tiistai 10. helmikuuta 2015

Suolavettä ja silmukoita

Tervehdys taas. Viime postauksen lopussa lupasin kertoa miksi juon litran suolavettä päivittäin. Kuulostaa varmaan aika hurjalta, mutta se on yksi merkki siitä että ihmisellä on suolan puute jos suolavettä  voi juoda helposti ja se maistuu makealle. Se taas on merkki siitä että nesteet ei imeydy kehoon kunnolla ja se aiheuttaa kuivumista. Eli monenlainen huonovointisuus, päänsäryt, alhainen verenpaine ja monet muut oireet voivat johtua siitä että elimistö on kuivunut. Se voi olla kuivunut vaikka joisikin tarpeeksi vettä päivittäin, mutta jos on suolanpuutos, vesi menee vain kehon läpi eikä nesteytä.

Mun suolavesikannu (ei oikeasti hohda se, on vain efekti :D )
 Mä kun maistoin erikoislääkärin suositeelemaa suolavettä, (linkin takana Unestan ohje suolaveden juomiselle) hämmästyin kun se maistuikin lähes makealle ja oli ihan helppo juoda. Aamulla kaksi lasillista, puolenpäivän jälkeen toiset kaksi ja illalla vielä yksi lasillinen. Kun olin muutaman viikon juonut, huomasin että migreenit ja päänsäryt olivat vähentyneet, samoin hengitys ei ollut niin karmea kuin ennen (mikä johtui kuivumisesta).

Illalla laitan kannuun litran vettä, sekoitan siihen 2tl himalajan suolaa (se vastaa kehon suolapitoisuutta, joten ei ole vaarallista juotavaa), annan olla yön yli ja seuraavana päivä juon sen litran. Ja voin vannoa, että jos sulla ei ole suolan puutetta niin et voisi juoda tuota litraa, eli se että mä juon sen helposti, tarkoittaa että tarvetta on. Yhden lasillisen juotuani lisään yhden pore c-vitamiinin, se auttaa vielä imeytymisessä ja parantaa kyllä makuakin.

Vieläkään uusi lääke ei ole kauheasti poistanut väsymystä, mutta olo on ehkä vähän kohentunut, sillä olen nyt muutaman viikon jaksanut neuloa iltaisin. Sain viimeisteltyä miehulle neulomani rannustimet ja aloitin kaulaliinaa. Ja aloitin kaulaliinaa. Ja aloitin kaulaliinaa. Hah, se olikin aika jännää, eka neulekuvio ei toiminut, toka oli liian naisellinen, kolmas oli liian muhku joten nyt on käynnissä neljäs yritys ja nyt näyttäisi että toimii :) Reunoihin aina oikein kolme silmukkaa, sitten kolme oikein yksi nurin ja toisin päin kolme nurin yksi oikein, näyttää kivalta, ei kiharru eikä ole liian paksu. Ja miehun lempiväreistä eli punamustaa. Valmiina on jo aiemmin tehdyt sukat ja säärystimet.


Eka kaulaliina joka sittenmmin purettiin, nyt näyttää eriltä, ja rannustimet
Jaksoin myös pitkästä aikaa ommeltaa yhden korjausompelun ystävälle, oli kiva tehdä vaikka on aina tosi vaikea ryhtyä hommiin. 

Käsin ommellusta

Ja mun vanha luotettava Husqvarnani 70-luvulta
Vaihdevuosioireet siis hävisivät vihdoin ja näköjään tuo LDN peruutti koko vaihdevuodet, nyt on taas tyttömäinen olo ja menkat on takas! Mutta mieluumin ne kuin tuo hikoilu. Ikävä puoli on että menkkojen mukana tuli migreenitkin takaisin. Viime viikolla oli kuuden päivän migreeniputki jolloin tuli taas pari poissaoloa töistä kun ei vaan kyennyt. Yksi päivä oli niin kova että luulin että pää oikeasti  halkeaa. No, ei haljennut eli vielä ollaan yhtenä kappaleena.

Olen tykännyt säästä viime viikkoina, pikkupakkanen ja lunta, just sopivaa, otin joitain kuvia siitä:

Meidän pihaa lumen alla

Oksat on niin kauniita lumisina

Kaunista valoa ja talven väriä