Parhautta jouluunne!

Tämän sumuisen joulukuusikuvan myötä haluan toivottaa kaikille vanhoille, uusille, vakinaisille ja satunnaisille lukijoille mitä parhainta, omansa näköistä ja rauhallista vuoden pimeintä aikaa! Vietät joulua taikka et, niin tätä valon voittoa pimeästä voi silti juhlistaa. Päivät alkavat pidentyä ja aurinko tulee enenevissä määrin esiin meitä lämmittämään ja valostuttamaan. Kuva on otettu Mäntsälän Saaren Joulumaasta - tuolta joulukuusi näyttää mun silmin ilman silmälaseja - kaunista, eikö? :)

Palelua ja/tai hikoilua

Terveisiä toisesta sohvannurkasta - tehtiin miehun kanssa radikaali päätös ja vaihdettiin nurkkia sohvalla, mä olen nyt vasemmassa ja miehu oikeassa. Maaliskuusta asti ollaan oltu siis toisinpäin. Avautui ihan uudet näköalat - ollaan me hurjia!

Kuten arvelinkin, viime postaus herätti vastakaikuja aika paljonkin, lähinnä facebookissa jossa linkin julkaisin. Mutta pidän silti oikeutenani ärsyyntyä asioista, joku toinen ärsyyntyy sitten toisenlaisista asioista. Onneksi meillä on mielipiteen vapaus. Ja vaikka joku väittäisikin ärsyyntymisiäni vastaan, ei se poista sitä mun fiilistä asiasta eikä vähennä sitä mitenkään. Tulee vain fiilis etten mä saisi tuntea mitä tunnen, tai että olen jotenkin huono ihminen kun reagoin kuten reagoin. Mä olen mä, enkä sitä anteeksipyytele. Kaikki ei onneksi voi olla samanlaisia. Olisihan mustakin kiva olla sellainen jota mikään ei hetkauta, mutta olen herkkä monessa suhteessa. Ääni- ja uniherkkä ja monella muullakin tavalla. Se ei helpota elämää, mutta minkäs sille voin. Onnittelut vaan niille ketkä eivät herkistele ja keitä ei mikään häiritse :)

Ihanan Maijan kutomissa villasukissa kelpaa oleskella

 Mutta asiaan! Mä olen aina ollut vilukissa, niin nuoresta kuin muistan. Villasukat jalassa ja viltin alla on mun lempiolotila ihan vuodenajasta riippumatta. Helteellä on mukavaa eikä silloin tarvi stressata että onko takki mukana. Ilman huivia en juuri liiku minnekään ja matkalaukussa on aina noi villasukat. Hellettä myös siedän ihan hyvin, kylmää en niinkään. On inhottavaa väristä pakkasessa tai pahimmillaan sisätiloissa. Mä olen aina ollut tosi tasalämpöinen siinä suhteessa että esim kaupassa pystyn asioimaan talvitakki päällä ilman hiestymistä ja jumpata saa oikein urakalla että hiki irtoaa. En ole käyttänyt edes dödöä koko aikuiselämäni aikana, varmaan 80-luvulla viimeksi.

Noh, mulla alkoi vaihdevuodet tän vuoden syksyllä - tai mistä se nyt lasketaan että alkoi, ekat merkit oli ilmassa jo pari vuotta sitten, mutta kuumat aallot alkoivat tuossa syyskuun lopulla. Ekana tuli pari yllättävää hikikohtausta, niin että kroppa meni ihan kuumaksi ja hikiseksi ilman mitään syytä pari kertaa. Sitten alkoi yöhikoilu. Yht'äkkiä vain huomasin että heräilin yöllä hirveeseen hikihalvaukseen  jolloin piti viskata peitto pois ja sitten tuli kylmä ja peitto takas, sitten tuli hiki ja sitten kylmä ja sitten hiki...jne. Ihan hirveetä. Ei siinä juuri kummoista unta kerinnyt saamaan. Piti alkaa nukkua pyyhkeen päällä ettei tarvitse vaihtaa lakanaa joka yön jälkeen.

Nytkö se alkoi - elämän syksy?

Myös päivisin alkoi tulla tiuhaan noita hikihalvauksia. Ensin tulee painostava ja ahdistava tunne rintaan, ja siitä leviää sellainen ikävä levottomuus koko kroppaan, sitten tulee kuumuus ja sitten se puhkeaa hirveänä hikoiluna koko kehoon. Otsalta valuu hiki ja selässä ja joka paikassa. Tosi epämiellyttävää. Hankala valita vaatteita, mitään kireetä ei voi pitää kun se tuntuu ikävältä nihkeällä iholla. Pyykkiä pitää pestä useammin kun paitaa ei voi pitää kun max. sen yhden päivän. Ulos voi mennä ilman kaulaliinaa kun sen kanssa tulee heti hiki. Ja sisällä vähän väliä pitää vetää villatakki päälle kun on kylmä ja sit heti hiki ja villatakki pois ja vähän ajan päästä taas päälle. 

Mulla on toi uusi väsymysoireyhtymädiagnoosi ja migreeni ja mä olen varma että noi yöhikoilut on pahentaneet mun oloa ihan hurjasti. En ole syyskuun lopun jälkeen nukkunut yhtään hyvää yötä ja se varmasti vaikuttaa kaikkeen. Juuri oli parin päivän kova migreeni enkä päässyt töihin ja oli ihan masentunut, itkuinen ja epätoivoinen olo. Päätin varata ajan lääkärilta ja kokeilla jos se antaisi jotain hormoonikorvaushoitoa. Ensin olin sellaista vastaan ja kokeilin luontaiskeinoja, mm. salviavalmistetta jonka piti auttaa noihin yöhikoiluihin. No, eipä auttanut. Nukkumaan menosta on tullut epämieluisaa kun tietää että koko yö on kovin herkkäunista ja heräilyjä tulee enemmän kuin sitä nukkumista ja herääminen on sitten niin maan perusteellisen vaikeaa ettei tosikaan. Joka aamu ihan epätoivoinen olo kun ei haluaisi nousta sieltä kosteasta ja hikoillusta sängystä ollenkaan ja päivät menevät ihan sumussa. Enpä suosittele kellekään noita vaihdevuosia - ja onneksi eivät kovin monelle tulekaan noin voimakkaina noi oireet. Jos kuulut heihin niin ole kiitollinen!

Pihlajanmarjat ei hikoile, niillä on lumipeitto

Mun miehu kysyi tässä eräs päivä että kumpi on parempi hikoilu vai paleleminen, ja vastasin kyllä nopeasti että paleleminen! Nyt kun mulla on rutkasti kokemusta noista kummastakin niin ehdottomasti valitsen tuon paleleminsen. Palellessa voi lisätä kerroksia ja vaikuttaa siihen olotilaan, mutta noi hikihalvaukset tulevat vaikka olisit alasti eikä niille voi yhtään mitään.  Ei voi raastaa nahkaansa pois vaikka haluaisi. Tosi voimaton on vain niiden edessä. Hyvä olo kestää noin muutaman minsan kerrallaan ja sitten tulee joko kylmä tai hiki. Mä olen ihan varma että miehet joutuisivat kokemaan jotain tuollaista niin syyt ja keinot ja hoito olisi olleet käytössä jo vuosia. Että huh hellettä vaan keskeltä talvea!

Opas kerrostalossa asuville (ja miksei muillekin)

Tässä kerrostaloelämää vietettyäni suurimman osan elämästäni haluan kirjoittaa muutamia havaintojani ylös.

 - Kaikissa asunnoissa on ovi. Sen kun painaa kiinni, kuuluu pieni kliksaus jolloin se menee lukkoon - eli sitä ei tarvitse paiskata kiinni, se menee ihan nätisti painamallakin. Se on suunniteltu silleen.

- Jos asunnossa on parveke, se usein pitää siivota keväällä ennen käyttöönottoa. Siivouksen voi tehdä monella eri tavalla. Sen voi tehdä letkulla ruiskutten vettä litratolkulla niin että se lätisee alla asuvien parvekkeille ja ikkunoihin litramäärin kasvattaen koko talon vesilaskua huimasti. Tai sen voi tehdä vähemmällä vesimäärällä pyyhkien pinnat puhtaiksi ja jopa roikottaen ämpäriä poistoputken suulla niin että mahdollinen likavesi otetaan siihen ja kipataan vaikka wc-pönttöön. Arvatkaa kumpi on se parempi ja oikeampi tapa?

- Kerrostaloissa on sekä rappuset että hissi yleensä. Varsinkin jos on useampi kerros talossa. Jos henkilö lähtee töihin aamuisin joskus viiden huippeilla ja raskailla työsaappaillaan ryntää raput usean kerroksen alaspäin jok'ikinen aamu, voi olla varma että se jytinä kuuluu jokaiseen asuntoon. Hissi olisi hiljaisempi vaihtoehto. Tuo jytinä saattaa ärsyittää henkilöitä jotka joko saavat tai joutuvat nukkumaan myöhenpään kuin aamuviiteen. Olisi melko ystävällistä ottaa naapurit huomioon.

-   Joskus ihmiset haluavat järjestää kotonaan juhlia, se on mukavaa puuhaa. Kukkahattutäti haluaa puuttua tähänkin hauskuuteen ja ehdottaa että olisi kiva vaikka infota naapureita tulevista juhlista niin herkät voivat vaikka menna evakkoon juhlien ajaksi tai ainakin henkisesti varustautua siihen. Olisi myös suotavaa siirtyä maksulliseen ravitsemusliikkeeseen viimeistään klo 23 koska jotkut joutuvat menemään nukkumaan siinä vaiheessä vuorokautta ja se saattaa olla haastellista jos seinän takana on kauhea älämölö. Koska totuushan on että kun pullon pinta vajenee niin ääni kovenee. Niin se vain menee.

- Monissa perheissä on jälkikasvua jotka tykkäävät leikkiä ulkona, pihalla toisten jälkikasvujen kanssa. Jos perheen päällä tulee asiaa näille pienille, niin asian voi toki kailottaa kaiken kansan kuullen parvekkeelta äänensä käheäksi huutamalla. Tai sitten voi mennä alas keskustelemaan, tai nykyajan teknologiaa hyödyntämällä käydä nämä neuvottelut kännyköitse. Yli puolen tunnin kailottaen suoritetut käskynjaot eivät kovin kauheasti kiinnosta koko taloa.

- Jos asunnossaan kävellessään ihminen kuulee selkeästi jokaisen ottamansa askeleen sellaisena kumauksena tai paukahduksena kantapään tavoittaessa lattian, voi olla varma että myös alakerta ne kuulee. Jos asiain näin ollessa heräät kukonlaulun aikaan ja säntäilet asunnossasi valmistautumassa päivän rientoihin, voi alakerrassasi asua uneton, vuorotyöläinen, vauvan vanhemmat tai muutan vain herkkäuninen joka varmasti myös kuulee jokaisen ottamasi askeleen jotka vievät poispäin unesta. Se ei ole kovin mukavaa. Tähän voisi olla apuna jonkilaiset pehmeät töppöset tai kävelytyylin muuttaminen hiippailuksi. Kyllä se yöuni on itse kullekin tärkeä asia.

- Ihmisillä on erilaisia harrastuksia. Jos harrastaa tupakointia olisi hyvä jos sen teksi ihan vain keskenään, koska kaikki eivät halua samaa harrastusta. Esim. rappukäytävässä tupakointi ei ole suotavaa. Sisätiloissa sauhuttelu, vaikkakin omien seinien sisällä, on meidän talossamme kiellettyä, koska se kulkeutuu muihin asuntoihin sieltä sisältä. On tylsää olla omassa kotonaan kun savukiehkurat kurottavat kiehkuroitaan sieltä rappiksesta sisälle hajustaen kaiken.

- Toinen kiva harraste on musiikin kuuntelu. Jos et ole ihan varma siitä että koko talollinen ihmisiä jakaa ihastuneisuutesi juuri omaan tyylilajiisi, niin olisi ehkä suotavaa että volyymi pysyisi sillä tasolla että se pysyy siellä niiden omien seinien sisällä.

- Joillain ihmisillä on lemmikkejä, kuten koiria. (Itsellänikin on kaksi koiraa). Jos koira kärsii vaikka eroahdistuksesta ja haukkuu 5-8 tuntia päivässä tauotta, se käy sekä koiran että naapureiden hermoon aika paljon. On piittamatonta antaa koiran kärsiä noin kauan ja fakta on se, että koira ei totu yksinoloon jättämällä se yksin päivittäin pitkäksi aikaa vaan se pitää kouluttaa pikkuhiljaa yksinolemiseen. Se ei tapahdu itsestään, vaan vaatii työtä ja paneutumista. Totuttaminen on kuitenkin ihan mahdollista ja on helpompaa kuin muuttaa maalle.

-Suomalaiset on juroa kansaa. Sehän on selvä. Silti sellainen mahdoton mannermaisuus kuin toisten tervehtiminen on kiva asia. Rappiksessa ja pihalla tulee törmättyä ihmisiin ellei sitten keskity liikkumaan vain pimeimmässä yön silmässä. Kun vastaan tulee toinen ihminen niin jotenkin sitä tulee kivempi mieli jos sanoo hei, moi, terve, moikka, huomenta, päivää, iltaa, yötä tai muuta tilanteeseen sopivaa, sen sijaan että mulkaisisi naama norsun v***lla kuin halpaa makkaraa. Se ei vie aikaa kuin muutaman sekuntin ja silti sillä voi olla iso vaikutus siihen mitä tahaton tapaaminen tuo kummankin henkilön päivään. Eli moi vaan kaikille!

Uskon että tällainen kirjoitus kirvoittaa kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia, joista yksi ennalta-arvattu on varmaankin että no jos kerrostalossa on noin kauheaa niin muuta maalle/lappiin/ryhdy erakoksi. Noh, se ehkä olisikin ideaalista mutta ei valitettavasti toteutettavissa, ainakaan vielä. Kummallista on että se jos vaikka talossa yksi ei ymmärrä näitä yksinkertaisia juttuja ja piinaa naapureita käytöksellään ja jos joku siitä valittaa - niin sille valittajalle ja kärsijälle sanotaan että muuta maalle. Miksi?? Mun mielestä sen sopeutumattoman pitäisi muuttaa joko pois tai käytöstään.

Maailmassa on kaupunkeja jotka edellyttävät tietynlaista yhteisöllisyyttä ja tiiviisti asumista, jopa vielä tiiviimmin tulevaisuudessa kuin nyt. Ja se että asiat sujuisivat kitkatta kun asutaan kyljet toisissa kiinni, tarkoittaa sitä että TOISTEN HUOMIOONOTTAMINEN korostuu. Aina kannattaa ajatella että miltä musta tuntuisi jos jotain jne....Tee toiselle mitä haluaisit itsellesi tehtävän. Nämä ajatukset noin niinkuin aluksi voivat auttaa alkuun tuossa toisten huomioimisessa. Uskon että maailma olisi parempi paikka jos ihmiset enemmän ottaisivat toisensa huomioon ja hiukka vähemmän keskittyisivät siihen omaan kiehtovaan napaansa. (ei siellä ole kuin nöyhtää!).

ps. korvatulpat ovat jo ahkerassa käytössä, kiitti vinkistä.

Oikea diagnoosi

Terve taas! Tai mikä terve, vaan pikemminkin sairas. Talviloma nro 1 menossa ja ainoa mihin olen pystynyt on sohvalla makaaminen, en jaksa edes lukea. Nyt jaksoin tulla tähän koneelle vihdoin, kun on kerrottavaa...

Pari viikkoa sitten vihdoin sain sen diagnoosin jota olen aavistellut jo pitkään. Taisin ehdottaa sitä omalle lääkärilleni lähes 10 vuotta sitten - mutta hänen mielestään se oli niin vähän tutkittu tauti ettei sitä kannattanut sen enempää miettiä. No, onneksi mietin ja kuulin sosiaalisessa mediassa, sekä ystävältäni eräästä erikoislääkärista joka tuntee tämän kyseisen sairauden erittäin hyvin ja on Suomen ainoa siihen erikoistunut taho. Sain varattua häneltä ajan ja sitten alkoi jännitys.

Tampereella paikka jossa oikeasti ihmistä tutkitaan

Pääsin ystävieni kyydissä Tampereelle, Olli Pololle, joka on erikoislääkäri. Häneltä sain diagnoosin krooninen väsymysoireyhtymä eli CFS (chronic fatique syndrome) jota myös ME:ksi kutsutaan eli myalginen enkefalomyeliitti.  Olin kuulemma selvä ja tyypillinen tapaus. Oireet sopivat kuvaan ja samalla löytyi multa oireita joiden en tiennyt liityvän CFSsään, mutta ihan kiva kun syitä selvisi. Esim. mun pahat migreenit saattavat olla kytköksissä tähän syndroomaan. Ihmeellinen olo kun mun mieletön väsymys ja voimattomuus ja jaksamisen puute sai nimen ja selityksen.

CFS:s syntymekanismi ja se, mitä se on, on vielä työn alla useissa maissa, mutta Polon mielestä kyseessä on sidekudospoikkeavuus joka johtaa siihen että verisuonet eivät toimi kunnolla tai tarpeeksi tehokkaasti. Tästä johtuu että verta ja happea ei pääse kudoksiin ja aivoihin kunnolla eikä verenpaineet ole kunnossa. Mulla on siis tosi alhainen verenpaine ollut jo pitkään. Ja kun vaikka liikkuu niin lihakset menevät hyvin pienestä maitohapoille ja palautuminen on tosi hidasta. Ja kun aivot eivät saa verta ja happea niin on muistiongelmia, vaikea löytää sanoja, kirjoittaminen takeltelee ja myös migreenit ja päänsäryt tulevat helposti. Verta on myöskin kehossa vähemmän kuin ns. normi-ihmisellä, vain noin 4 litraa kun normisti on 5. Siksi verisuonten löytäminen on hankalaa kun otetaan vaikka verta, tähän olen törmännyt tosi usein. Ärsyttävää on se, että moni lääkäri ei usko että CFS on mikään sairaus, vaikka WHOkin sen sairaudeksi on määritellyt. Nämä lääkärit jotka eivät ole perehtyneet asiaan pitävät potilaita luulosairaina eivätkä halua hoitaa. Aika ylimielistä väittää että jotain sairautta ei ole jos he eivät itse ole siihen perehtyneet. Monissa maissa tätä kuitenkin aktiivisesti tutkitaan ja siihen sairastuneita ihmisiä hoidetaan kunnolla eikä vain syytetä hulluiksi. Kurja kun mulla on kaksi diagnoosia joihin ei kaikki usko, eli fibro ja tämä uusi. Mieluumin jos on kerran pakko olla sairas, niin olisin sairas sellaisella tavalla että se ymmärrettäisiin laajasti. Höh.

Mun uudet lääkkeet - toiveet on korkealla

Sain kuitenkin lääkityksen tähän sairauteen, LDN on lääkken nimi. Moni potilas saa tästä avun, mutta joillekin se ei sovi. Sain varoituksen että aluksi lääkkeestä saattaa tulla tosi huono olo, monia sivuoireita, jotka kuitenkin helpottavat 2-4 viikon kuluttua ja sitten näkee tehoaako lääke, ja onko siitä hyötyä. Ajattelin että kannattaa kärsiä vaikka neljäkin viikkoa jos sitten saa helpotusta oloonsa. Ja kuulemma jos noi sivuoireet tulee voimakkaina, niin lääkken tehokin on sitten hyvä. Aloitin yhdellä pillerillä ja viikon päästä nostin sen kahteen. Ja kuten oli ennustettu, niin aika kauhea olo tuli. Yöunet menivät, valvoskelin ja hikoilin yöt. Olin päivät tosi väsynyt. Nyt on tullut masentunut olo ja kovia särkyjä. Jalkapohjat liekeissä ja vuoroin särkee jalkoja ja käsiä. Mutta kyllä mä tän kestän, jos se viimein helpottaa ja saattaa auttaa väsymykseen ja migreeneihin ja äärimmäisen hitaaseen heräämiseen. Olispa ihmeellistä jos pääsisi sängystä ylös vähemmässä ajassa kuin nykyään, nyt siihen menee vähintään tunti.

Pari päivää sitten kävin neurologilla joka antoi uudet migreenin kohtauslääkkeet. Uutta ennaltaehkäisevää lääkitystä ei nyt kokeilla kun katsotaan miten toi LDN alkaa toimia. Eilen piti ottaa uusi kohtauslääke ja se olikin vahva, olin ihan tokkurainen koko päivän ja kuin humalassa. Mutta migreeni katkesi! Jee. Täytyy toivoa että toi olisi nyt sellainen lääke joka auttaisi noihin kohtauksiin. On niin tuskallista kärsiä niistä päivätolkulla.

Valoa pimeydessä

Jos nämä uudet lääkkeet nyt tehoaisivat niin se toisi vähän valoa tähän pimeyteen jossa juuri nyt olen. Se olis hurjan mukavaa.

Nykyhetkeä

Viime postaukset ovat käsitelleet Mikyn mäyräkoirahalvausta, aika tylsää luettavaa varmaan niille ketkä eivät ole koiraihmisiä - anteeksi siitä, mutta teki hyvää kirjoittaa ylös koko matka sieltä heinäkuun lopulta tänne marraskuun puoleenväliin. Tunteiden kirjo on ollut laaja ja tapaus oli kuitenkin koko elämän joksikin aikaa mullistava. Onneksi ollaan jo selvemmillä vesillä.

Välillä mentiin ihan sumussa, mutta onneksi oli hyvää seuraa

Oma jaksaminen on ollut aika koetuksella tässä myllerryksessä, tuo alkuaika oli niin intensiivistä ja väsyttävää koiran kanssa vessassa ramppailuineen. Ja vielä tähän päivään asti ollaan oltu aina jompikumpi kotona koirien kanssa, joskin nyt aloimme treenata sitä että ne jäävät yksin.. Pitää vain pitää huoli että pääsy sohvalle ja sänkyyn on estetty. Tällä viikolla koirat on jääneet kaksin ja jopa yksin, ja hyvin on mennyt. Videokuvattiin Mikyä kun se jäi ekan kerran yksin, ja nätisti se rauhoittui eteiseen odottelemaan.

Kova väsymys on vaivannut mua oikeastaan muutosta asti, eli keväästä. Kesällä kävi ilmi että mulla oli anemia ja sitä hoidin rohdosjuomin ja B-12-vitamiinein alkusyksyn. Väsy ei vaan helpota. Vähän epätoivoinenkin olo ollut välillä kun on niin uupunut ettei jaksa kävellä ja joskus jopa sohvalla istuminen tuntuu väsyttävän. Migreenit on myös yltyneet tosi pahoiksi tässä syksyn myötä, varmaan stressi niitä pahensi. Kokeilin estolääkettä joka ei sopinut ja nyt on jo kolmas kohtauslääke menossa kun niistä aina loppuu tehot. Pisin migreenikausi oli 13 päivää, siinä meinasi jo usko loppua kesken kun migreeni jatkui aina vain vaikka sen lääkkeillä sai hetkeksi hellittämään. Nyt on sitten varattu aika neurologille.  Jännittää että mitä se mun päästä löytää, vai löytääkö mitään!

Piti taas käydä katkaisemassa migreeni terveyskeskuksessa

Yhtä lääkkeillä tasapainoilua ollut tämä syksy

Syyskuussa intouduin kokeilemaan sokeritonta ruokavaliota, ajatuskin aluksi kauhistutti, mutta jostain (lue migreeneistä) sain sellaisen sysäyksen että päätin yrittää. Se menikin hyvin ja oli mukavaa voittaa itsensä sieltä sokerihiiryydestä sokerittomaksi. Lokakuun alussa päätin lisätä myös gluteenin vältettäviin ruoka-aineisiin ja olen siitä saakka ollut lähes gluteeniton.  Kauraa syön leipänä ja puurona ja myslinä, se ei aiheuta oireita. Huomasin jo jonkin aikaa että gluteeni turvottaa ja mun naama menee punaiseksi jos on jauhoista esim. leipää. Sokruherkkuja olen syönyt vähäsen kun kahvilla tms. mutta päivittäinen käyttö on jäänyt. Migreenit ei ole vähentyneet mutta muuten olo hieman kohentunut ja vatsa voi paremmin.

Lemppariaamupala

Mieluisin välipala

Vihannesten syönti on lisääntynyt

Eniten ehkä rassaa tässä voimattomuudessa se että kun muutto oli maaliskuussa niin vieläkin on järjestelemättömiä kasoja ja laatikoita ja paikkoja. Kun ei jaksa...mieli askartelee niiden parissa lähes koko ajan ja suunnittelee että tuo järkätään noin ja tuo toinen sitten näin...mutta kroppa ei ole yhteistyökykyinen lainkaan. Se harmittaa ihan vietävästi!! Olisi tiedossa mulle myös työtila johon voisin viedä ompelukoneen ja saumurin, tuosa viereisessä rapussa, mutta en ole jaksanut sitäkään asiaa hoitaa, vaikka se toisaalta innostaa kauheasti ja henkiset sormet syyhyävät päästä järkkäilemään sitä asiaa. Mutta ei. 

Työrintamallakin on ollut vaihtelevaa, tykkään työstäni mutta siinä on ollut muutama aspekti jotka on aiheuttaneet lisästressiä. On toki ollut kivoja juttujakin, kuten lokakuussa kirjastovirkailijapäivät Kuopiossa jonne pääsin työkaverini kanssa. Se oli tosi virkistävää ja kivaa vaihtelua olla hotellissa pari yötä ja sieltä sai taas paljon uutta ajateltavaa ja ideoita työkuvioihin!

Tuli virkutettua aika monta neliötä luentojen aikana

Hurjan mielenkiintoista asiaa, tässä puhuu kirjastovirkailijaryhmän puheenjohtaja

Onneksi miehun kanssa asiat on hienosti, meille tuli juuri 6 yhteistä vuotta täyteen ja tuntuu että on hyvät saumat pitkään yhteiseen tulevaisuuteen kun vieläkin rakastaa ja tykkää näin kovasti. Se on niin ihanan huomaavainen ja ystävällinen ihminen ja saa mut päivittäin nauramaan. Arki on vain parempaa kun sen saa jakaa ihanan ihmisen kanssa - kaikkineen! Tähän syräin <3

Mikyn mäyräkoirahalvaus, osa 3

Mikyn tarina jatkuu vielä. Teen useamman postauksen kun aikaakin tässä on kulunut useampi kuukausi - mutta enää tämä jakso ja ensi jaksossa olemme taas nykyajassa.

Vähän on haasteellista yritää tätä kirjoittaa, istun sohvalla, muistelen kuluneita viikkoja tätä kirjoitusta varten. Miky on vieressä ja punkee kuonollaan mun käsiä kun yritän näpytellä, sen mielestä mun pitäisi paljon mieluumin häntä vain rapsutella, vasta noin parikymmentä minuuttia tuossa rapsuteltiin ja halailtiin :D Tällä viikolla tulee 18 viikkoa Mikyn sairastumisesta.

Mutta joo, vesiterapiaan mentiin ekaa kertaa 4.9. kun Miky oli sairastanut 7 viikkoa. Eka kerta oli noin tunnin pituinen, siellä Tytti katsoi Mikyn liikkumista pihalla, se oli aika säälittävää loikkimista kun takapää ei juuri pitänyt, se pyllähteli ja jalat pettivät alta, mutta kova hinku oli liikkua. Tytti myös tunnusteli Mikyn lihakset ja kunnon ja sitten mentiin vesialtaaseen. Siellä oltiin vain ihan lyhyt hetki, olikohan se että minuutti ensin Mikyä houkuteltiin kävelemään siellä altaassa namien kanssa, sitten tauko ja toinen minuutti ja tauko ja vielä yksi minsa. Sitten Miky tuli altaasta ja se kuivatettiin ja sai nameja ja taas Tytti tarkasti lihakset ja Mikyn voinnin. Miehulla oli ekalla kerralla kamera mukana joten saatiin kiva kuvakooste Mikyn ensiaskelista vedessä ja pieni videopätkä. Siitä näkee tosi hyvin miten ollaan pikkuhiljaa edistytty. Varmaan ensi kerralla otetaan taas videokuvaa ja laitan senkin tänne. Tuo eka pätkä on musta kovin liikuttava.

Mikyä hierotaan, ja se on vesialtaassa

Tuon ensi kerran jälkeen ollaan käyty vesiterapiassa lähes joka viikko. Käynnit on noin puolen tunnin mittaisia ja aikaa vedessä ollaan pidennetty hiljalleen, nyt Miky kävelee siellä kolme kolmen minuutin pätkää. Ja lähes joka kerran jälkeen huomaa aina edistystä Mikyn liikkumisessa. Se on Mikyn mielestä myös mukavaa puuhaa! Se innostuu jo siitä kun näkee että otetaan pyyhe ja namipussi mukaan. Ja ilahtuu aina kun näkee Tytin, punkee kainaloon ja antaa pusujakin. Aina aluksi Tytti tunnustelee Mikyn lihakset ja katsoo kunnon ja lopuksi sama. Muutaman kerran on ollut lihasjäykkyyttä ja silloin on otettu vähän hellemmin ja tietää että pitää mennä akupunktioon.

Akupunktiossa ollaan käyty aluksi parin viikon välein ja nyt ollaan pidennetty väliä noin kuukauteen. Akupunktio auttaa tosi mainiosti ja tehokkaasti rentoutumiseen. Jos on lihasjumeja niin ne saa hyvin auki tuolla hoidolla ja Christel Boy on tosi hyvä tuossa ja tietää mitä tekee. Takavarpaisiin ja niskaan tai selkään pari neulaa, Miky ei siitä vaiheesta kovin tykkää, saattaa murahtaa, mutta kun neulat alkavat vaikuttaa niin olo rentoutuu ja Miky alkaa läähättää ja ilme on onnellinen. Sitten loppupäivän nukuttaakin ja koko koira on ihan lämmin ja lötkö :)

Tässä Miky on akupunktiossa, neula ehkä näkyy takajalassa, ilme on rento :)

Ainoa harmi näissä hoidoissa on se, että kun meillä ei ole autoa, niin joka kerta pitää pyytää apua kuljetuksiin. Se vähän harmittaa kun pitää ihmisiä hätyytellä joka viikko! Mutta tosi kivasti ollaan saatu apuja kuljetuksiin - siitä valtaisa kiitos meidän tukijoukoillemme <3

Kotona Miky luopui häkistä 13.10 ja siitä asti se on liikkunut täällä kotona meidän muiden mukana. Sohvalle ja sänkyyn loikkaaminen ja niistä pois on totaalisesti kielletty. Eli ei enää pomppimista. Se on haastellista välillä, se on niin pomppuisa koira. Mutta me nostetaan se aina sohvalle ja sänkyyn ja pois niistä.  Me lisättiin mattoja lattioille kun sen jalat ei vielä pidä liukkaalla pinnalla. Ja meillä on erityinen hihnakiinnitys esim. sohvalla ettei se pääse loikkaamaan sieltä itsekseen pois. Vähän on vielä erikoismeiningit mutta koko ajan päästään takaisin vanhoihin kuvioihin.

Mikylle ostettiin lokakuun alussa hieno Back on Track-nuttu Koirien hyvinvointikeskuksesta joka pitää sen selän lihakset lämpiminä. Se ei saisi oikein saada kylmää lihaksiinsa ettei toi välilevypullistuma uusi, joten nyt pitää panostaa lämpimään pukeutumiseen kylmällä säällä. Nuttua pidetään paljon päällä sisälläkin ja sitten on talvimantteli ja neule ja itse yritän neuloa toista nuttua. 

Miky esittelee uutta nuttuaan syksyllä

Hieno Back on Track-nuttu suojaa kylmältä

Ulkona Miky on saanut käydä 11.9. asti. Ensin käytiin ihan vähän nurmikolla käppäilemässä ja se sai tehdä hätänsä ulos. Ensin kerta päivässä, sitten kaksi kertaa ja viimein kolme kertaa päivässä jolloin se sai tehtyä kaikki hätänsä ulos ja voitiin jättää kylppärissä asiointi kokonaan pois - voi sitä onnen päivää!! :) Lenkkejä on pidennetty hyvin pikkuhiljaa. Viime viikolla pidennettiin sen verran että nykyään kierretään pikkuruinen metsikkö jossa Miky tykkää hurjasti nuuskutella. Ja viime viikolla ekat iltalenkit tehtiin niin että oli molemmat koirat yhtä aikaa - vähänkö ne tykkäsivät siitä!! Ekan kerran heinäkuun jälkeen samalla lenkillä, kävelivät ihan kylki kyljessä ja pukkivat toisiaan innoissaan, ihana näky <3

Miky ekoina päivinä ulkona! 

Tuo toinen video on otettu 7.10 kun Mikyn halvaantumisesta oli kulunut 11 viikkoa. Aikamoista vauhtia tuossa alussa, mutta ei se enää vedä noin paljoa, onneksi. Lopussa näkee vähän paremmin miten hyvin se jo kävelee ja on kyllä tuostakin jo parantunut vielä lisää.

Eli hienosti on mennyt alkutilanteeseen nähden, hidasta mutta vakaata toipumista. Nyt on vesijuoksukertoja varattuna tammikuulle asti. Niin kauan kun Mikyn kävely on vielä epävakaata käydään hoidoissa, sitten niitä voi vähentää kun se alka käyttää oikeita lihaksia oikealla tavalla. 

Mikyn mäyräkoirahalvaus, osa2

Pikku Mikyn tarina jatkuu...

Mikyn hoito oli aika vuorokauden ympäryistä ja alusta asti pidettiin miehun kanssa vihkoa mihin merkittiin mihin aikaan mikäkin oli tapahtunut. Muuten päivät menivät sekaisin päässä eikä muistanut mitä ja milloin. Samalla tuli pidettyä myös huoli siitä että lääkkeet annettiin kuten pitää. Tämä metodi kehittyi myöhempinä viikkoina siihen että meillä oli päivittäinen atk:lla tehty paperi johon oli merkitty asiat mitä piti koirien kanssa tehdä, lenkitys, ruoka, lääkkeet ja muut menot ja ne ruksittiin aina kun ne oli tehty ja ne on käytössä vieläkin. Ilman näitä ei olisi aivokapasiteetti riittänyt kaiken muistamiseen ja hoitamiseen. Kiitos tuosta miehulle joka nuo systeemit keksi ja kehitti :)

Meidän listoja koirien hoitoon

 Ekat kolme viikkoa Miky oli tiukasti häkissä ja me elettiin siinä sen vieressä. Pikkuhiljaa totutettiin se siihen että välillä piti olla yksinkin huoneessa ja ihan kivasti se oppi lepäilemään siellä häkissä. Yksin asuntoon sitä ei voinut jättää kun se saattoi saada sellaisia hepuleita että hyppi pitkin häkkiä ja rimpuloi kovasti. Yhden sellaisen sattumuksen jälkeen sen juuri löytynyt pissanpidätys hävisi ja jouduimme palaamaan vessassa ravaamiseen muutaman helpomman ja kuivemman päivän jälkeen. Siksi meistä jompikumpi on ollut kotona tuolta heinäkuusta asti tähän päivään.

 Kun mun töihin paluu väistämättä koitti, avoppi tuli apuun ja oli meillä muutaman päivän apuna koirien hoidossa. Onneksi oltiin kehitelty jonkinlaiset arkirutiinit eikä se töihin meno kauhistuttanut kovin paljoa ja oli outoa saada muuta ajateltavaa kuin koiran vointi. Avopista oli iso apu, onneksi hän on tosi  mukava tyyppi ja oli kiva kun hän oli kylässä. Pixiehän piti päivittäin viedä ulos eikä Mikyä voinut jättää siksi aikaa yksin kotiin. Kehitettiin sitten avopin kotiuduttua sellaiset aikataulut että onnistuttiin hoitamaan molemmat koirat. Nyt muutama viikko sitten saatiin avuksi yksi lukiolaistyttö joka käy viemässä Pixun ulos kun mulla on iltavuoro, se oli se hankalin hoitaa vain kahdestaan - olen tosi iloinen että hän on auttamassa meitä!

Pixun kanssa lenkillä

 Muutaman viikon Mikyn sairastettua vietiin se akupunktiota saamaan eräälle eläinlääkärille. Hän oli kuitenkin melko kovakourainen hoidossaan, joskin Mikyn häntä alkoi heilua käynnin jälkeen, joten ihan pieleen se ei mennyt. Hän sanoi että kuukauden kuluttua voisi tulla uudestaan. Sitä ennen kuulin kuitenkin toisesta akupunktiota tekevästä eläinlääkäristä ja noin kuukausi tuosta ekasta hoidosta käytiin hänellä akupunktiossa. Tämä käynti olikin kivempi ja Miky reagoi todella hyvin hoitoon, se rentoutui ihan silmissä ja siitä tuli ihan rento, lämmin ja lötkö koira! Siellä olemme käyneet muutaman viikon välein rentouttamassa Mikyn lihaksia ja aina toimii :)

Heti alkuvaiheessa soitin myös Koirien hyvinvointikeskukseen jonka olin nähnyt keskustassa ja nettisivuilta selvitin että heiltä saa vesiterapiaa. Puhelimessa mulle kerrottiin että siitä on kovasti hyötyä Mikyn kaltaisissa tapauksissa mutta ainakin 6 viikkoa pitäisi olla lepoa ennekuin aloitetaan vesiterapia. Varattiinkin sitten aika kuuden viikon  päähän siitä kun häkkilepo alkoi.

Kun kolme viikkoa lepoa oli mennyt soitin eläinlääkärille ja hän sanoi että voi ihan pikkuisen alkaa Mikyn kanssa jaloitella kotona matolla, koska toipumista oli tapahtunut. Aika huojuvaa oli meno eikä se oikein pystynyt seisomaankaan kunnolla. Varsinkin vasen takajalka oli aika hervoton eikä paljoa pitänyt. Mutta vähän se pääsi könyämään eteenpäin kun tuettiin takapuolesta. Ihan lyhyitä hetkiä päivittäin tehtiin seisomis- ja  askellusharjoituksia. Tässä vaiheessa Mikyä alkoi selkeästi harmittaa kun ei saanut osallistua meidän muiden hommiin ja se haukkui ja yritti pomppia häkissään kun oli turhautunut. Aloin ottaa sitä sohvalle kainaloon kun katsottiin telkkua ja se oli mielissään kun sai olla mukana. Ruoka alettiin tarjoilla puuhalelusta, niin että piti tehdä hommia että sai nappulat suuhunsa, siitä se tykkäsi ihan hulluna ja mielikin rauhoittui kun oli aivopähkinää päivittäin.

Miky etsii ruokanappuloita pelistä, kovin innoissaan!

Kolme viikkoa häkissä ja ne nukuin lattialla sen vieressä, sitten kaksi viikkoa nukuttiin olkkarin sohvalla että Mikyn häkki oli siinä vieressä että pääsi viemään sen äkkiä vessaan kun hätä tuli. Ja sitten ostettiin oma koiranhäkki ja se laitettiin makkariin, niin että päästiin sinne nukkumaan koko sakki! Tuntui aika ihanalta nukkua omassa sängyssä - luksusta! Otin Mikyn aina aamuyön vessareissun jälkeen kainaloon nukkumaan ja se selvästi teki sille hyvää, se on niin läheisyyskoira. Ja se vinkui häkissä jos sitä ei ottanut viereen niin kukaan ei saanut nukuttua - tottakai se halusi olla siellä missä kaikki muutkin. Oli ihana saada se kainaloon pitkän tauon jälkeen.

Miky mun kainalossa torkuilla

 Seuraavassa osassa kerron miten meillä  nyt menee Mikyn kanssa kun halvaantumisesta on mennyt 15 viikkoa :)

Mikyn mäyräkoirahalvaus, osa1

Tervehdys ystävät! Mä teen näköjään kaiken sen mitä bloggaaja ei saisi tehdä. En ole ahkerasti käynyt muiden blogeissa, en ole kommentoinut enkä ole ahkerasti päivitelly omaanikaan...mutta mulla on ollut ihan hyvä syy! Viime postauksessa olin juurikin jäämässä kesälomalleni numero 2 ja juuri loman alussa kävikin niin että pikkuinen Mikyläinen koki kovan kohtalon ja sille tuli välilevynpullistuma joka aiheutti takajalkojen halvaantumisen.

Silloin elettiin heinäkuun loppua ja loman alun kunniaksi lähdettiin ystävien kanssa metsäretkkelle päiväksi Etelälahden metsiin. Ne ovat Nuuksion yläpuolella ja siellä oli hienot polut ja kauniita maisemia. Syötiin eväitä, poimittiin runsaana esiintyviä mustikoita polkujen varrelta ja nautitiin makeista metsämansikoista joita oli huiman paljon! Grillattiin myös (soija)makkaroita ja mä ja miehu kävimme uimassakin. Oli siis mahtava päivä! Päivän lopulla huomasimme että Miky oli melko väsynyt ja loppumatkasta kannoinkin sitä.

Mustikoita oli hurjasti!

Kauniita pikku saniaisia rivissä kallion päällä

Ihania metsäpolkuja hyvässä seurassa

Miky vilvoitteli pöydän alla ja vahti mitä mä teen

Pixu notskipaikalla lepäämässä varjossa

Tuolla käytiin miehun kanssa uimassa - oli ihanaa!!

 Seuraavana päivänä Miky ei oikein halunnut kävellä ja se tärisi, soitin eläinlääkärille, ja koska Mikyllä on ennenkin ollut selkäongelmia, sille oli lääkkeet valmiina. Määrättiin kipulääkettä ja kevyttä liikuntaa. Aamulenkillä Miky vähän vetreytyikin ja ajattelimme että sillä lihakset kipeytyivät pitkästä päivästä. Mikyn vointi kuitenkin huonontui ja seuraavan päivän, lauantain illalla jalat lakkasivat toimimasta kokonaan. Voi sitä huolta ja murhetta. Surullista oli katsella kun koirulla selkeästi oli kovat kivut, sen selkä oli kaarella ylöspäin ja etutassut jäkittivät suoraan eteepäin. Se vaikeasti pysytyi nojaamaan koiransängyllä tyynyihin ja me valvottiin sen vierellä siitä juuri poistumatta.

Sunnuntaina kun se oli ollut vuorokauden pissimättä ja kävelemättä, me mentiin kunnalliseen eläinlääkäripäivystykseen jossa sen rakko saatiin tyhjennettyä ja meille näytettiin kuinka se tehdään. Samalla myös suoli tyhjeni, onneksi. Päivystävä eläinlääkäri oli sitä mieltä että pitäisi ottaa magneettikuvat ja leikata - mä olin kuitenkin jo etukäteen päättänyt että ei leikkausta, kun tiesin että tämä tilanne voisi tulla vielä eteen.

Seuraava päivä oli onneksi arkipäivä ja saatiin aika illaksi meidän omalta eläinlääkäriltä. Koko pitkä päivä odoteltiin sinne pääsyä, oltiin tiukasti Mikyn vierellä ja kannettiin sitä pihalle pissille kun sen rakko ei pitänyt ja pissiä pääsi lirahtamaan sänkyyn jos ei tarpeeksi usein käyty ulkona. Se oli kovin surkea päivä, itketti paljon ja oli suuri huoli.

Illalla eläinlääkärissä oli onneksi osaava ja mukava ihminen joka Mikyn tutkittuaan, röntgenkuvat ja labrakokeet otettuaan tuli siihen tulokseen että kyseessä on välilevypullistuma jonka voi hoitaa myös ilman leikkausta, ns. vanhanaikaisesti levolla ja kipulääkkeillä. Eli Miky pitää pitää seuraavat vähintään kolme viikkoa liikumatta häkissä, ainoastaan sen saa viedä pissalle. Kipuihin tramalia ja dolagista. Häkkiähän meillä ei ollut mutta sosiaalisen median avulla pian löytyi sellainen lainaan ja ihana ihminen sitä meille noutamaan. Sitä ennen istuin Mikyn sängyn vieressä ja pidin kättä sen päällä ettei se yrittänyt mönkiä minnekään. Oli onni että olin lomalla koska seuraavat viikot olin tiiviisti Mikyn häkin vierellä hoivaamassa ja pitämässä pienestä huolta. Virtsan pidätyskykyä ei ollut muutamaan viikkoon ollenkaan, joten tiuhaan ravattiin vessassa ettei kaikki tihkuisi sänkyyn.

Saatiin hieno häkki lainaan ja tehtiin Mikylle mahdollisimman mukavat oltavat sinne

 Ekan viikon ajan kipulääkettä meni aika paljon, mutta sitten huomattiin että pahimmat kivut olivat ohi ja voitiin laskea lääkitystä. Myöskin iloittiin jokaikisestä pienestä liikahduksesta jaloissa ja hännässä. Heti ekasta viikosta lähtien jotain pientä tapahtui lähes päivittäin, nähtiin varpaiden liikuttelua, hännän heilahdusta ja muuta ilahduttavaa. Ekat kolme viikkoa nukuin Mikyn häkin vierellä olkkarin lattialla kun sitä piti viedä vessaan pissille useita kertoja päivässä ja yössä. Yöllä aina heräsin kun se oli levoton ja kannoin sen vessaan pissille. Pahimmillaan tätä tapahtui tunnin, parin välein. Sanoisin että aika väsyttävää aikaa kaikenkaikkiaan.

Miky lepäilee häkissään, tässä taidetaan elää viikkoa kaksi...

Silloin oli pahimmat helteet ja yritimme pitää asunnon mahdollisimman viileänä. Ikkunoissa oli kaihtimien lisäksi musta heijastava kangas, joten sisällä oli melko hämärää. Yöt tuuletettiin ja päivällä kaikki lävet kiinni. Miehu teki hienoja tuuletinvirityksiä joilla saatiin ilma liikkumaan ja viileyttä ympäriinsä. Mulla oli töistä videotykki lainassa ja katsottiin paljon sarjoja ja leffoja. Wire -sarja tuli katsottua Areenasta - se oli tosi hyvä ja siinä riitti tekemistä 60 jakson verran. Vähän harmittaa että parhaat hellepäivät istuttiin pimeässä kodissa, mutta mitä sitä ei teksi pienen karvaisen sydänkäpysen eteen?

Kun Miky oli tottunut häkkiin, uskalsin muutaman viikon jälkeen siirtyä jo sohvalle loikoilemaan.

Tarina jatkuu....

Lapsettomuus

Tervehdys kaikille lukijoille! Nyt vihdoin helle hellii meitä ja on kiva käyttää kesävaatteita. Mulla on vielä pätkä töitä ennekuin kesäloma osa 2 alkaa. Viimein on myös olo kohentunut niin että jaksaa muutakin kuin nukkua, olen tehnyt vähän ompeluhommia ja ystävöinyt ystävien kanssa.

Tästä lapsettomuusaiheesta olen halunnut kirjoittaa jo jonkin aikaa, mutta se on niin iso juttu että sitä on tullut lykättyä senkin takia. Ja onhan siitä kirjoiteltu vaikka missä, vaikka kuinka paljon ja varmaan kaikki näkökulmat on tullut jo katettua moneen kertaan. Mä itse en ole kauheasti avatunut aiheesta vielä.

Puhalluskukka kesäyön auringossa

 Meillä ei siis ole lapsia. Olemme yli nelikymppinen pariskunta ja olleet yhdessäkin jo hyvän aikaa ja asumme yhdessä. Olemme päättäneet olla haluamatta lapsia. Siihen on useita syitä ja puhunkin tässä vain omistani, miehulla on omat mielipiteensä asiaan.

Mä olen lapsesta saakka ollut sellainen etten juurikaan leikkinyt äitileikkejä enkä hoivaillut vauvanukkeja, pikkusiskoni sitten senkin edestä. Mä olin enemmän nalle- ja barbi-ihminen. Pikkusiskoja hoivailin vissiin ihan normaalisti, kyllähän mä niistä tykkäsin vaikka ne olikin välillä ärsyttäviä ;) Mä olin kuulemma jo pikkulikkana sanonut että en mä välttis niitä lapsia halua, mutta ne lapsenlapset voisin sit ottaa. Ja että jos en tee omia niin ainahan voi adoptoida, vaikka yksi kiinasta ja toinen afrikasta ja kolmas jostain muualta. Eli nyt jälkikäteen katsoen mulla ei ole ikinä ollut sitä mallia että naimisiin ja lapsia. Halusin vain missiksi, pankkineidiksi, balettitanssijaksi ja vähän isompana sitten sisustus- tai vaatesuunnittelijaksi.

Mulla on ollut yksi vauvakuume kun olin 21-v. silloin 5 työkaveria oli samaan aikaan raskaana, joten se ilmassa leijuva estrogeeni varmaan tartutti mutkin. Luin kaikki vauva- ja raskauskirjat. Mutta se meni sitten onneksi ohi.

Sairastuin kolmekymppisenä fibromyalgiaan ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja se on tuonut muassaan sellaisen väsymyksen jota on sanoin vaikea kuvailla, mutta selvää on ettei musta olisi huolehtimaan mistään mikä vielä lisää väsymystä eikä anna nukkua silloin kun nukuttaa. Ja masennuskaudet on olleet niin rankkoja että hyvä että itsestään saa pidettyä jotenkuten huolen. Se saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta mun mielestäni on vain fiksua että miettii omat voimavaransa ja rahkeensa ennenkuin lähtee kasvattamaan perhettään. En usko sanontaan että elämä antaa vain sen minkä jaksaa itse kukin. Olen nähnyt niitä jotka ovat luhistuneet kun eivät jaksakaan. Niitä on sairaaloissa ja hautausmaalla. Ei kaikki jaksa eikä onneksi tarvitsekaan.

Tiedän että kaikki vanhemmat sanovat että kyllä sen vauva-ajan jaksaa ja että se on sen arvoista. Uskon että näin onkin, jos ei ole pohjalla mitään sairauksia jotka verottavat olotiloja jo ennestään. Mutta en siis halua edes ottaa riskiä, ja kaksisuuntainen saattaa pahentua raskauden aikana ja lääkitys olisi hankalaa myös. Se olisi mielestäni epäreilua sitä oletettua lasta kohtaan. Muutenkin lapsen pitäisi olla kaikintavoin haluttu ja toivottu ja mieluiten vielä suunniteltu ja ehdottomasti pitäisi olla valmis olemaan vanhempi lapselle vähintään seuraavat 20 vuotta ja vielä pidempääkin.

Musta tuntuu että kovin monet eivät välttämättä edes mieti sopiiko se lapsi omaan elämään ja onko valmis olemaan hyvä vanhempi kaikki ne vuodet jotka se lapsi sitä tarvitsee. Lapsia tehdään koska niin kuuluu olla ja ne kuuluvat tiettyyn elämänvaiheeseen ja niitä odotetaan koko suvun voimin tai sitten niillä paikkaillaan parisuhdetta. Tietenkään näin ei ole aina, mutta paljon olen tuotakin nähnyt ja mielestäni noi ei ole kovin hyviä syitä lisääntyä. Ja meillä töissäkin näkee paljon sitä että vanhemmuus ei jaksakaan kiinnostaa kovin paljoa ja sitten lapset jäävät heitteille - mikä on tosi surullista.

Ihailen kovin niitä jotka osaavat olla hyviä vanhempia. Osaavat asettaa rajoja ja antavat paljon rakkautta ja hyviä eväitä elämään. Onneksi heitäkin on <3

Jostain syystä mun kaveripiiriini on päätynyt huima määrä lapsettomia aikuisia ihmisiä, joten en tunne oloani aivan friikiksi kaikkien lapsellisten keskellä. On yksinäisiä ja pariskuntia jotka eivät syystä tai toisesta ole hankkineet lapsia ja se on mielestäni hyvä juttu. Koska tärkeintä on tehdä niinkuin itselle on paras, eikä niinkuin muut ajattelevat että olisi paras. Seassa on surullisia lapsettomuustarinoita ja niitä jotka vain eivät halua. Lapsettomuuskin on kovin kipea asia, sitäkin olen päässyt läheltä seuraamaan, vaikka en itse halua lapsia, on se lapsettomuuden suru kyllä riipaisevaa seurattavaa vierestäkin katsottuna. Olen mielestäni onnekas että kun olen tämän ikäinen, ei minulla ole tarvetta äitiytyä ja ajatella että aika on loppumassa kesken. 

Pisaroita kuin helmiä

 Jotkut tutut ovat sanoneet että lapset antavat syyn nousta sängystä ja ylipäänsä syyn olla olemassa ja siten voi pitää masennuksen loitolla, mutta musta se olisi taas huono syy tehdä lapsia. Ja sitä paitsi on paljon haastavampaa elää lapsettomana ja keksiä se syy nousta ylös ihan omasta itsestään ja omasta elämästään. Ja kun masis on todella paha, ei siihen auta mitkään tuollaiset syyt, se on vain kestettävä ja luotettava siihen että joku päivä taas helpottaa.

Mun mieluisin tekeminen ja oleminen

 Lapsia en siis vihaa enkä inhoa. Rakastan olla täti mun kaikille yhdeksälle siskonlapselle! Niiden kasvua on kiva seurata ja pienempien kanssa on kiva leikkiä ja isompien kanssa vaikka käydä leffassa ja jutella mukavia. Ja se riittää mulle ihan kivasti, pääsee sitten kotiin lepäämään kun tullut riehuttua mukuloiden kanssa.

Rakas karvakorvani Miky

Jonkinlaisen palkinnon mielestäni siis ansaitsen kun en lisäänny omine vikoineni ja huonoine geeneineni! Säästyy ihmiskunta taas yhdeltä mahdollisesti sairaalta ja sen tuomilta lisäkustannuksilta - joten vaikka joku etelänloma johonkin kaukaiseen eksoottiseen paikkaan valkeiden hiekkarantojen äärelle kauas muista ihmisistä ja sivistyksestä olisi paikallaan ja tulisi halvemmaksi ;) Kyllähän yhteiskunta voisi palkita yksilön joka miettii mihin on rahkeita ja mihin ei eikä pelkää muiden ihmisten ihmettelyä tai väheksyntää tai kommentteja itsekkyydestä.

Mähän sitten adoptoin noi mun karvakorvat ja olen tullut siihen tulokseen että ne sopivat loistavasti mun elämään. Niitä voi hoivata ja niiltä saa rakkautta, mutta ne voi jättää yksin kotiin kun käy asioilla ja saa nukkua pitkään ja jos on tosi huono kausi, niille voi riittää pienikin lenkki ja hyvänä kautena sitten pidempi. 

Rakastan mun pientä perhettäni!

Luonnonkosmetiikkaa

Hyrisevät terveiset täältä kotikeittiöstä. Kylmää piisaa, mutta mua ei haittaa kun voi hyvällä omallatunnolla kotoilla ja lueskella ja viihtyä sisätiloissa.

Viikko sitten voitin FB:in kilpailussa Mádara-päivän! Mádarahan on luonnonkosmetiikkaa, luomua ja eettisesti hyvää. Sillä on Ecocert-merkki joka tarkoittaa myös eläinkokeetonta. Mä tutustuin Mádaraan Kemikaalicocktail-blogin kautta, kun sen kirjoittaja Noora Shingler puhui siitä. Tilasin netistä pari rasvaa ja tykkäsin heti koostumuksesta ja sitä mitä se teki mun herkälle iholle. Joten, kun näin kilpailun, osallistuin heti ja voitin kerrankin jotain!

Kaunis väriyhdistelmä laivalla

Tunnelmakuva ikkunasta ulos

Sain kaverin mukaan jakamaan palkintoa, joka oli parituntinen tuokio Helsingissä Majakkalaiva Relandersgrundilla, siellä oli puhumassa yksi Mádaran perustajajäsenistä Lotte, ja Noora joka on tehnyt Mádaran kanssa yheistyötä jonka tuloksena on ihana pihlajavoide. He puhuivat siitä mitä on luonnonkosmetiikka ja miten se eroaa tuotteista joissa on paljon kemiallisia ainesosia ja miten ne vaikuttavat ihmiseen ja miten niitä tehdään ja kaikkea muuta hyvin mielenkiintoista.

Mádaran uutuustuote - superseed öljyt

Tiesitkö esimerkiksi että Tanskassa on sellainen lähestyminen että odottaville äideille suositellaan kosmetiikkapaastoa raskauden ajaksi jotta kemialliset yhdisteet eivät imeytyisi ihon läpi ja näinollen pääsisi vaikuttamaan kehittyvään lapseen? Esimerkiksi poikalasten siittöiden kehitykseen vaikuttaa moni asia joita ihminen laappaa iholleen. Koskakohan Suomi pääsisi samoille tasoille noiden naapurimaiden kanssa, kun esim. Ruotsissakin fibromyalgia jo luokitellaan työkykyä alentavaksi sairaudeksi, mutta Suomessa ei vielä! (anteeksi sivuraide).

Lotte puhumassa

Nooralla ja Lottella oli paljon asiaa

Kauniisti aseteltuja uutuustuotteita

 Opin myös että silikoonia on monissa tuotteissa ja se taas on molekyylirakentaaltaan niin isomolekyylistä että se estää monien hyvien juttujen pääsyn iholle kun se silikoonimolekyylimöllykkä läiskästään siihen iholle rasvana. Ja noita kemiallisia tekoaineita on sekä Diorin kalliissa tuotteissa että Tarjoustalon halpisrasvoissa, ihan samoja aineita jotka eivät ainakaan tee mitenkään hyvää.

Saatiin itse tehdä vartalonkuorintavoidetta

Saimme kokeilla muutamaa uutuutta joita Mádaralle on tulossa. Ja ne tuntuivat aika hyviltä iholla ja saimme tehdä itse oman vartalonkuorinta-aineen jonka saimme mukaamme. Saimme myös sisäisesti nautittavaksemme paria herrrkullista raakakakkua ja luomulimua. Mukaamme saimme hykerryttävän ihanan goodiebagin joka oli täynnään Mádaran tuotteita joita oli ihana päästä kotiin hypläimemään ja testailemaan! Mä olen nyt ihan ihastuntu tuohon pihlajavoiteeseen (sen Noora antoi mulle ylimääräisenä kun mietin sopisiko se mun punoittavalle naamalleni) ja se on saanut mun ihoni punoituksen selkeästi laskemaan - siihen ei ole mikään muu vielä toiminut! Ehkä kohta ei tarvitse joka päivä laittaa päivävoidetta kun jos olen sitä ilman, näytän kamalan läikikkäältä.

Ihania raakakakkuja

Mun lepparilimuja

Meitä oli muutama kymmenen nauttimasta päivästä

Toivottavasti mulle ei noiden asioiden kanssa mennyt puurot ja vellit sekaisin, yritin kuunnella oikein tarkkana kuin porkkana! Mutta netistä varmaan löytyy lisätietoa ja sitten vielä lopuksi, tämä siis EI ollut maksettu mainos :D Olen vaan niin tyytyväinen siihen mitä olen testaillut ja toki suosin muitakin luomukosmetiikkamerkkejä, esim Laveralla on ihana ripsari ja puuteri, ja toinen puuteri on Santea. Hiustenpesuaineet on Elokuuta, joskin meinaan kokeilla jotain muuta, niiden hiustenhoitoaineeseen en ole tyytyväinen. Noita luonnonkosmetiikkoja kannattaa ehdottomasti suosia ja merkkejä on niin monia että varmasti löytyy jokaiselle se itselle sopiva tuote!

Seuraavassa postauksessa ajattelin nostaa aiheeksi lapsettomuuden, kun kerran ollan menossa L-kirjaimessa - kuulemisiin! :)

Lomps lomps sanoo loma

Hei vaan kaikille lukijoille ja kiitos kommenteista! Pari tuntia sitten klonksautin työoven kiinni ja aloitin kesälomani vol.1. Olen nyt kolme viikkoa lomalla, sitten meidän kirjasto on lomautusten vuoksi kiinni kaksi viikkoa joista toisen viikon olen töissä (lehtilukusali ja palautusluukku ovat auki joten hommia siellä riittää) ja sitten tulee loman toinen osa, kolme viikkoa myöskin. Ei haittaa.

Astun ovesta suoraan lomaan

 Yritän taas olla kasaamatta lomalle mitään suurempia toiveita, mutta salaa haaveilen että kerkiäisin mattopyykille, järkkäämään varastokomeron, purkamaan lisää täällä majailevia pahvilaatikoita ja näkemään ystäviä. Ja varattuna on hurjat vuoret kirjoja ja leffoja - jos vaikka osuu sateiset päivät kuten usein mun lomilla on tapana.

Mä olenkin ajatellut että voisin ihan valtakunnallisesti ilmoittaa milloin mulla on loma, niin muut ihmiset voisivat miettiä lomansa sitten sen mukaan. Ne jotka tykkää että on sateista ja viileää voisivat lomailla samaan aikaan mun kanssani ja ne jotka haluavat aurinkoa ja hellettä voisivat lomailla aina silloin kun mä olen töissä - varmasti toimisi!! :D

Kotimatkalla nappasin kuvan ilta-auringossa loistavasta puhalluskukasta

Ajattelin myös pitää atk-taukoa jonkin aikaa. Viimeaikoina on stressannut se etten oikein osaa istua ja lukea lehteä tai kirjaa, koko ajan pitää olevinaan hypätä koneella tsekkailemassa mitä tapahtuu - vaikka mitään ei tapahdu. Ainakaan sellaista johon pitäisi jotenkin reagoida. Enkä sitten kuitenkaan tee mitään järin tähdellistä siellä koneen ääressä istuessani. Kunhan räplään. Mulla on kone keittiössä ja sohva ja telkkari olkkarissa joten tulee hypättyä huoneesta toiseen. Jos kaikki olisi samassa huoneessa kasvaisin varmaan jo sammalta.

Tänään kävin luomileikkauksessa, vatsanahasta poistettiin kolme luonta ja tuli 5 tikkiä. Nyt kiristää, nipistää ja kutittaa. Mutta tikit saa onneksi pois jo ensi viikolla. Sitä ennen ei uintia eikä saunomista - höh. Mutta hyvä kun ne saatiin pois.

Laastarit kutittaa kauheesti

Nyt meen katsomaan uutta tv-sarjaa jossa on yksi mun lempparinäyttelijöistä, James Nesbit - toivottavasti on hyvä. Telkusta tulee niin älyttömän vähän mitään katsomisen arvoista. Moikkelismoi!