Arvonta on suoritettu!

Pari viikkoa sitten blogini täytti kaksi vuotta ja sen kunniaksi julistin arvonnan, joka päättyi nyt tämän kuun lopussa, eli tänään.

Käytin voittajan arvontaan erittäin tieteellistä satunnaisuusgeneraattoria, eli laitoin osallistujien nimet lapuille ja laitoin ne koriin (en jaksanut hakea hattua eteisestä) sekoittelin huolellisesti ja tehokkaasti, katse käännettynä poispäin nostin korista lapun joka paljasti voittajan:

Tattadadaaaaa!!!:

Keskeneräinen - onnea voittajalle!

Otan yhteyttä blogissasi olevaan sähköpostiosoitteeseen ja sovitaan käytännöistä sitten sitä kautta :)

Tässä vielä kuva siitä hienosta minkä itsellesi kätevästi voitit ensi vuotta silmälläpitäen.

Joulunalus - pimein aika.

 Joulukuu alkaa huomenna eikä mulla taaskaan ole joulukalenteria. Paras joulukalenteri mulla oli joskus 90-luvulla. Siinä oli Muumilaakso lumisena ja luukuista tuli muumihahmoja sellaisella tarralla että niitä sai laittaa siihen maisemaan ja vielä liikutella niiden paikkoja, siitä oli iloa pitkäksi aikaa, sellainen kelpaisi taas.

Mä en ole mikään jouluihminen. Enkä oikein mikään muukaan juhlapyhäihminen. Lapsena joulut oli tietty tosi odotettuja, samoin juhannukset, vaput ja muut. Ja teininäkin ne vielä meni ja parikymppisenä kun kaikki mahdolliset ja mahdottomat juhlapyhät biletettiin ja pidettiin hauskaa enemmän tai vähemmän ryyppäilemällä ja baareilemalla kaveriporukoissa. Sitten joskus huomasin ettei sellaista 'joulufiilistä' enää tullutkaan, eikä noi muutkaan kansallisjuhlat enää säväyttäneet. Eikä toi juhliminenkana enää maistunut.

Mä muutin omilleni 17-vuotiaana, yksiöön, ja sinne hommasin ekana jouluna joulukuusen ja siihen kaikki korusteet ja muut tykötarpeet. Vietin silloin kuitenkin itse joulun muualla ja samoin on ollut joka joulu sen jälkeenkin enkä sen ekan vuoden jälkeen ole hankkinut kuusta enkä muutoinkaan korustellut. Jotenkin se tuntui turhalta kun koko joulun olin yleensä joko omilla tai kulloisenkin poikaystävän porukoilla. Ja nykyään se tuntuu jotenkin turhalta - laittaa paljon krääsää ympäriinsä ja sitten parin viikon päästä ne pitää kerätä taas pois, tai mun tapauksessani joskus ennen juhannusta. On mulla laatikollinen niitä 80-luvulla hankittuja koristeita ja siellä saavat ollakin venaamassa inspiraatiota - ehkä ne on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita vielä jonain päivänä :)

Joulutähti keittiön ikkunassa

Joulussa mulle tärkein aspekti on se että sen jälkeen päivät alkavat pidetä! Valon paluun juhlana ja pimeimmän ajan loppuna se tuntuu hyvältä. Ajatus vanhojen Suomalaisten pyhien ja pakanallisten juhlien vietosta vetoaa muhun paljon enemmän kuin tämä nykyaikainen ostoshysteria ja tavarataivas. Pakkolahjojen osto ja siitä tuleva stressi on sellaista mitä ilman voisin ihan hienosti elää. Musta olis mukavaa että jos joskus törmää vaikka johonkin kivaan lahjaan jollekin ihmiselle, sen voisi vain ostaa/tehdä ja sitten antaa, ilman mitään päivämääriä. Jos vain tulee sellainen olo - you know.

Itse en enää nykyään juurikaan toivo mitään tavaralahjoita joita en varta vasten tarvitse. Meidän pieni asuntomme on täynnä tavaraa. Joskus on joitain pikkujuttuja joita saattaa tarvita, kuten viime vuonna uusi tyyny. Mutta eniten jos on pakko lahjoa, niin arvostaisin aineettomia lahjoja kuten esim. leffalippuja, hemmottelulahjakortteja, vaikka hierontaan tai jalkahoitoon tai vaikka lahjoitusta johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Myös raha ihan sellaisenaan tai lahjakortit on hyvä idea kun niillä saa mitä tarvitsee. Myös pikkulasten lahjaröykkiöt on musta aivan älyttömiä nykyään, uskon että parivuotias lapsi olisi ihan yhtä iloinen vaikka saisi vain pari lahjaa parinkymmenen sijaan.

Mun nykyiset joulukoristukset on aika vaatimattomat - vanhanaikaninen paperitähti ikkunassa ja valosarja olkaarin ikkunalla. Tykkään lämpimistä sävyistä ja oikeista kynttilöistä joita yks mun käsityöläiskaveri tekee.

Jouluvalot kukkien takansa, lamppu vasemmalla ja parit kynttilät

Kynttilöitä ja meidän pikkueläinten lauma. 

 

 

Neuloosia pukkaa

"Neuloosiin

sinne vie pieni koukku läpi villan, lankakerän

siitä tulee silmukoita joskus liikaakin

Neuloosiin

sinne vie lämmin lanka vasten toista, liikkumatta

vuosisata vuosisadan jälkeen tietää sen

Neuloosiin, neuloosiin..."

(hyräillään Ismo Alangon Ekstaasiin - biisin sävelellä.)

Vihdoinkin on iskenut kunnon neuloosi muhunkin. Virkutan yhä peitettä yhden nojatuolin päälle isoäidin neliöistä, kuten aiemmin jo kerroinkin. Tilasin Novitalta lisää lankaa ja sitä saapui 10 kerää, jonka pitäisi riittää. Kaupoista just tuota lankaa ei enää löytynyt. Onneksi on nettikaupat. Laskin, että jos virkutan 3 lappua illassa, peiton tekemiseen menisin noin kuukausi, mutta tuo 3 on vähän ylenpalttisesti kun käsiä alkaa herkästi särkeä. Ajattelin että jos yhden ruudun illassa tekisin niin hyvä niin, sitten olis varmaan peitto valmis ensi talveksi :) Ja päätin yhdistää ja reunustaa palaset vihreällä langalla - näyttää musta ihan kivalta.

Isoäidin neliöitä vihreillä reunuksilla

Paljon lankaa ja vihreää Maija-reunuslankaa

 Maijan innoittamana tilasin netistä myös Teeteepitsilankaa, josta neulon röyhelöhuivia. En ole ennen sellaista tehnyt ja löysin ohjeen tekoon juutuubista (ja nyt kun etsin sitä linkittääkseni sen tähän, en tietenkään sitä löytänyt vaikka käytin vaikka mitä hakusanoja, en yhtään muista millä sen silloin viimeksi etsin...). Se on enemmänkin silmukoiden poimintaa kuin neulomista, aika hitaasti menee vielä multa, mutta eihän tässä onneksi ole kiire minnekään. Ja olin iloisesti yllättynyt kun tilattuani vain yhden kerän lankaa, sain kaupanpäälle kaksi kerää kivan näköistä virkkuulankaa - en vielä tiedä mitä siitä tulee, mutta värit on tosi hyvät mulle :)

Pitsilangasta tekeillä oleva röyhelöhuivi ja kaupanpäällislangat

Ihanaa olla pitkästä aikaa innostunut käsitöistä, noita on niin kiva tehdä ja uusia lankoja ja malleja on tosi mukava etsiä netistä ja kirjoista. Just tähän vuodenaikaan sopiva harraste.

Lemmikkimessuilua

Flunssasta parantuneena kerkesin olla kaksi kokonaista päivää töissä, mikä oli kivaa, ja nyt koittaa sitten puolentoista viikon mittainen syystalviloma! 

Syystalvilomani aloituksena käytiin Pixien kanssa messuilemassa Messukeskuksessa lauantaina, kun siellä oli tänä viikonloppuna Lemmikkimessut jossa oli koju myös Rescueyhdistys Kulkurit ry:llä, jota kautta meidän koirat on tulleet Suomeen. Pixuli oli sillä kojulla messukoirana, eli siellä ihailtavana ja rapsuteltavana kun Kulkureitten ihanat ihmiset valistivat messukansaa näistä löytökoirista ja niiden adoptiosta ja kaikesta siitä hyvästä mitä Kulkurit tekevät Romaniassa kulkukoiratilanteen helpottamiseksi. Siis paljon muutakin kuin vain adoptiotoimintaa!

Pixie matkalla Messukeskukseen

Hurjasti riitti rapsuttelijoita

Välillä piti itse käydä pökkäämässä kuonolla jos ei meinattu huomata häntä. Taustalla toinen messukoira Kaitsu

Selällään oli hyvä saada rapsuja massuun

Kulkureitten koju taustalla

Fanilauma kuvasi Pixua kuin filmitähteä!

Messujen jälkeen pieni hengähtys- ja vesitauko ennen junalle menoa -huh, olihan päivä!

 Paljon oli väkeä paikalla ja ihanan paljon Kulkureiden toiminnasta kiinnostuneita. Pixuli herätti hyvin ansaittua ihastusta ja varsinkin ihmisistä oli hauskaa arvailla mitä kaikkia rotuja siinä saattaa olla. Pixu kun on niin erikoisen suloinen ja hienostuneen näköinen pikku karvakorva.  Ihan kiva jos koiria haluavat haluaisivat antaa kodin jo olemassa oleville kodittomille, jos sitä kautta saataisiin pentutehtailua vähenemään ja vaikka loppumaan. Ja seropit vaan ovat niin persoonallisia ja ihania! Aina kun mä näen oikein ihanan koiruuden ja kysyn sen rotua, se on seropi - jokin niissä niin vetoaa muhun :)

Kodittomien koirien ystävät -yhdistykseltä ostin nämä oivat rintanapit! Varsinkin mörkö on oikein osuva mulle tähän vuodenaikaan, ja iso paha täti todellakin sopii kirjastontädille!

Kodittomat Bulgarian koirat -yhdistykseltä ostin nämä kauniit viininpunaiset rannustimet

Pari tuntia oli sopiva aika olla messukoirana, siinä samalla oli pari muutakin messukoiraa ja rapsuttaiva ihmisiä riitti oikein mukavasti. Minustakin oli mukava jutella ihmisten kanssa ja kertoa Pixien tarinaa ja vaihtaa ajatuksia eläimistä ja varsinkin koirista. Päivystysosuuden jälkeen vähän kierreltiin muita kojuja, paljon yhdistyksiä oli paikalla! Mukaan tarttui myös vähän tavaraa jonka ostamisella tuin eri järjestöjen toimintaa. Eli hyvä tarkoitus hyvien hankintojen lisäksi.

Miky sai tuliaisiksi hienon neuleen, kun pikkuisella on niin ohkainen ja silkkinen turkki ettei se paljoa talvisin lämmitä. Vihreä väri sopii mielestäni hienosti sen punertavaan turkkiin. 

Tämä oli jo toinen kerta Pixien kanssa messukoirana, ja niin kivaa touhua että varmaan menemme tulevaisuudessakin, Pixukin selkeästi nauttii huomion keskipisteenä olemisesta, kunhan se ei jatku liian pitkään ja saa sen jälkeen levätä. Mikyllä oli selkeästi siskoaan kova ikävä kun päästiin kotiin, hurjasti ne ilahtuivat nähdessään toisensa! Siinä jäi mun huomiointi ihan toiseksi :D

Päiväinen etelänmatka

Tervehdys taas lukijat!

Nyt on Einosta selvitty - ainoastaan risuja pihalla -  ja istun aurinkoisessa keittiössä ja just näin kun paksu pupu juoksi pihan yli, onneksi Pixu ei sitä nähnyt tai olisi varmaan rynnännyt ikkunan läpi sen perään.  En kyllä tiedä mitä se tekisi jos saisi pupun kiinni, ne on sitä aika paljon isompia, ehkä se haluisi vain leikkiä niiden kanssa ;)

Viime perjantaina tein pienen irtioton arjesta ja kävin päiväristeilyllä Tallinnassa rakkaan serkkuni ja ystäväni S:n kanssa. Se oli S:n saama ilmaismatka, vaikka tulihan siitä tietty jonkin verran kuluja kun piti syödä yms. Ajateltiin että mennään vain katselemaan ilman sen kummempia agendoja. Pari ideaa meillä oli muttei tarkkoja suunnitelmia - mikä onkin kivointa, mennä fiiliksen mukaan. 

Laivan keula

 Aluksemme oli Eckerö Linen Finlandia, ihan kiva keskikokoinen laiva. Sisko oli suositellut että siellä on kiva Lounge-cafe ja löydettiinkin se heti ja mentiin sinne istumaan ja matkan aikana juotiin kahvit ja etsittiin kartasta noi paikat mitkä meitä kiinnosti. Lounge-cafeessa oli tosi mukava nainen henkilökuntana ja muutenkin se oli rauhallinen ja lähes tyhjä paikka jossa sai olla rauhassa ja katsella ulos merelle.

S tutkii karttaa

Rauhallinen laivakahvila

 Loppumatkasta kierrettiin koko paatti ja siellä olikin sitten eri baareissa ja tanssiravintoloissa vähän eri meininki. Jengi oli aika vauhdissa ja me oltiin tosi tyytyväisiä että oli löytynyt se rauhallinen kahvila. Kaupan tarjonta käytiin tsekkaamassa ja päätin ostaa ripsarin tulomatkalla ja vähän karkkia.

Maissa lähdettiin kartan suosiollisella avustuksella kävelemään kohti Telliskiveä jossa oli se paikka jota oli suositeltu. Eli tämä. Sinne oli vähän yli puolentunnin kävelymatka joka vähän venyi kun eksyimme etsimme oikeaa reittiä. Siellä oli putiikkeja ja kahvila ja ravintola ja kaikki näytti tosi kivalta. Törmäsin pariin koruun jotka oli pakko ostaa, ihana pitsinen choker ja vintage-korvikset.

Tallinnan rähjäromantiikkaa

Ihana torni!

Pitsikaulakoru ja hienot nappikorvikset just mun väreissä

 S. löysi mahtavan rannekellon, jossa on vähän steampunk-henkeä. Jos käyttäisin kelloa niin haluaisin samanlaisen! Telliskivestä jatkoimme matkaa vanhan kaupungin läpi kohti Raatihuoneen toria jossa ajateltiin syödä. Mä suosittelin ravintolaa Olde Hansa kun olin syönyt siellä ennenkin ja ruoka oli tosi hyvää joskin melko hintavaa. Mentiin sitten sinne kun S:kin tykkäsi paikan fiiliksestä.

S:n hieno kello, jossa ranteen yli kierrettävä pehmeä nahkaranneke

Olde Hansan lohiannos - herrrrrkullista!

Näkymä ravintolan ikkunasta

 Massut täynnä käveltiin vanhassa kaupungissa ja etsittiin osoitetta Vene 6, jossa on se mahtava suklaapaikka! Vähän kierrellen taas eksyttiin etsittiin sitä paikkaa, en sitten kerinnyt nauttia kaakaota, mutta ostin kotiin tuliaisiksi pari konvehtia. Njam.

Käveltiin satamaan Merekeskuksen läpi josta S. löysi hienon tunikan itselleen pikaisesti ja sitten oltiinkin jo takaisin laivassa. Suorin tein taas Lounge-cafeeseen ja siellä lähes koko matka kahvin ja leivoksen voimalla. Käytiin laivalla kierros ja meno oli huimaa baareissa - huh. Ostin sen ripsarin ja haluatko-yhden-Rieseneistäni, ja miehulle karkkia ja ihanaa Kalevin kirsikkatummaasuklaata.

Kahvi ja pieni leivos jossa suklaata ja mustaviinimarjahöhhöä

Olin tosi onnellinen ettei miehu kotona odota valtavaa lastia viinaa ja bisseä, enkä mäkään halua hamstrata viinaa, karkkia vain. Ihmisillä oli valtaisia lasteja kaikenlaista juomaa, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Kotimatka meni kommelluksitta ja seuraavana päivänä vietettiin meidän 5-vuotisyhdessäoloa ja miehu antoi lahjaksi ihania sukkia joista tykkään ihan hulluna! Kolmet värikkäät täpläsukat ja yhdet raidalliset jotka pääs heti jalkaan!

Värikkäät polvisukat on just mun juttu, niitä on kiva soinnuttaa vaatteisiin, samoin kuin koruja. Mä ehkä teen postauksen mun korustelusta kun on kertynyt mielenkiintoisia ja kivoja koruja eri paikoista.

2vee synttärit ja arvonta

Terve kaikille lukijoille, vanhoille ja uusille! 

Eilen tuli kaksi vuotta siitä kun tartuin härkää sarvista, tai näppistä näppäimistä ja aloitin blogini vaikken ihan varmaan tiennyt mitä tai miten... Silloin oli ideana kirjoittaa mun tanssiharrastuksesta ja elämästä näiden diagnoosien kanssa ja niiden kaikkien tasapainottamisesta ja kaikesta muustakin mun elämässäni. Kaikki vähän muuttui tässä vuosien varrella - kuten elämällä on tapana:

 Blogin nimi olikin aluksi Tasapainoilua ja tanssiaskelia. Mä siis tanssin ensin n.5 vuotta egyptiläistä itämaista tanssia, myös vatsatanssina tunnettua. Sitten kun sen opetus kaupungissani loppui, mä ystäväni kanssa aloin harrastaa opetus dvd:ilta Yhdysvalloista tulluta Tribal Fusion Bellydancea, jota ei vielä silloin Suomessa opetettu. Treenattiin kirjaston yhdessä luentosalissa ja oltiin duo Medusa ja esiinnyttiinkin. Se oli kivaa aikaa ja tuntui hyvältä näin 'vanhoilla päivillään' löytää uusi ja haastava ja mielenkiintoinen harrastus. Se sisälsi niin paljon muutakin kuin vain tanssia ja treenaamista. Koko maailma ja estetiikka oli ihanaa ja esiintymispuvut piti itse tehdä ja metsästää kaikenlaisia helyjä jotka sopivat siihen maailmaan. Musiikki oli iso osa ja liikekieli ja kehon hallinta ja paljon muuta.

Esiintymässä Tampereella Ofelia Marketissa

Kävimme ulkomailla hakemassa lisäoppia lajin parhailta mm. Rachel Briceltä Berliinissä ja Mira Betziltä ja Samantha Emmanuelilta Tallinnassa, antoisia aikoja...

Mira Betzin tanssitunneilla Tallinnassa

Uskomattoman ihanan Rachel Bricen tunneilla Berliinissä

Sitten kuitenkin tuli seinä vastaan. Mun kroppa ei vaan toiminut kuten pitäisi, mulla on lantiossa sellaiset ikiaikaiset jumit että ne vaikuttivat mun koko kropan asentoon ja liikkuvuuteen jotka todella hankaloittivat tanssin harrastamista. Ei mennyt niinkuin piti. Samalla mun rajallinen energiamäärä ja ainainen väsymys alkoivat tehdä kivasta harrastukseta enemmänkin stressiä ja jatkuvaa huonoa omatuntoa kun en tehnyt tarpeeksi enkä jaksanut kaikkea mitä olisi pitänyt. Joten tein vaikean päätöksen ja sitten loppui tanssi.

Sitten rescuekoira Pixie tuli meille Romaniasta ja myöhemmin Miky ja ne toivat uudenlaista sisältöä elämään, ja samalla muuttui bloginkin sisältö. Ja tuli pitkä tauko kun en tiennyt minne suuntaan mennä ja kirjoittaa. Sitten päätin että voin olla ihan suunnatonkin ja vain kirjoitella kun se on musta mukavaa. Harmittaa kun en osaa kirjoittaa sillä lailla hauskasti ja huumoria viljellen ja rikasta kieltä käyttäen kuin toivoisin, ihailen niitä ketkä osaavat kertoa kaikesta huumorilla höystettynä ja erittäin mielenkiinoisesti, mutta onhan se hyvä että on tavoitteita :)

Miky ja Pixie

 Lukijoita on koko ajan tullut pikkuhiljaa lisää ja olen siitä äärimmäsen kiitollinen!! Ihanaa kun saa kommentteja ja tutustuu uusiin ihmisiin ja hienoihin blogeihin ja pääsee kurkistamaan ihmisten elämään sisälle. Olen huomannut eniten pitäväni blogeista joissa on vähän kaikenlaisia asioita, ihan tavallista elämää ja kaikenlaisia sattumuksia ja askereita ja hyviä ajatuksia ja kivoja kuvia.

Kaksivuotissynttäreiden kunniaksi ajattelin arpoa Positiivareiden hienon ja kätevän Onnistujan päivyrin vuodelle 2014, mulla sattuu olemaan sellainen ylimääräinen. Mä olen käyttänyt tuota kalenteria jo viitisen vuotta ja pidän siitä ihan hurjasti! Se on oiva apuväline arkeen kun siellä on tarpeeksi muistiinpanotilaa ja joka viikolla voi miettiä parhaat positiiviset asiat mitä on tapahtunut tai miettinyt ja siellä on kannustavia ja ajatuksia herättäviä mietelauseita ja paljon muuta! Käyttääköhän enää kukaan kalenteria? Mä käytän kun mun puhelin on älytön ja siinä on kökkö kalenteri :)

Eli kirjoita kommentti että haluat osallistua ja jos olet anonyymi, muista kirjoittaa nimimerkki perään. Arvon sitten vaikka kuun lopussa kalenerin osallistujien kesken satunnaisgeneraattorilla. Onnea arvontaan ja kiitos kun luet näitä tekstejä!! Sydän!

ps. tänään tulee 5 vuotta täyteen mun miehun kanssa! Mun pisin ja paras parisuhde. Iso Sydän. 

Minäkuva

Flunssa alkaa olla jo vähän parempi, pystyn jo taas puhumaan mutta yöllä pitää vielä valvoskella yskimässä. Nyt kun olen paljon ollut kotona päiväkausia vain verkkareissa tukka lintassa ja naama kalpeana, olen taas miettinyt tätä omaa olemustani.

Mun minäkuva on aina ollut aika haasteellinen mulle, muistan että jo joskus kymmenvuotiaana inhosin 'paksuja' reisiän ja vertasin niitä naapurintytön kapoisiin jalkoihin. Ja uskoin kun koulussa jotkut tyypit haukkuivat rumaksi ja sääriäni vääriksi.

Tässä kuvassa olen noin 12-v, enkä mitenkään paksu, vaikka silloin tuntui siltä - voi miten älytöntä!

Vähän alle parikymppisenä kävin läpi anorexian ja silloin laihduin kovasti, vaikka olen aina ollut ihan hoikka eikä ollut syytä laihduttaa. Silloin sen laukaisi varmaan stressi ja se oli sellainen asia mikä loi mielikuvan jonkin hallinnasta kun tuntui että elämässä oli liikaa kaikkea mille ei voinut mitään, kuten vaikea työ. Pari sairaalakäyntiä ja pitkä pätkä sairaslomaa ja muutto pois omasta kämpästäni isäni luo kun ei mun voinut antaa asua yksin. Ja pikkuhiljaa selätin anorexian ja aloin syödä. Ja löysin uuden kivan työn ja elämä alkoi olla vähän parempaa.

Kuva netistä - ja kiteyttää aika hyvin tuon ajatuksen.

Silti olen koko elämäni ollut tyytymätön itseeni ja ulkonäkööni. Teininä olin varma että olen niin ruma etten ikinä saa poikaystävää ja sitten kun tuli ero ekasta, olin varma että jään vanhaksipiiaksi kun en varmaan löydä uutta.  Löytyihän niitä sitten kuitenkin - joillain ihmeellä :) Pisin aika yksin oli ennen miehuani kun olin neljä vuotta sinkkuna, se aika teki hyvää vaikka toivoinkin koko ajan löytäväni rinnalleni jonkun.

Painoni on ollut melko sama koko ikäni, vieläkin vissiin mahtuu päälle teini-iän vaatteet. Välillä kun on ollut vaikeita masennus- ja ahdistuskausia paino on pudonnut alle 50 kilon, mutta normioloissa se on jotain 55 kg paikkeilla. Silti olen aina pitänyt itseäni jotekin paksuna tai muuten ollut tyytymätön kroppaani. Parhaiten olen viihtynyt liian laihana. Ikinä en ole mitään diettejä pitänyt ja liikuntakin on melko kausittaista, koskaan en ole ollut mikään liikuntahirmu. Pari kertaa elämässäni olen kokenut paljon puhutun endorfiinihumalan. Sen sain aikaiseksi spinning-tunneilla kun kävin jonkun vuoden kuntosalilla ja sen ryhmäliikuntatunneilla. Mutta sekin piti lopettaa kun se oli niin tehokasta että rasvaprosenttini tippui liian alhaiseksi. Tällä hetkellä painan enemmän kuin ikinä ennen! En tykkää, vaikka onkin ihan kivaa että on tissit ekan kerran elämässä ihmisellä :) Sitä vissiin se keski-ikä teettää.

Kuva netistä: mua ei haittais olla pyöreämpi jos se näyttäisi vaikka tältä, mutta mulle noi kilot tulee läskinä ja löllönä ja selluliittina, ei ole tuollaista kaunista kiinteää kurvia

Netistä: ja sitten toisaalta ihailen näitä hoikkia naisia, haluiaisin yhä vain olla tuollainen hoikkis, vaikka se on ihan älytön haave, en ole valmis tekemään sen eteen mitään ja kuten sairaanhoitajakin mulle sanoi; se mikä näyttää hyvältä parikymppisellä, ei näytä enää hyvältä nelikymppisellä - ja sitäpaitsi, on AIVAN älytöntä vertailla itsään muihin, mutta en tiedä pääsenkö siitä kokonaan irti ikinä...

Ja sitten tuo median luoma keinotekoinen kuva naisista...siitä riittäisi juttua vaikka kuinka. Photoshoppaus ja muu venkslaaminen kuvien kanssa. Ihan älytöntä ja täytyy myöntää että on noikin varmaan on vaikuttaneet mun tyytymättömyyteeni itseeni, kun en näytä mainosten naisilta - vaikka tiedän etteivät he itsekään näytä siltä oikeasti...

Mua nuorempana luultiin aina paljon nuoremmaksi kuin olinkaan, paperitkin kysyttiin usein noin 35-v saakka, sitten vissiin rupsahdin kun niitä ei enää kyselty. Sen huomasin että sairastaminen ja lääkitykset ja stressi ja laihtuminen toivat ryppyjä ja juonteita naamaan ja se sitten on vanhentanut. Mulla on nytkin kauhea kriisi mun silmärypyistä vaikka se on vissiin aika turhaa ja vieläpä turhamaista. Äh. Mutta en kyllä edes harkitsisi mitään toimenpiteitä, ellei sitten ihan terveydellisistä syistä. Haluasin kelvata ihan luomuna itselleni ja muille. 

Tänä syksynä mun piti kohdata mun rumuusajatteluni kun toimittajaystäväni teki lehteen juttua kasvojumpasta ja sen vaikutuksista ja hän pyysi minua malliksi siihen juttuun. Emmittyäni suostuin ja se olikin kiva päivä. Pääsin ammattilaisen meikkaamaksi ja kuvaustuokio oli mukava rantapöpelikössä aurinkoisena päivänä Helsingissä. Kauneus ja Terveys-lehti ilmestyi 10.10 ja siinä se juttu sitten oli. Olin aika yllättynyt että musta sai noinkin kivoja kuvia. Ja siitä maksettiin pieni palkkiokin ja kuvaustilanteessa käytetyn meikinkorjaussarjan sain omakseni.

Tässä tämä lehtijuttu on

Nää hienot mä sain kaupanpäälle

Pikkuhiljaa iän karttuessa mä olen havainnut pientä lempeyttä ja sallivuutta itseäni kohtaan, eli ehkä mä vanhana mummona osaan olla ihan tyytyväinen itseeni - oppia ikä kaikki vai miten ne sanoo. Hurjaa tuhlausta olla itseensä tyytymätön koko ikänsä, eihän se vaikeuta kuin omaa elämää ja ihan turhaan. Nuorille naisille tekisi mieleni sanoa että parasta mitä itselleen voi tehdä, on ryhtyä itsensä parhaaksi kaveriksi ja arvostaa, kunnioittaa ja pitää huolta itsestään, vertaamatta itseään kehenkään muuhun.

Lopuksi vielä linkki Rosa Meriläisen kolumniin Hesarissa: Vihaan itseäni, vaikka uskon jokaisen ihmisen kauneuteen... Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen ei ole välttämättä helppoa, mutta kovin tärkeää se olisi. 

Wanna-be-neulootikko

Ääni alkaa taas palautua pätkittäin. Tänään olen jo vähän puhunut, eilinen meni ihan kokonaan ilman ääntä - viestin miehun kanssa kirjoittamalla lapuille ja mini-atk:lle ja viittoilemalla ja esittämällä - ihan kivasti meni sitenkin. Viime yön sain vihdoin nukuttua heräämättä yskimään, kuten edellisinä öinä kävi usein. Istuin keittiössä yönsilmässä lukemassa kirjoja ja yskimässä - köh. Oli kurkku ihan ruvella ja ärsytti. Ja väsytti.

Mutta ei mun pitäny pelkästään yksikseni yskiskellä täällä vaan näyttää mitä mä olen puuhainnut virkkuukoukun ja langan kanssa. Mulla on yksi kulahtanut nojatuoli johon haaveilin kivaa päällystä isoäidin neliöistä. Tein erilaisia lankakokeiluja ja viimein päädyin Novitan Puro batik-lankaan jossa oli aika sopivat sävyt meille. Meidän sisustusvärit kun ovat viininpunainen, vihreä (kauniit lämpimät ja metsäiset sävyt) ja keltaoranssi joka on ikäänkuin korosteena. Aika villiltä kuulostaa värimaailma mutta se oli mulla ja miehulla yhteistä jo valmiiksi ja ae sopii meille :) Tuossa pätkävärjätyssä langassa ei ole ihan oikeat värit, mutta melko lähellä kuitenskin.

Kuvatus ilman salamaa, Miky avustamassa ja pitämässä paloja paikoillaan

Tässä salamalla ja Miky auttaa kovasti. Kummassakaan kuvassa ei ihan oikeat sävyt, vähän on pehmeämmät oikeasti

 Mä haluisin ihan hurjasti koko ajan virkuttaa ja neuloskella ja ollan ihan täysiverinen neulootikko, mutta en mä jaksa eikä kädet aina pysty, niitä alkaa särkeä tosi helposti. Mutta musta on ihana tehdä käsitöitä. Ja muutama keskeneräinen projekti on tuolla kaapeissa venaamassa inspiraatiota, yksi villatakki ja yksi kesätoppi, eka neulottu ja toinen virkattu. Välillä tulee tosi pitkiä taukoja käsillä tekemiseen ja välillä iskee inspis ja sitten on kiva väkertää jotain. Lankoja on iso laatikko valmiina venaamassa...

Reisipituiset sukat, ekat neulomani sukat ikinä!

Omasta päästä keksitty rannustinmalli

Eri asuihin sopivia rannustimia - näitä on pakko olla kun omaa pitkät kädet ja aina on paidoista hihat liian lyhkät

Miehun säärystimet

Sukkia opettelin tekemään pari vuotta sitten ja sain neulottua itselleni reisipituiset sukat ja miehulle toiveen mukaan mustapunaraidalliset villasukat ja samaa sarjaa säärystimet. Pari lapaset ja sormikkaat olen joskus tehnyt ja muutamia villapaitoja itselleni (jotka on yleensä aina menneet jotenkin pieleen, koska olen vähän huono lukemaan ohjeita, tykkään säveltää ja se taas ei kovin hyvin sovi johonkin villapaitaan..) Rannustimia olen virkuttanut ja neuloskellut useita ja huivin virkkasin muutama vuosi sitten. Noi kaikki joillain sävelletyillä ohjeilla tai ihan omasta päästä.

Mä vähän kadehdin ihmisiä jotka pystyy ja osaa neuloa sukat päivässä ja jaksavat koko ajan olla puikot heilumassa. Mulla kestää, sukkiin menee pari kuukautta ja tuota peittoa olen tehnyt noin ruudun päivässä...eli se on pieni ikuisuusprojekti. Ja vielä pitää miettiä millä yhdellä värillä mä meinaan nuo palaset koota?? Siinäpä mietittävää :)

Äänetön

Nyt mä olen sitten äänetön. Eilen oli töissä koulutuspäivä joka oli eka työpäivä flunssan jälkeen ja flunssa ei siitä tykännytkään ja paheni ja tänään heräsin ääni ihan käheenä ja kurkku kipeenä. Menin sit lekuriin ja tuomio oli että varmaankin toi mykoplasma ja kurkunpään- ja keuhkoputkentulehdus ja lepoa ja puhumattomuutta pari päivää ja sairaslomaa ens keskiviikkoon asti. Höh ja pah ja pyh. Harmittaa olla kipeenä.

Täytyy nytten sitten kirjoitella tänne kun ei voi muuten kommunikoida. Ja kerrankin mulla ei ole mielessä mitään aihetta...yleensä niitä putkahtelee mieleen aina lenkillä tai bussissa tai jossain missä ei ole muistiinpanovälineitä mukana. Mulla kun ei ole älykännyäkään johon saisi muistiinpanoja kirjoitettua. Eikä mulla ole oikein kuviakaan vaikka musta on kiva kuvittaa näitä juttuja omilla kuvilla.

Lepäilyä koirut viekussa

Noi koirut mua liikutti silloin kun oli korkea kuume, miehu yritti niitä viedä ulos lenkille, mutta ne ei olisi halunneet siirtyä mun rinnalta minnekään. Piti oikein herkuin houkutella että ne sai valjaisiin ja ulos. Ja sitten ne äkkiä taas ryntäs mun viekkuun ja kainaloon takas kun tulivat lenkiltä. Ja nytkin aina kun yskin, Miky katsoo huolestuneena ja tulee tunkemaan kuonoaan mun kainaloon. On ne niin hellusia.

Sohvalla ne haluaa molemmat syliin, ja hyvin mahtuu!

Nämä sadepäivät ovat olleet aika haasteellisia koirien kannalta. Pixuhan ei yhtään halua kastella varpaitaan tai massuaan. Sateella ei liikuta, ei edes sadetakeissa, mä yleensä kannan sen jonkin matkan päähän että se pääsee pisulle ja sitten se joko kipittää takas kotiin katsottuaan mua ensin syyttävästi ja täristen ihan kurjana, tai sitten mä kannan sen kotiin. Mikyä ei haittaa paljoa sade, paitsi jos sataa tosi paljon, sitten sitäkin saa houkutella. Ja sateen jälkeenkin Pixu jumittaa kun on niin inhottavan märkä maa. Sillä pitäisi olla pienet kumpparit ja joku suoja massukarvoihin ettei ne kastuis. Kurat turkista ja tassuista pyyhitään eteisessä kurapyyhkeisiin ja ihan hyvin toimii. Meillä kun ei ole suihkua heti tässä kämpän yhteydessä. Mutta ei noi niin kovasti kuraile, onneksi.

Miky hienossa sadetakissaan valmiina matkaan

Kesällä tyypattiin nämä sadevehkeet

Pixula ei ole vakuuttunut

Yllättävän vaikeaa olla puhumatta ja kommentoimatta asioita miehulle, ja koiralenkki oli haastava kun ei voinut äänillä ohjailla koiria. Mutta eiköhän tämä tästä kun malttais pari päivää olla turpa kiinni. Ääni on kyllä sellaista raakkumista että rupeaa naurattamaan :)

Syksyn sävel kuvin

Yli viikon olen ollut flunssassa, eli en ole juurikaan ollut aktiivinen millään saralla, paitsi sairastamisen ja lepäilyn. Kuume nousi viime viikonloppuna yli 39 ja olo oli sen mukainen. Tehokkaasti vei voimat ja vieläkin yskittää, kurkkua raastaa ja nuhistaa. Ja toinen silmä on punainen jostain syystä. Mutta kun en nyt tuosta syystä jaksa tänne mitään muuta runoilla, niin ajattelin laittaa tämän syksyn valokuvasatoa. Olkaa hyvät:

Köynnös duunin oven vieressä syyskuussa

Syykuista pisarointia

Kauniin punainen haapa

Upean värisiä haavanlehtiä

Pikkuinen söpö kärpässieni ponnisti maasta

Tällainen siitä tuli isona

Lehtisatoa pihalla Pixun ihmeteltävänä

Aamukasteinen haavanlehti

Syyskuista heinikkoa

Syksyistä auringonkiloa jossa pikkuiset hyönteiset pörräsivät

Lenkkipolkua syysauringon valossa

Komeita vaahteria

Yksinäinen bussipysäkki sumussa

Juna lähtee värien keskeltä

Meikäläinen lätäkössä

Lokakuista kosteutta

Toisenlaista lokakuista kosteutta

Siinä oli syksy, ensin värikäs ja lämminkin, sitten sateisen kasteinen ja harmaa. Muuten ihan jees, mutta koirat on ihan kuraisia jokaisen lenkin jälkeen. Eikä ne tykkää kävellä sateessa, mua se ei haittaa kun on kiva sadetakki ja kumpparit :)