Liikkumisen yrittämistä ja meinaamista

Mä olin aika vanha, varmaan jo yli kaksikymppinen kun mulle valkeni sellainen asia, että kaikki kauniit ja hyvännäköiset ihmiset eivät ole sitä ihan pelkästään olemalla, vaan he joutuvat tekemään asioita sen eteen. Meikkaamaan ja puunaamaan ja treenaamaan ja liikkumaan. Se oli mulle aika iso shokki kun sen tajusin. Siihen asti en ollut liikkunut yhtään kouluvuosien jälkeen. Tai siis olin tietty kävelly ja pyöräilly, mutta en harrastanut liikuntaa.

Sittemmin olen harrastanut ainakin uintia, vesijuoksua, itämaista vatsatanssia, tribal fusion vatsatanssia, aikidoa, kuntosalia pariinkin otteeseen, kuntosalilla erilaisia jumppia kuten jättipallojumppaa, pilatesta, venyttelyä, spinningiä... Sitten vielä joogaa muutamaa erilaista, astangaa, yinjoogaa ja hathaa. Voi olla että muitakin, mutta ei nyt tule mieleen. Ai niin hoopdance, sitäkin kokeilin ja oli tosi kivaa! Sitä teksi mieli jatkaa vielä joku päivä - vannekin jo on :)

T'ässä kuvassa olen noin vuonna 2009 itämaisen tanssiesityksen jälkitunnelmissa :)

Lapsena ja nuorena harrastin pisimpään rytmistä kilpavoimistelua, mutta kun olisi pitänyt kilpailla, loppui harrastus siihen. En ole kilpailevaa tyyppiä lainkaan. Kokeilin myös taitoluistelua, kilpa(!)tanssia, aerobickiä ja tietty koulun liikuntatunnit (jotka oli yhtä hemmettiä, vihaan joukkuepelejä!!!)

Tänä kesänä halusin aloittaa kahvakuulatreenit, kun sitä oli kesän ajan tuossa viereisen koulun pihalla edulliseen kertahintaan. Lainasin kirjastosta kahvakuulan ja menin intopiukeana treeneihin kokeilemaan lajia. Kaksi ekaa kertaa meni ihan hyvin, joskin lihakset tuli kipeiksi, kun en ole mitään lihaskuntoa vahvistavaa tehnhyt muutamaan vuoteen - odotettavissa oli siis. Tuntui vain hyvältä. Mutta sitten jäi yksi kerta väliin migreenin takia ja sitten se kolmas kerta olikin erilainen, treeni oli muuttunut entistä raskaammaksi ja mulla oli painavampi kahvakuula. Tulin siitä niin kipeäksi että lihakset olivat melkein mustelmilla ja oli tosi tuskallista melkein viikon. Treenin aikanakin jouduin huilimaan kun meinasi mennä taju. Jätin siis sen sikseen. Liian rankkaa mun fibromyalgialihaksilleni. Fibrossa siis lihasvoima ja -massa kärsii kun sitä kasvuhormoonia ei erity unen aikana, ja palautuminen on fibroilla paljon hitaampaa kuin noraaleilla. Tuossa kokeilussa sen taas tosi hyvin huomasi. Pitää tehdä juttuja jotka ei ole liian raskaita eikä liian kuormittavia.

Kolmen kilon aloituskahvakuula ja jumpamatto

 Halusin kesällä myös osallistua puistojoogaan, jota oli rantapuistossa kahtena päivänä viikossa. Kerran jaksoin herätä tarpeeksi ajoissa sinne. Oli ihanaa, mutta mä olen ihan liian aamu-uninen. Ja sitten pitää vielä koirat lenkittää ennen minnekään lähtöä - seliseli.

Aloitin myös Kuntoplus lehden juoksukoulun, jota juoksin viikon! Hah! Meinaan kyllä koko ajan jatkaa sitä - mutta on ollut niin superväsy olo taas, että ihan pelkkä oleminenkin on raskasta. Kunhan vähän olo kevenee niin menen taas lenkille. Miehukin osti mulle hienon ajastimen mihin voi ohjelmoida aikoija milloin hölkätään ja milloin kävellään - ihanaa. Ekat lenkit menin munakello kädessä :)

Mulla oli koko alkukesän askelmittari ja kirjasin nekin ylös heiaheiaan muiden liikuntojen mukana - parhaana viikkona tuli yli 17 tuntia liikuntaa, on se aika hyvin tällaiselta sohvaperunalta! 

Alkukesän liikuntakertoja :)

Nyt mä olen syksyksi ilmoittatunut Naisvoimistelijoiden rentouttavaan kuntojumppaan joka on viereisellä koululla aina keskiviikkoiltaisin. Toivon, että sitä jaksaisin, kun se on tuossa noin lähellä. Sen jo tiedän kokemuksesta, että talvi-iltoina en jaksa lähteä rämpinään lumihangessä minnekään kauas. Viime syksynä aloitin Bollywood tanssin, mutta se jäi, kun sinne oli pari kilsaa matkaa ja se oli tosi myöhään illalla - harmi, koska se oli tosi kivaa ja oli hyvä ope. Rentouttavassa kuntojumpassa on 15 minsaa aerobista, 25 minsaa lihaskuntoa ja 20 minsaa venyttelyä ja rentoutusta, vois olla justiinsa hyvä kombo meikälle. Peukut pysyssä että mäkin pysyisin pystyssä tuon jumpan ajan :D
  

Lomahaave

Tuossa eräänä unettomana yönä kulutin aikaa miettimällä millainen olisi oikein todellinen unelmalomani. Eka ajatus oli että sais olla yksin, vino pino kirjoja mukana. Ja ainakin 4 päivää, ellei jopa viisi!

Nämä kaikki ihastuttavat kuvat ovat Pinterestistä, mikään siis ei ole omani - kunnia sinne minne se kuuluu :)

Hiljainen huone, mieluiten vaaleasävyinen, ei puhelinta, ei atk:ta, ei huolta läheisistä. Ei tarttisi puhua.

 Sitten tuli mieleen, että kaikki ruuat valmiina jos saisi, eli täysi ylläpito, saisi mennä valmiiseen aamiaispöytään (hedelmäsalaattia kiitos!), lounaalle ja illalliselle - ahhhh. Ja sitten takaisin huoneeseen olemaan rauhassa.

Ja siellä voisi olla kiva ulkopuoli, puisto, ranta yms, että voisi mennä kävelylle jos haluaisi, ei olisi pakko. Ja voisi olla vaikka uima-allas, jos haluaisi uida, mutta ei olisi pakko. Ja voisi olla vaikka jotain joogaa, johon saisi osallistua jos haluaisi, mutta ei olisi pakko. Ja huoneessa voisi olla tv, jota saisi katsoa jos haluaisi, mutta ei olisi pakko - you get the picture? :)

Sitten tajusin, että tuohan kuulostaa ihan joltain kylpylältä! En ole koskaan ollut kylpylässä, ehkä nyt olisi aika sitäkin kokeilla. Jos nyt alan pistää rahaa vähän sivuun, niin ehkä loka-marraskuussa voisin pitää muutaman päivän pikkulepoloman ihan minä vain, jos kotona olisi kaikki asiat kunnossa. Peukut sille että näin onnistuisi, eiks joo? :)

Vuokralla

Mä törmäsin tuolla sosiaalisessa mediassa jokin aika sitten aika jännään ilmiöön kun siellä eräässä ryhmässä keskusteltiin joistain kaupunkielämän ilmiöistä ja ihmisten mielipiteistä niistä. Selkeästi tuli siellä ilmi että on ihmisiä joiden mielestä kaikki ilmiöt ja lievesellaiset tulisi vain hyväksyä eikä ärsyyntyä saisi mistään. Jos jokin epäkohta vaikka sattuu ärsyttämään niin kommenttina on että pitäisi sitten muuttaa jonnekin jossa sellaista ei esiinny. Musta olis kauhean kiva tietää kuinka moni voi ihan tuosta vain ottaa ja muuttaa jonnekin kivempaan paikkaan jos jokin nykyisessä alueessa ärsyttää tai aiheuttaa harmaita hiuksia tai on muuten vain epäkohtana?

Tällä meidän asuinalueella tapahtuu meitä ärsyttävia juttuja, ja se harmittaa tosi paljon, kun muuten tämä asunto ja paikka on ihan unelmaa! Metsään pääsee heti pihalta ja keskustaan on vain pari kilsaa ja bussi kulkee ihan vierestä, ja kesällä pääsee fillarilla. Lähikauppa on kiva ja kätevä ja naapurustossa on suurimmaksi osaksi tosi mukavia ihmisiä. En siis haluaisi muuttaa. Se että on päästy vuokralle omakotitaloon on ihan mahtavaa! Vuokra on meille sopiva, ja vuokraajat jotka asuvat samassa talossa ovat maailman mukavimmat! Ja puusauna lämpiää pari kertaa viikossa. Pihalla on mahtava kallio (josta olen aina haaveillut) ja kallion päälle saa puiden väliin riippumaton <3

Meidän pihatie

En usko että ihan tuosta vain löytäisimme meille sopivan vaihtoehdon jos haluaisimme eroon tuosta haittaavasta toiminnasta. Varsinkaan kohtuullisella vuokralla. En tiedä onko se helpompaa jos olisi omistusasunto. Käykö sellaisen uuden asunnon löytäminen ja ostaminen kovin heppoisasti ja nopsan kätevästi? Siitä mulla ei ole tietoa, sillä en ole koskaan omistusasunut. Enkä oikeastaan ole sellaisesta edes kovasti haaveillut. En usko että se mitenkään lisäisi onnellisuuttani ja turvallisuudentunnetta tässä yhteiskunnassa. Ja ihan hyvä vissiin etten sellaisesta haavehdikaan, sillä ei mun tuloillani ole mitään asiaa asuntomarkkinoille, kun kerta olen osatyökyvyttömyyseläkeläinen.

Luin viikolla Hesarista Johanna Korhosen kolumnijuttua nimeltä Roina ja onni, siinä sanottiin näin: "Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat selvittäneet, tekeekö ostaminen edes onnelliseksi. Ei tee. Laaja tutkimus Ohiossa osoitti, että omistusasujat eivät olleet keskimäärin yhtään onnellisempia kuin vuokra-asujat, vaikka heidän omasta mielestään olisi pitänyt olla." Ja mä olen kyllä samaa mieltä, en ymmärrä miksi Suomessa on sellainen oletusarvo että pitäisi omistaa se asuntonsa. Sitä ei kuitenkaan saa mukaansa kun potkaisee tyhjää, kuten ei mitään muutakaan tavaraa. Jos on jälkeläisiä, niin on kai kiva jättää heille perintöä, mutta joku asuntokin on vaikea perintö kun siitä pitää maksaa kaikenlaisia veroja joka käänteessä, niin enemmän siitä on haittaa kuin hyötyä ja iloa. Nimim. Isältäni yksiön perinnöksi saanut eli kokemusta on.

Katto päänpäällä on hyvä juttu, oma tai vuokrattu

Saksassa on suunnilleen yhtä yleistä omistaa kuin vuokrata, ja siellä vuokraamiseen suhtaudutaan ihan yhtä hyvin kuin omistamiseen. Vuokralaiset eivät ole kakkosluokan kansalaisia kuten täällä Suomessa usein ajatellaan. Olen kovin usein törmännyt siihen että jos esim. asunto on ollut vuokrattuna, sitä ei haluta ostaa kun "eihän sitä tiedä missä kunnossa se on vuokralaisten jäljiltä"...yms. Mä ainakin olen ihan normaali ihminen ja vuokralla-asuja, olen ihan semisiisti, maksan aina vuokrat ajallaan, enkä riko tai töhrää paikkoja. Ikävää jos vuokra-asumisen vuoksi musta sitten kuvitellaan että olen päihdeongelmainen tai jotenkin muuten kelvoton yksilö. Höh.

Mä toivoisin että oli asumismuoto mikä hyvänsä, niin ihmiset olisivat tasavertaisessa asemassa ja että kaikille yhteiskuntaluokille ja tuloille löytyisi sopivia asuntoja. Mielestäni edullisia vuokra-asuntoja ei juuri ole ja pienituloisia kyllä riittää. Jos on lapseton pari vailla vuokra-asuntoa niin hankalaksi menee, lapselliset ovat tietenkin aina etuasemassa ja he saavat tukia aika hyvin asumiseen. Eikä siinä mitään, mutta köyhä yksinasuva ja kaksinasuva lapseton on ihan yhtä köyhä kuin köyhä yksinhuoltaja, se pitäis myös ottaa huomioon joissain tuissa, siis mun mielestä. Ja tukia tarvitaan kun vuokrat on niin korkeat. Tietty olisi ihanteellista pärjätä ilman yhteiskunnan tukia, mutta joskus esim. terveys, tai siis sairaus sen estää. Eivät kaikki tuilla elävätkään ole tahallisesti siinä tilassa, tai omasta syystään. Se olisi hyvä muistaa.

Ei mulla tässä muuta pointtia, kuin että ärsyttää tuollainen että muuta pois jos ei miellytä-asenne, kun se on vähän epärealistista ja sitten se ärsyttää että vuokrallaasuminen olisi jotenkin väärin.  Kiitti ja moi! :)

Jäljen jättäneet kirjat

 Jotkut kirjat ovat sellaisia että ne jättävät sinuun jälkensä luettuasi ne. Keräsin tähän viisi kirjaa jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet elämääni, ajatteluuni tai näkemyksiini. Nämä kirjat ovat tulleet eri vaiheissa elämääni, jotkut jo lapsuudessa ja nuoruudessa ja jotkut vasta viime vuosina.

Koskaan ei kirjaan tarttuessaan tiedä miten se vaikuttaa elämääsi. Se voi hiipiä hiljaa sisällesi ja kasvattaa siellä sanomaansa hissukseen, niin että huomaat sen vasta jonkin ajan kuluttua. Joskus joku kirja iskee kuin vasara, keskelle päätä - BANG! eikä mikään ole enää samoin kuin ennen. Onko sinulla kirjoja jotka ovat vaikuttaneet vahvasti elämääsi?

Minun viisi vaikuttavinta ovat: (eivät kylläkään tärkeysjärjestyksessä, sellaista en osannut laatia)

1. Elisabeth Haich: Vihkimys. Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran jo teini-ikäisenä ja se mullisti ahdistuneen ja angstisen näkemykseni elämästä, kuolemasta ja ikuisuudesta. Ekalla lukukerralla kirjasta jäi mieleen muutama kohtaus ja kun luin sen uudestaan muutaman vuoden jälkeen, hämmästyin kun siinä oli niin paljon sellaista mitä en muistanut - ja sama kävi taas muutaman vuoden jälkeen. Sitten hommasinkin kirjan omaan hyllyyni ja luen sen aina parin vuoden välein, aina kohdaten siinä jotain uutta. Luulen että asiat kirjasta jäävät mieleen sitä mukaa kun kasvaa ja on valmis vastaanottamaan tiettyjä asioita. Kirja on siis Elisabeth Haichin omaelämäkerrallinen kertomus, ei pelkästään tästä elämästä vaan myös edellisistä jotka jokainen selittävät tämän nykyisen elämän haasteita ja karikoita. Kiehtovan naisen erittäin kiehtova tarina johon haluaa palata aina uudestaan.

2.Eleanor Porter: Iloinen tyttö. Tämänkin kirjan luin jo nuoruudessani. Jokin aika sitten otettiin tästä kirjasta uusintapainos nimellä Pollyanna, joka on myös kirjan englanninkielinen nimi.  Pollyanna joutuu ankaran tätinsä elätiksi eikä elämä kurissa ja nuhteessa ole kovin kivaa. Pollyannalla kuitenkin on oma 'leikkinsä' jota hän jatkuvasti leikkii ja saa siihen mukaansa mitä epätodennäköisempiä ihmisiä ympäriltään. Leikki on ilonkeksimisleikki. Eli kävin miten hyvänsä, aina siitä voi löytää jonkun hyvän puolen. Leikki lähti siitä että Pollyanna toivoi kovasti nukkea lahjaksi, hän saikin kainalosauvat ja oli pettynyt kunnes hänen isänsä huomautti että on sentään hyvä, ettei niille ole käyttöä! Ilonkeksimisleikkiä ympärilleen levittämällä Pollyanna muutti kuin huomaamattaan monen ihmisen elämää. Itse sain varmaan ensimmäisen kipinän positiiviseen ajatteluun tästä kirjasta, enkä ole oikein osannut olla etsimättä niitä hyviä puolia milloin mistäkin asiasta. Se todellakin onnistuu, kaikesta voi löytää jotain hyvää ja kaunista :)

3.Eckhard Tolle: Läsnäolon voima. Tätä kirjaa suositeltiin minulle useasti ja se jopa ostettiin minulle lahjaksi. Aina pari sivua luettuani tuskastuin siihen ja annoin olla. Se jotenkin tökki tosi pahasti. Muutaman vuoden vierittyä jostain syystä käteni osui siihen kirjahyllyssäni ja aloin lukea. Tällä kertaa pääsin yli ensi sivujen tökkimyksestä ja ahmaisin kirjan kokonaisuudessaan. Ja aloin heti lukea alusta uudelleen. Se teki valtaisan vaikutuksen. Voisiko kaikki ollakin niin helppoa. että olisi vain läsnä tässä hetkessä - juuri nyt. NYT! Nyt just, tässä näin, tällä kirjainten näpytyksellä. Olen harjoitellut sitä vaihtelevalla menestyksellä. Joskus saavutan jotain, joskus en. Useimmiten se tulee mieleen harjatessa hampaita että tässä nyt, just nyt harjaan hampaita, ei tarvii miettiä mennyttä eikä tulevaa. Olen tässä ja nyt. Kumman vaikeaa, eikös ole hassua?

4.Richard Bach: Ikuisuus. Alkuperäiskielellä One, luin tämän englanniksi kun kirja hyppäsi divarissa hyllystä alas eteeni kun etsin englanninkielistä luettavaa. Elämäni oli jonkinlaisessa kurimuksessa ja kaipasin jotain näkemystä ja neuvoa ja heti kun luin kirjan takakannen, tajusin että tämä kirja halusi juuri nyt tulla minun lukemakseni. Luinkin sen heti ja se oli sellainen kirja, että piti tehdä alleviivauksia ja merkintöjä marginaaliin (mitä yleensä IKINÄ en tee). Luin sen useaan otteeseen uudelleen ja aina se kiehtoi ja sieltä löytyi yksittäisiä ajatuksia jotka vain kolahtivat lujaa. Kirja kertoo kohtalosta ja elämän poluista ja se on jokseenkin elämäkerrallinen Richard Bachille, mutta myös hyvin mielikuvituksellinen. Kiehtova sekoitus. Lahjoitin kirjan eräälle henkilölle, joka todennäköisesti ei ole sitä lukenut, enkä voi sitä saada takaisin, se vähän harmittaa...

5.Kerttu Juva: Seikkaileva leikkimökki. Tämän kirjan olen lukenut moneen moneen kertaan ja aina sen seikkailu vetää mukaansa. Hyttisen perheen isä-Hyttinen on tien päällä kauppa-autoineen ja lapsi -Hyttiset jäävät kotiin kunnostamaan vanhaa ja hylättyä kauppa-autoa Pelitoosaa omaksi leikkimökikseen. Lapset saavat kuitenkin uutisia joiden pitäisi tavoittaa isä-Hyttinen pian! Ei auta muu kuin saada Pelitoosa liikkelle ja lähteä jäljittämään isä-Hyttistä. Lapset lähtevät tien päälle ja kohtaavat jos jonkinlaista seikkailua ja tapahtumaa etsiessään isäänsä. Matkan varrella he törmäävät muun muassa tyttöön jolla on erikoinen nimi, jonka mukaan kenties on joku henkilö nimetty ainoana Suomessa ;)

Vaikuttavan kirjan ei tarvise olla välttämättä kovinkaan ihmeellinen, riittää että on sitä juuri sinulle!

Loppulomailua

Lomani loppuosa meni juhannuksen ja Puistobluesin merkeissä. Juhannuksena lähdettiin koko lauma maalle mun mutsin ja isäpuolen luokse. Heillä on ihana talo ja pihapiiri ja koira, kissa ja kanoja. Meidän lauma yöpyi piharakennuksessa, jossa on vieressä kanala. Kukko oli onneksi vieraskorea ja alkoi kiekua vasta kuuden maissa, eikä se niin paljoa häirinnytkään, kuin olin etukäteen pelännyt :)

Sisko H. perheineen oli siellä myös ja serkkuni M. Oli mukavaa ja rentoa yhdessäoloa ja syömistä ja saunomista. Miehu otti paljon hienoja kuvia, mä otin vähän vähemmän ja vähemmän hienoja, mutta tässä jotain:

Näkymä pihahuoneen ikkunasta 

Pixie fiilistelee

Miky maastoutuu

Supermoon näkyy haaleasti tuolla keskellä

Puhalluskukka yöauringossa

Juhannuksesta kerittiin toipua muutama päivä, kun koitti Puistoblues. Blueskatu oli avoinna keskiviikosta perjantai-iltaan ja kadulla oli paljon mielenkiintoisia kojuja ja myyjiä ja musiikkia ilmaiseksi. Ja baareissa oli keskiviikkoillasta asti klubeja joissa bändit soittivat, itse olin vapaaehtoisena myymässä klubilippuja perjantai-iltana. Siitä hyvästä sain ilmaisen sisäänpääsyn lauantain pääkonserttiin Vanhankylännimeen ja bluespaidan ja ruokaa - ihan loistodiili! Olin vapaaehtoisena nyt kolmatta vuottani, ja harmittaa vain, etten ryhtynyt siihen jo vuosia aiemmin. Pari serkkuani on tehnyt tuota talkootyötä jo vuosikausia ja houkutelleet minua mukaan - mutta kai tuossakin on parempi myöhään kuin ei silloinkaan :)

Tässä vähän bluesfiiliksiä:

Aamusta sateli ja koko päivän sääennuste näytti kovin märältä. Alkuhetkien pikku tihuttelun jälkeen sää oli kuitenkin mitä mainioin, vaikkakin pilvinen, mutta lämmin ja leuto. Jotkut varautuivat sateeseen hyvin, kuten tuon pikkumökin askarrellut henkilö keskellä :)

Ensimmäinen bändi, Q-Stone, oli ihan parhautta. Jammailimme koko setin ihan eturivissä.

Lähemmäs 10 000 ihmistä tuli seuraamaan bluesia. 

Meidän porukan perinteinen Bluesankka Pamela, sai tänä vuonna pienen pennun :)

Mielenkiintoisia pilvimuodostelmia oli taivas täynnä ja päälava oli tuollainen. 

Yhdellä serkulla oli synttärijuhlat samalla ja sen kunniaksi saimme kakkua ja kuplivaa - nam

 

 

 

 

.

Bluesien jälkeen olikin enää pari arkipäivää ennen töihinmenoa ja ne päivät vietin enimmäkseen vaakatasossa, nukkuen ja leväten ja keräten voimia töihin menoa varten. Tuntuu ettei lomalla tullut liiemmälti lepäiltyä, kaikenlaista menoa ja meininkiä oli. Ei kauhean paljoa mutta olisin ehkä toivonut tekeväni enemmän jotain kotihommia ja lepääväni vielä lisää. Mutta kivaa oli! Ja onneksi kesä vielä jatkuu vaikka loma jo loppuikin :) ¤