maanantai 6. huhtikuuta 2015

Virvoti varvoti - eli pääsiäisen viettoa

Hyvää pääsiäistä kaikille! Mun pääsiäinen alkoi kärsimyksellä kun hyvin suoritetun työviikon jälkeen iski niin kova uupumus että vähän säikähdin. Liikkuminen oli todella kankeaa, energiat jossain varpaiden välissä ja oikein tärisytti väsymyksestä. Mutta olin tyytyväinen siihen miten paljon sain tehtyä työviikon aikana ja muutenkin oli kivaa olla töissä. Kurja vaan että siitä piti sitten vapaiden koitettua maksaa kova hinta. En silti saanut makoilla väsyä pois vaan piti hoitaa ruokakaappien täydennystä ja lääkedosetin täydennystä. Onneksi avasin valittavan statuslaatikkoni facessa ja siskopuoli oli niin ihana että otti kauppamatkalle kyytiin ja sain hoidettua apteekin siinä samalla ja saatiin kaapit asianmukaisesti varustettua ja kunto taattua lääketeillä.


Kevättä ilmassa!

Mämmiä vaniljakastikkeella - namskis!

Sitten onneksi saikin levätä täysipainoisesti kun alkoi pääsiäispyhät. Vaakatasossa vietetty aika onneksi korjasi olotilaa ja lauantaina herättiin suht aikaisin ja päästiin junalla liikenteeseen kohti Lahtea ja avoppilaa. Siellä ei olekaan tullut käytyä pitkään aikaan ja oli mahtava napata koirat ja miehu ja junailla sinne. Pixu taas pelkäsi junassa, mutta Miky otti ihan rennosti ja nukkui mun sylissä.
Reippaat matkaajakoirat asemalla
Vähän jännitti
Pixu miehun sylissä, vähän tärisi ja huohotteli, mutta näytti nätiltä
Miky lepäsi mun sylissä

Pixulla on kieli rullalla kun sitä jännittää
Avoppilassa tykättiin kun tultiin. Ja mäkin tykkäsin! Avoppihan on jalkahoitaja ja sain ihanan jalkahoidon ja kotiintuomisina oli keväjalat kevätvarpaineen - ihanan kevyt olo! Syötiin siellä myös hyvin ja perusteellisesti lohea ja kääretorttua, ei silleen sekaisin vaan enempi peräjälkeen - nam. Illan tullen piti lähteä kotimatkalle ja sekin meni oikein rauhallisesti, joskin Pixie oli vieläkin kauhuissaan junan äänistä ja liikkeestä. Kyllä Pixu aina tottuu kun enempi matkustallaan, mutta nyt oli mennyt pitkä aika viime reissusta. Vaikka oli vain pieni päivän matka, niin teki hyvää kun ei olla pitkään aikaan käyty missään koko porukalla. Oltaisiin jääty yöksi jos oltaisiin saatu auto jostain lainaan ja sillä kuljetettua puhallettava varapatja mukana, mutta kivasti meni näinkin päiväreissuna. Oma vointi on välillä niin huono ettei jaksa paljon mitään ylimääräistä ja miehukin voi joskus niin huonosti ettei matkustelu onnistu, onneksi nyt jaksettiin molemmat!


Koirat sai perillä ruokansa tottelemalla, ihanan keskittyneet ilmeet heillä!

Mä sain rentouttavaa ja ihanaa jalkahoitoa koira sylissä

Sitten laitettiin ruokaa, tästä voisi saada sen kuvan että mä tein jotain, mutta tuurasin tässä vain miehua
Loppupääsiäinen meneekin tiukasti sohvalla lepäillessä että taas jaksaa kun arki koittaa.  Koiralenkeillä on ihana käydä kun on kaupungissa niin hiljaista ja rauhallista, ihankuin viime juhannuksena kun oltiin vain kotona ja nautittiin rauhallisuudesta. Meillä on Netflix ja sitä on tullut katsottua paljon, siellä on hyviä sarjoja, leffoja ja dokkareita joista ollaan tykätty. Nyt on meneillään Modernin perheen vitoskausi ja 24n kolmoskausi.