Jaksamisesta

Mä olen vähän ihmeissäni miten hyvin mä olen nyt voinut viimeiset pari kuukautta. Olen jaksanut enemmän kuin vuosiin ja luulen että se johtuu tuosta LDN-lääkityksestä jonka aloitin viime marraskuussa. Pikkuhiljaa alkoi tuntua että ei uuvu päivittäin ihan niin pahasti ja kun uupuukin, niin toipuu nopeammin. Mikä mahtava fiilis!!

Mä jaksoin kesällä tehdä paljon sellaista mitä en ole jaksanut tehdä useisiin vuosiin. Käytiin rannalla, fillaroimassa ja noi pikku päiväretket joista olen kirjoittanut. Lisäksi olen jaksanut olla hieman sosiaalisempi, nähnyt ystäviä ja jopa kirjoitellut enemmän heille ketkä eivät ole tässä lähiympäristössä.

Kahvilla Kelliksellä

Fillaroitsemassa, kuva by Miehu

Sen verran hyvin on mennyt että uhkarohkeasti ilmoittauduin Opiston Golden Zumba-tunneille, eli mummozumbaan. Kolme tuntia olen jo siellä käynyt ja tuleehan siitä paikat jäykiksi ja kipeiksi, mutta onneksi olen palautunut alle viikossa. Olen käynyt kerran myös sellaisessa lihaksia voimistavassa lempeässä jumpassa meidän kirjastolla, joka oli oikein hyvää tekevää. Joskin siitä lihakset tulivat tosi kipeiksi ja voimat oli pois pari päivää...Olen silti suorastaan onnesta soikeana 0. Ja vähän pelottaa että se vielä kostautuu, mutta toisaalta nautin musiikin mukaan liikkumisesta niin paljon että en jaksa hurjasti sitä murehtia. Nautin niin kauan kuin voin!

Tokikaan vointi ei ole lähelläkään mitä se oli ennen kuin sairastuin 15 vuotta sitten. Siihen on vielä matkaa - että heräisi pirteänä, jaksaisi tehdä useamman kuin yksi tai kaksi asiaa päivässä eikä kärsisi huonoista yöunista tai säryistä ja aivosumusta. Mutta vointi on aika lähellä sitä mitä se oli ennen viimeisintä romahdusta, vuonna 2010 se taisi olla. Ekan kerran kun vointi on näiden vuosien aikana mennyt parempaan päin, yleensä se vain huononee vähän kerrallaan. 

Tietty mietin sitäkin että oliko se tuo kesäloman viisi viikkoa vapaata kun sai mut voimaan ja jaksamaan paremmin, nyt kun on työt alkaneet niin on kyllä niin heikko ja uupunut olo aina töiden jälkeen ettei tosikaan. Ei kysymystäkään että töiden lisäksi voisi tehdä enää yhtään mitään työpäivinä. Eli vain vapaapäivinä voi kuvitella tekevänsä mitään 'ylimääräistä' kuten harrastusta tai ystäviä. 

Paistaa se päivä välillä pöpelikköönkin!

Krooninen väsymysoireyhtymä on nyt ollut tapetilla aika paljon. Aktiivisten potilaiden ponnistelujen vuoksi suurimmaksi osaksi. Liityin CFS-yhdistykseen ja olen sen hallituksen varajäsen sekä tiedotusryhmän vetäjä. (Yhdistyksen nettisivut ovat uudistumassa lähiaikoina).  Ihan mahtavaa porukkaa siellä ja paljon on suunnitelmia tulevan varalle. Ja Duodecim-nettisivuillekin on saatu kuvaus CFSstä vihdoinkin. Vaikka siellä on hoitomuodoista vanhentunutta tietoa niin hyvä että on jokin taho josta tavallisetkin lekurit voivat lukea mistä on kyse eivätkä voi enää väittää että vika on korvien välissä eikä tätä edes ole olemassa. Terve.fi-sívustolla on myöskin ollut juttua tästä taudista, sen voi lukea täältä.

Lisäksi juuri kuulin että yksi naistenlehti on tekemässä juttua väsymyksestä ja halusivat mukaan yhden joka sairastaa CFSsää ja ne sitten haastattelee siihen mua :) Jännää!

Loman loppua ja Suomenlinnan retki

Nyt lomani vetelee ihan viimeisiään, huomenna iltavuoroon töihin. Ihan ok:lta tuntuu se. Ei pelota eikä ahista, eikös se ole ihan hyvä juttu?

Kävi vähän hassusti pari kertaa. Ensin iloitsin Mikyn edistymisestä vesijuoksussa ja illalla se kostautui kun tuli pahat krampit takajalkaan ja se huoletti. Onneksi meni ohi ja lääkäri ajatteli sen olleen vain ylirasitusta. Se tokeni levolla ja pikku lenkeillä. Sitten iloitsin edullisten sandaalien kestävyydestä ja kymmenen minsan päästä ne hajosivat. Seuraavaksi lesosin terapeutille että olin koko loman ollut migreenitön - niin eikös vaan...

Viikko loppulomasta meni sitten migreenin kourissa. Siitä tuli pitkä putki, 7 päivää, vaikka kävin tiputuksessakin terveyskeskuksessa. Itse asiassa sitä seuraavat kaksi päivää olivat ne pahimmat. Särki niin että meinas hermo mennä, ellei olisi sattunut niin paljoa. Satuin löytämään yöpöydän laatikosta sinne unohtuneen nenäsumutemigreenilääkkeen joka sitten yllättäen tehosi niin että kohtausputki meni poikki. Terveyskeskuksessa mulle laitettiin tippa jossa oli suolaliuosta, jotain keto--jotain, joka kirveli hirveesti verisuonissa sinne mennessään  ja sen jälkeen paracetamolia vielä. Se auttoi hetkeksi vain. Ja on jotenkin inhottavaa maata siellä...ei sitä osaa oikein selittää. Mutta joo, viikko meni siihen.

Sitä edellisellä viikolla mä vietin ihanan sunnuntain serkkuni kanssa Suomenlinnassa. Oli tosi hieno päivä ja olikin vierähtänyt hurjan kauan aikaa siitä kun viimeksi kävin Suokissa. Kaikki oli jotenkin ihan uutta ja me käveltiinkin koko saari ihan ympäriinsä ja kartoitettiin missä mitäkin on ja pälätettiin koko ajan kun oli vierähtänyt aikaa siitä kun oltiin viimeksi nähty. Nyt laitan tähän kuvakavalkaadin meidän päivästä:

Suomis lähestyy

Kirkon kulma

Kaunis paikka

Täällä käytiin kahvilla

Luolissa ja käytävissä oli mukavan viileää

Ikkunan valo heijastui lattian lätäköstä

Tunnelista toiseen...

Aurinko leikki valleilla

Purjevenheitä Suomenlahdella

Upeita maisemeita

Söpönen pikku uimaranta

Vanhoja sähköjuttuja

Just tässä kohtaa sain ensisuudelmani vuonna -86

Nää on vaan niin ihaneja!

Paistaa se päivä tunneliinkin

Täällä syötiin hyvää lohipastaa!

Näistä tulee jotenkin mutsi mieleen <3

Lisäksi loppulomalla oli kirppispöytä pystyssä jonka voitin arvonnassa pariksi viikoksi. Jonkun verran meni kaupaksi, mutta ei niin hyvin kuin olin toivonut. Mutta olihan nekin pois nurkista :) Ja tuli muutama kymppi matin seuraksi kukkaroon.

Ihan hyvä mieli on jäänyt tästä kesästä. Alkukesä oli kylmä ja sateinen, mutta kukkaloisto oli huimaava ja musta oli kiva kävellä koirien kanssa ja nauttia vaan siitä ettei ollut pimeää eikä tarvinnut pukea talvivaatteita. Ja sopivasti helteet oli mun loman aikana, ja niistä sitten nautittiinkin ihan kunnolla. Rantailua, ulkoilua, retkiä, valokuvaamista, kesävaatteisiin pukeutumista.

Kohti arkea!