auki, katsottiin telkkaria ja luin kirjoja. Ja taas nukuin. Yksi päivä nukuin kolmet parin tunnin torkut ja seuraavana päivänä toisinpäin, eli parit kolmen tunnin torkut - vähän vaihtelua nääs.

Kevätkukkia / Spring flowers

Jännitti mennä pääsiäisen jälkeen töihin, mutta pysyin kuin pysyinkin hereillä! Kyllä toi on hyvä että antaa itsensä levätä ja nukkua silloin kun ei muuta jaksa, eikä yritä sankaroida jotain muuta.

Viimeinen työpäivä oli torstai, ja suoraan töistä oli vertaistukiryhmän tapaaminen, joka päättyikin sitten ihan eritavalla kuin suunnittelin...

Mulla tuli silloin torstai-iltapäivänä töissä maha tosi kipeäksi. Jopa niin että kävin takahuoneessa olemassa pitkälläni, kun se yleensä auttaa. Vaan nytpä ei auttanut. Se oli kummallista kipua, sellaista sitkeää ja kovin kipeää ylävatsan kipua ja kiristystä. Tosi sellaista hellittämätöntä ja jatkuvaa. Oli tosi tukala olla. Sain kuitenkin hoidettua työvuoron kunnialla loppuun ja sitten oli vertaistuen vuoro.

Kävin keittelemässä kahvit ja teevedet ja sitten kokoonnuttiin. Meitä oli taas kivasti paikalla porukkaa. Juttu luisti, mä en oikein voinut keskittyä eikä teekään maistunut. Menin pitkälleni sielläkin, mutta kipu vain kasvoi. Lopulta ihanat vertaistukinaiset sanoivat että varmaan kannattais lääkäriin mennä...Sanoin että en viitsis, koska mahaani on monesti tutkittu eikä sieltä ikinä mitään löydy. Kävin taas pitkälläni ja sitten jo pelotti kun se kipu vain kasvoi eikä mikään asento ollut hyvä. Sitten jo soitinkin miehulleni, että voisko noutaa mut ja viedä terveyskeskukseen. Miehu lähti heti matkaan ja vertaistuen aikakin oli jo lopussa joten naiset auttoivat laittamaan tavarat kasaan ja mä lähdin vaappumaan autolle.

Ei niin mahtava fiilis / Feeling not so great

Ajettiin terveyskeskukseen, mutta päivystys oli menossa 15 minsan päästä kiinni ja he sanoivat että kannattais ajaa suoraan Hyvinkään sairaalaan, joten keula sitä kohti. Oli yksi pahimmista ajomatkoista ikinä. Olin ihan kananlihalla ja kipuinen. Purin hampaita yhteen niin lujaa etten voinut puhua ja koko kroppa oli niin jäykkänä etten voinut muuta kun olla mahdollisimaan paikoillani ja jäykkänä ettei se kipu saanut mua luhistumaan. Matka tuntui kestävän ikuisuuden.

Pääsin tosi nopsaan puhumaan vastaanottotyypille ja pääsin sänkyosastolle. Hoitsut oli mukavia ja multa otettiin verenpaineet ja verikokeet, asennettii tippa ja kyseltiin asioita. Yksi hoitsu kysyi mun syömisitä ja kun sanoin syöneeni välipalaksi pähkinöitä ja omenaa, että joskus saattaa pähkinän pala tukkia sappitiehyen, ja siitä saattaa tulla kipuja... Sain juotavaksen myös jonkun kauheanmakuisen vatsansuojalitkun joka liimasi huulet yhteen - yök.

Lekuri kävi katsomassa ja tunnustelemassa vatsan ja sanoi että yöksi jään sairaalaan. Mua palelesi ja sain toisen viltin ja kuumetta oli lähes 38. Pari tuntia meni siellä makoillessa ja kuunnellessa naapurisänkyjen toimenpiteitä. Vatsakipuisia vanhuksia oli kaksi naapuria. Hoitsut sanoivat että oli vähän ruuhkaa, alkuilta oli ollut ihan rauhallinen ja sitten yhtäkkiä tuli 5 potilasta lähes samaan aikaan.

Sairaalaeleganssia / Hospital Elegance 

Miehu pääsi mun luo noin parin tunnin jälkeen vasta, tuon ruuhkan ja toimenpiteiden takia. Miehu oli onneksi ottanut kotoa mulla tavaraa valmiiksi, oli vaihtovaatetta, laturia ja muuta tarpeellista <3 Hän pääsi sitten kotimatkalle noin yhdentoista maissa illalla. Mä vielä venailin kunnes mut kärrättiin osastolle puoliltaöin. Meni vielä pari tuntia ennenkuin sain nukuttua kun piti ottaa lääkettä ja mittailla kaikenlaista. Viereisen sängyn mummeli ryki ja yskiskeli ja yökkäili ja rapisi lähes koko yön, niin unet jäivät muutamaan pätkään ja herätyshän oli virkeästi noin seitsemältä kun tuotiin aamupala.

Sairaala-aamupala / Hospital breakfast 

Huh, en tiennytkään että kaurapuurosta saa jotain niin kamalaa kuin mitä oli tarjolla. Harmaata, sitkeää, limaista tahnaa, Hyh. Join sitten lasin mehukeittoa ja söin palan ruisleipää kahdella kurkun palalla ja join mukin teetä. Ekat ruuat edellisen iltapäivän jälkeen. Vatsaa alkoi koskea syötyäni ja kerroinkin siitä lääkärille joka kiersi ysin maissa. Hän määräsi mut syönti- ja juontikieltoon ja määräsi käymään ultrattavana. Siinä sitten torkuskelin, sain luettua pari lukua kirjaa, mutta unetti niin että vaan koomailin siinä sängyllä. Puhelimella myös viesteilin läheisten kanssa.

Ultraukseen mut noudettiin puolepäivän maissa, kärrättiin pyörätuolilla, ekan kerran tuolla reissulla pääsin sellaisella etenemään. Ultrassa ei näkynyt mitään hälyyttävää, mikä oli helpotus. Oli ollut epäilyä sapen kipuilusta. Lääkäri tuli hetipian ultran jälkeen ja keskusteltiin vaihtoehdoista. Ihan selkeää syytä kipuilulle ei löytynut ja hän meinasi konsultoida mahalääkäriä, jos pitäisi tehdä tähystys. Jäin sitten torkkuilemaan ja venailemaan.

Parin tunnin päästä lekuri tuli takas ja sanoi, että nyt ei tähystetä, saan vatsansuojalääkekuurin pariksi viikoksi, ja Litalgin vatsakipulääkettä tarvittaessa otettavaksi. Jos vaiva uusii tai ei helpota parin viikon aikana, niin takas sairaalaan ja sitten on tähystys edessä. Tämä saattaa olla vatsahaavaa tai jotain sen suuntaista. Sain sitten luvan lähteä kotiin ja hoitsu tuli ottamaan tipan irti käsivarresta. Soitin ilouutisen miehulle ja puin päälleni ja menin kahvioon odottamaan kotikyytiä. Söin siellä jugurtti, raejuusto, vadelma ruislastu-annoksen ja mansikkasmoothien - kyllä maistui hyvälle kun olin ollut niin vähälla ruualla vuorokauden.

Osastonjälkeisruokaa / Food after the ward

Kotimatkalla käytiin apteekissa ja sain lääkkeet. Kotona odottivat kaksi hyvin rakastavaista ja innokasta koiraa ja oli ihana olla kotona, ja vapaaviikko edessä! (vaikka harmittikin että perjantain akupunktioaika ja lauantain vertaistukihenkilöiden tapaaminen piti perua!) Ruoka ei vieläkään oikein maistu, lähinnä syön puuroa ja mustikkakeittoa. Ja maha tulee kireäksi ja araksi aina syönnin jälkeen...mutta onneksi ei mitään pahempaa! :)

Ihanaa olla kotona! / So nice to be back home! 

Spring fatigue is here. So Easter was spent mostly sleeping. Lots of naps and sleep-around-the-clock. It was exciting to go back to work after Easter, I wasn't sure if I would stay awake, but I did! 

Last workday was Thursday and after that was my monthly peer support group for ME/CFS patients. I started to have severe upper stomach aches during teh work day, and by the time of the peer support meeting it was pretty bad. I somehow managed to stay there till the end, but then I phoned my man to come and take me to the health care center. It was already closing and they told us to go straight to the hospital. It's in another town, about 30 km away from us. 

We drove there and they took me in. I had to stay the night and they tried to find out what's wrong with my stomach. I haven't had to stay the night in a hospital since the late 80's, so it was new to me and I was nervous. But it went ok, the food was bad (the little breakfast I got) and sleep was only couple of hours. 

They did lab tests and an ultrasound scan. There wasn't anything wrong there. I got medication to take for the next fortnight and see if that helps. It might be peptic ulcer and that medication should help with that. If the pain continues I have to go back and they'll do an endoscopy. 

I was really happy to be back home the next evening, doggies were so happy to see me! :) I still don't wanna eat just anything, mostly porridge and blueberry soup, my stomach still is a bit sore and tight after eating. But it's getting better :) 

Synttärimietteitä 45-vuotispäivänä /Thoughts on my 45th birthday

Heipparirallaa ja kivaa päivää! Ja miksi ei olisi, kun aurinko paistaa ja vietän synttäreitäni :)

Täytän tänään 45-vuotta. Se on hyvin ajatuksia herättävää, ei pelkästään siksi että siinä on paljon suuria numeroita, vaan siksi että isäni oli 45-vuotias kun kuoli sydäriin nukkuessaan. Pakostikin siinä miettii että olen samanikäinen kuin hän silloin ja olen perinyt häneltä monia asioita, fyysisiä ja henkisiä. Kuinkakohan mun käy.

Mutakakkua / Mudcake! 

Iskä oli hyvässä fyysisessä kunnossa, hän oli puuseppä, oli töissä ja vapaa-ajallaan rakensi huonekaluja, korjasi autoja, rakensi muille taloja ja remppasi asuntoja. Eli hänellä oli kova työmoraali ja varmaan hän oli myös perfektionisti, luulen perineeni sen häneltä.

Iskän terveyden huono puoli oli se, että hän poltti paljon ja oli Pohjois-Karjalasta, se varmaan altisti sydän- ja verisuonitaudeille ja siksi tuli se sydäri. Iskä oli tiennyt sydämensä laajentumasta jo vuoden ennen kuolemaansa, mutta ei kertonut sitä kenellekään. Hän muutti tapojaan terveellisemmäski, varmaankin juuri sen takia. Mutta siitä ei ollut enää apua.

Mä asuin isäni luona tuolloin. Olin 19-vuotias ja sairastin anorexiaa. Olin ollut lyhyen pätkän sairaalassa, mutta he eivät osanneet tehdä mulle mitään, kun en vain suostunut syömään. Annettiin ohje, että koska mä stressaannuin liikaa kaikista omaan talouteen liittyvistä asioista, suositeltiin että muuttaisin vanhemmilleni. Muutin isälleni, pieneen yksiöön ja nukuin siellä vuodesohvalla. Hyvin sinne mahduttiin, iskä, minä ja mun poikaystäväni, joka oli siellä myös paljon.

Sinitaivas / Blue skies

Asuin siellä noin vuoden, ennenkuin heräsin itsenäisyyspäivän aamuna siihen, että iskä nukkui vielä, ihmeteltiin sitä vähän poikaystäväni kanssa, koska normaalisti iskä heräsi aina viideltä aamulla lukemaan lehdet ja juomaan kahvia. Ajateltiin että ehkä hän oli mennyt takaisin nukkumaan. Käytiin suihkussa ja sitten aamupalalle.

Huoli oli jo hiipinyt mieleen, miksi iskä nukkui vieläkin? Jotenkin oli mielessä että jos se on kuollut? Mutta sehän olisi ihan hullua! Poikaystävä meni nykäisemään iskää varpaasta, peitto valahti varpailta pois ja nähtiin että varpaat oli aika siniset. Siinä vaiheessa totuus alkoi valjeta....muistot alkavat olemaan aika sumeita kun mieli meni paniikkiin. Kävelin iskän vierelle ja otin kiinni kyynärpäästä, kun se oli peiton päällä.Kosketin sitä, se oli ihan kivikova ja jäätävän kylmä. Sitten jo tiesin, mutta en halunnut uskoa. Otin peilin ja pidin sitä suun edessä jos se olisi huurustunut. Ei tullut huurua, ei reagointia ravistukseen, ei vastausta kyselyyni.

Taisisn soittaa äidilleni ja poikaystäväni soitti viranomaisille. En oikein muista. Sen muistan että äitini, siskoni ja poliisit tulivat aika samaanaikaan ja mulle annettiin rauhoittava lääke. Iskä tutkittiin, todettiin kuolleeksi ja vietiin pois. Siskoni olivat ihan sekaisin myös, surusta ja kaikesta. Mentiin yhdessä äidille ja siellä olin sitten seuraavat viikot. En voinut enää olla iskän asunnossa. Yhdessä itkettiin, naurettiin ja muisteltiin ja järkättiin hautajaisia. Onneksi sain oman uuden vuokra-asunnon suunnilleen kuukauden päästä, olin saanut tiedon asunnosta jo iskän eläessä, joten hän kerkesi olla iloinen puolestani siinä asiassa.

No, nukkuessa kuoleminen on varmasti yksi parhaista tavoista lähteä täältä, kun lähteähän kaikkien ennenpitkää pitää. Eli se ei haittaisi mua. Ja olen jo monta vuotta ollut sitä mieltä, että paljon on jo tullut nähtyä ja koettua, eli voisin jo lähteäkin täältä. Kun hullummaksi menee maailma, eikä meikäläisen köyhän ja kipeän vanhuus varmaankaan ole mitään herkkua ja ruusuilla tanssimista.

Iskä oli edellä aikaansa tuon mun anorexian kanssa. Hän ei tuputtanut eikä terapoinut. Hän vaan osti terveellistä ruokaa ja mä aloitin syömiseni hyvin varovaiseseti pienestä murusta raejuustoa. Ja lisäsin sitä pikkuhiljaa teelusikalliseen raejuustoa ja pikkuhiljaa muihinkin ruokiin. Opettelin siis syömään uudelleen. Ja nykyäänhän sitä pidetään monissa laitoksissa parhaana tapana päästä anorexiasta, että opetellaan hyvin hiljalleen syömään uudelleen, ilman paineita mutta vakaasti lisäten ruokaa koko ajan, ja opetellen terveellisiä ruokailutapoja.

Eli hyvä iskä! Olen myös kiitollinen että opin tuntemaan hänet hyvin, tuona aikana kun asuin hänen luonaan, se oli korvaamatonta. Tuossakin ikävässä sairaudessa oli hyvänä puolena tuo, että lähenin iskän kanssa ja huonona puolena se, että varmasti pilasin suolistoni joka varmaankin on vaikuttanut nykyisiin sairauksiinti todella paljon. Kerron anorexiastani myöhemmin lisää, jos jotakuta kiinnostaa se tarina. Tässä oli tämä tarina, tätä mietin tänä päivänä, kun täytän 45-vuotta.

Löysin muuten tänään ekat kevätkukat, lumikellot, joten hyvää kevättä kaikille! <3

Lumikellot / Snowdrops 

Hello all, and a good day to you! And why not, sun is shining and I have my birthday today :)

I'm 45 today. It's very thought provoking, not only because the numbers are big, but because 45 is the age my dad died. 

Synttärilahja! / Pressie! 

My dad was in a pretty good shape, he was a carpenter, so the work was very physical. On top of his work, he repaired cars, made furniture, built houses and did renovations to peoples houses. He was probably a bit workaholic and a perfectionist. 

He also smoked quite a bit, so I think that, and the stress was what made his heart dysfunction. He knew he had heart problems a year before he died, but didn't tell anyone. He tried to live more healthily, but it was too late for that. 

I lived then with my father. I was just recovering from my anorexia, and wasn't allowed to live by myself, so I moved in with him. He lived in a small one room and a kitchen apartment. I slept on the sofa-bed. We got on well, him, me and my boyfriend who spent lots of time there too. 

I lived there for about a year. And one Independence Day morning we woke up and noticed that my dad was still sleeping. It was weird, because normally he woke up at five to read the newspaper and have some coffee. We went to shower and then have breakfast. It was creeping to my mind that something was wrong (maybe he was dead?), but that was impossible! My boyfriend went to shake his toes, the covers fell of his feet, and we noticed his toes were quite blue...The truth started to come out, but I didn't want to believe it. I went to touch his elbow that was lying on top of the covers. It was rock hard and cold as ice. I knew for sure then. But I still held a mirror to his mouth to see if there was breathing - of course there wasn't... 

Jäätä / ice

From now on I can't remember much, I was panicing. I phoned my mum and my bf phoned the authorities. They all came at the same time, they told my dad was dead, and took him away.  I got a tranquilizer. My sisters were quite beside themselves with sorrow and sadness. We all went to my mum's place, I stayed there for the next weeks. I couldn't stay at my dad's place anymore. We cried, laughed and shared memories and arranged the funeral. I got a new rented apartment about a month from that, my dad was still alive when I heard I got it so he was able to be happy for me for that. 

I think dying in your sleep is one of the best ways to go. And we all have to go at some point. I wouldn't mind that. I'm pretty ready to go already, I've seen and experienced so much already. And being sick and poor when old isn't very appealing, especially when looking how things are going with our government at the moment, they're making poor people more poor and rich people more rich...

Dad was very good with my anorexia, he bought healthy food, didn't pressure me to do anything. I started eating very slowly. First just a grain of cottage cheese, then slowly adding it to a tablespoon of that and slowly some other foods too. I learned how to eat from the start. 

I'm very grateful that I got to know my dad so well before he died. It was one of the good things the anorexia bought to my life, and the downside was that I ruined my intestines, and that may be the cause of my health problems this day. I'll tell you all more about my anorexia later, if you're interested...This is what I'm thinking today, as I turn 45 years old.

And today I saw the first spring flower - so happy spring you all <3