Kertsielämää

Pari viimeistä päivää on ollut sellainen olo, että ehkä se pahin väsymys olisi jo takanapäin. Ei ole niin lopen loppunut olo ihan koko aikaa enää, jäljellä vain se normaali väsymys mitä on koko ajan. Sen kanssa osaan elää ja ottaa sen huomioon. Ihanaa. Mä olen miettinyt että jos normi-ihmisellä energiat on noin 80-90 ja sellaisella superpuuhaajalla on täydet 100 niin mun energiat on jotain 30-40 ja silloin kun tulee noita pahoja kausia niin ne on jotain 10-20. En tiedä kuvasiko tuo mitenkään selkeämmin mitä tarkoitan, mutta tuolta se musta tuntuu.

Miehu yllätti mut ihanasti tuossa yksi päivä kun tulin töistä kotiin, se oli järkännyt olkkarin lattialta pois paffilootat ja siivonnut olkkarin ja laittanut maton lattialle! Eli nyt on lattiatila vapaana ja huone alkaa näyttää valmiilta - ihana ylläri ja huone näyttää tosi kivalta! Lattialla mahtuu vaikka istumaan ja koirat tykkää siitä paksusta matosta hurjasti :)

Olkkaria, vähän on tekstiilit miten sattuu en oikonut niitä kuvaa varten :)

Makkari on ihan viihtyisä myös

Mä suunnilleen joka päivä saan sellaisen onnen puuskahduksen kun asutaan näin hyvällä paikalla. Kaikki on lähellä ja nyt taas kun jaksaa, voi pistäytyä vaikka kaupassa tai keskustassa ihan tuosta vain ilman bussiaikataulujen kanssa säätämistä! Se on mahtavaa! Tuossa väsykautena ei tullut käytyä missään, mutta nyt tulee taas helpommin lähdettyä ovesta ulos.

Vähän arvelutti että miten kerrostaloelämään taas sopeutuu, siinä kun on puolensa. Ja puolensa. Hyviä puolia on tämän sijainti ja pesutupa ja oma saunavuoro ja lenkkisaunavuoro ja kuivaushuone ja kivat naapurit ja talkoot. Ja että tämä on siisti ja remontoitu. Huonoja on se että eläminen kuuluu asunnosta toiseen joskus myös sellaisiin aikoihin että ei itse jaksa olla kovin elävä vaan pikemminkin nukkuva. Ja koska tämä on keskustassa niin myös liikenne kuuluu, mutta onneksi se on vain sellaista jatkuvaa huminaa jonka voi kuvitella vaikka meren hengitykseksi jos on oikein hyvä mielikuvitus - kuten mulla on. Satunnaiset järjettömät pärisijät ärsyttävät kyllä ihan yhtä paljon kuin tuolla syrjemmällä asuessa - kerpele!

Sivuttain täällä ei äänet kuulu kovin paljoa asunnosta toiseen mutta ylä-alasuuntaan kuuluu, kanta-astuminen kuuluu, mutta se ei onneksi ole kovin pahaa, sen kanssa voi hyvin elää.

Osallistuin jo kevättalkoisiin ja ne muutamat jotka olivat paikalla olivat mukavia ihmisiä ja oli kiva tutustua talolaisiin. Tuli hieman sellaista yhteisöllistä fiilistä siitä, mikä on aina mukavaa. Ja musta on ihanaa että kun/jos on jokin ongelma asunnon tai talon kanssa niin tarvitsee vain soittaa toimistolle ja joku hoitaa asian. Ihanan kätevää!

Talon pihassa on rehevä kukkapenkki jos toinenkin

Ja meidän partsi saatiin siivottua männäviikolla ja miehu hommasi sinne maton - se on ihan superihana paikka nyt. Jos siis tarkenisi, nythän pitää taas kaivaa sormikkaat esille vaikka tuossa kerkesi jo riemuita hellevaatekeleistä henkilö. Partsille tulee mun riippumatto ja pitäisi hommata pari tuolia ja pieni pöytä, ja mun vanhoihin maihareihin meinasin istuttaa pari kesäkukkaa - siinä sit meidän pikkupihanen. Koirat tykkäsivät myös parvekkeesta, vähän ne olivat pihalla että mikä ulkosisäjuttu tämä on :D

Mun vanhat maiharit kokeili miltä tuntuisi olla kukkapurkkina

Miehu otti meistä kuvan partsilla oleilemassa

Jestas - mikä muutto! Jösses - mikä väsy!

Kaksi otsikkoa tarvitaan kun on ollut pitkä tauko kirjoittamisesta. Syynä huikean hurja väsymys tai oikeastaan uupumus. Se oli varmaankin seurausta tuosta muuttourakasta ja siitä selviämisestä. Tämän fibron kanssa kaikesta pitää maksaa hintansa. Ja toimeliaisuudesta rankaistaan kovalla kädellä ja siitä toivutaan pitkään ja hartaasti! Se vaihe on nyt menossa jo ties kuinka monetta viikkoa.

Muutto siis tapahtui jo maaliskuussa. Sitä edelsi hurja uuden asunnon siivous- ja maalausurakka, mutta sitä oli ihana tehdä ja tuli siistiä! Sellaista hommaa on kiva tehdä kun näkee kättensä jäljen. Miehu oli ihan supermiehu ja teki hurjasti hommia. Mä kävin siinä vielä töissä ja tein paljon ylitunteja kun oli päässyt livahtamaan kokonaistuntisaldo miinuksen puolelle - pahus vieköön.

Laatikoita, laatikoita ja vielä kerran laatikoita!!

Tuon urakoinnin jälkeen oli varattu viikko pakkaamiselle, ja se olikin melkein liian vähän! Tuli itku ja paniikki ja ahistus pariin kertaan sen aikana - ja fiilis että ei siitä selvitä mitenkään päin. Onneksi saatiin apuja kun niitä tarvittiin, yksi ystävä toi pahvilaatikoita ja toinen lainasi autoaan että saatiin jo pakattua tavaraa uuteen kun ei vanhaan enää mahtunut mitenkään päin olemaan eikä pakkaamaankaan. (<- kiva sana!). Koirut oli vähän ihmeissään kaikesta tohinasta kyllä.

Muuttopäivänä kaikki meni muutamassa tunnissa, oli hurjasti ihanaa muuttoapua ja kaksi tuntia ja kaksi autolastillista niin kaikki tavarat oli uudessa kotona. Vielä yksi kiekka ja tunti niin saatiin varastokamat myös. Mun äiti ja isäpuoli huolehtivat joukkojen muonituksesta joten kaikki saivat ravinnetta fyysisen urakoinnin päätteeksi. Sitten vähän helpotti kun kaikki oli siirretty. Tavaroiden purkaminen ja paikoilleen laittaminen ei ole mitään verrattuna tuohon pakkaus- ja roudausurakkaan.

Pixu on vähän hukassa kun joka paikassa on laatikoita, mutta koiren sängyt laitettiin heti lattialle

Pari ekaa yötä nukuttiin keittiön lattialla patjoilla kun muualle ei mahtunut. Sohva oli paikoillaan ja se oli tärkeintä! :)  Keittiönkaapit tuli ensin järkättyä ja kylppäri kuntoon. Ne oli ne tärkeimmät. Hyvin pikkuhiljaa purettiin tavaraa voimien mukaan. Mikä tarkoittaa sitä, että makkarissa ja olkkarissa on vieläkin purkaamattomia laatikoita. Mutta mepäs ei välitetä. Mahdutaan olemaan ja elämään niidenkin kanssa. Ajateltiin että jos vaikka jouluksi saatais kaikki paikoilleen niin hyvä on!

Uusi sohva, ja seinäkangas ja Pixu tsekkaa kelpaako ne

 Onnea oli se, että samassa talossa oli yksi kaveri joka ikävä kyllä oli muuttamassa pois, mutta hälle sain kaikki tyhjentyneet paffilootat vietyä kätevästi. Tuli hyötykäyttöä niillekin. Ja sai ne pois omista jaloista. Pari ekaa viikkoa purkaminen ja asunnon laittelu oli päivittäistä, mutta sitten iski väsy ja uupu - ja meni monta viikkoa ettei mitään tapahtunut. Paitsi nukkumista ja oleilua ja lukemista. En jaksanut edes atk:ta avata. Tuli oltua sairaslomallakain kun ei mihinkään kyennyt. Se on tuo fibro sellainen kaveri, että se heti rankaisee kun yrittää vähän enempi. Viikon saiski onneksi riitti ja sitten toukokuussa oli myös viikon lomautus (lamautus) niin siitäkin tuli vähän ylimääräistä lomaa joka teki terää.

Ostin tällaisia, mutta ei ne tuoneet yhtään energiaa...

Tätä me Mikyn kanssa tehtiin, se ei juurikaan jättänyt mun vierustani

 Ei siihen ikinä totu että voi olla niin energiaton, ei sitä osaa edes selittää. Ehkä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

Miehu kuvas mut eräänä aamuna - huoh.

Koirat oli ihmeissään uusista lenkkikuvioista ja uudesta kodista. Vähän jännitti miten ne sopeutuvat kerrostaloon ja kaikkiin sen ääniin, mutta hyvin on mennyt! Pientä jännityshaukkua oli aluksi, mutta ei juurikaan enää. Postiluukulle pitää joskus haukahtaa kun se on niin arvaamaton. Eikä kaikille talon ihmisillekään tarvitse enää haukkua kun niihin törmää käytävässä - nehän on jo tuttuja! Ja kivoja lenkkimaastoja on tässä lähellä, on puistoa ja pikkumetsikköä lampineen ja kirkkoineen ja yllättäviä talojen välissä meneviä kävelyteitä ja ruohoalueita.

Ihana kukkaketo jossa Miky viihtyy

Lähipuistossa on ihania isoja puita!

Ihan meidän kodin lähellä on kivoja nurmialueita

Kaiken kaikkiaan nyt kun väsy pikkuhiljaa alkaa himmentää otettaan, olen hyvin tyytyväinen ja iloinen tästä uudesta kodista ja sen ympäristöstä! :D