Vaihtelu virkistää

 Mullerruksen ja mallerruksen ääniä kuului meidän talosta viime viikonloppuna kun mun miehu yllättäen sunnuntaiaamuna ylipuhui mut suureen urakkaan. Oltiin siitä jo puhuttu ja suunniteltukin etukäteen (ei muuten ollut puoliksi tehty!), mutta yllätti ettei pähkäilty sitä useampaa viikkoa ja että oli vain päivä aikaa, kun mulla oli seuraava päivä töipäivä. Mutta tehtiin se silti.

Siirrettiin meidän makkari olkkarin nurkkaan, ja olkkarin nurkassa oleva 'työhuone' makkariin. Olohuoneemme on pitkulainen ja toinen pää on sohvallinen tv:n katselu ja loikoilualue ja toinen pää oli erotettu kirjahyllyllä ja siellä oli miehun ja mun työpöydät ja kaameesti kamaa jolla ei ollut paikkaa minne mennä (eli ei siellä mitään töitä voinut tehdä, eikä harrasteita). Yksi ikkunakin siinä nurkkauksessa oli peitetty verhoin ja akustiikkalevyin. Makkari on niin pieni että sinne mahtuu meidän sänky ja pari lipastoa, eikä juuri muuta. Sänky on onneksi niin suuri että me kaikki neljä mahdutaan siihen hyvin!

Makkari ennen (kerkesin riipiä sängyn tyhjäksi ennenkuin tajusin ottaa sen Ennen-kuvan)

Etualalla sohva viininpunaisine talvikuoseineen ja huoneenjakajahylly ja sen takana työhuonekaaos

Mun työpöytä - ei tullut paljoa tehtyä 'töitä' kuten kuvasta näkyy, yhtä kaaosta koko nurkkaus. Miehun työpöytä on tuosta vasemmalle. 

Koko päivä siinä meni, lähinnä miehu teki hommia kun oli kaikenlaista johtohässäkkää josta en ymmärtänyt mitään. Mä sit imursin ja siivoilin siinä ohessa. Ja vaihdettiin sohvaan kesäisempi päällinen joka on helpompi pitää puhtaanakin kuin talvinen viininpunainen sametti (tosi fiksu ratkaisu muuten koiraperheeseen!).

Johtohässäkkää, johon en halunnut jostain syystä puuttua! 

 Illaksi saatiin sänky kasaan ja pedattua, työhuone jäi vaiheeseen ja sitä miehu järkkää yhä mielesekseen. Silleen kiva että siitä saa oven kiinni kun tulee vieraita ja sekamelska ei ole tiellä eikä näkyvissä :) Ja olkkari on nyt paljon valoisampi ja avarampi. Koirat oli pari päivää vähän ihmeissään, mutta nekin on jo tottuneet ja tykkäävät sängyltä katsella ikkunasta ulos (ja haukkua pihaan ajavia autoja).

Näkymä olkkarista makkariin, taustaseinälle tulee vielä julisteita tai tauluja

Ehkä vähän hassu ratkaisu, mutta ainakin toistaiseksi mun mielestäni toimii meillä hyvin. Pitäis vielä siivota tuo oma työpöytä sängyn vierestä, jotta siihen saisi ompelutilaa ja kirjahyllyä pitäisi siistiä. Mutta pikkuhiljaa.

Mä olen suurinpiirtein pitänyt kiinni siitä 15minsaa kotitöitä päivässä, työpäivinä en sitä itseltäni odota, silloin en jaksa mitään, mutta muina päivinä sitä tulee tehtyä melko hyvin (nytkin on tiskit tiskattu ja vessa puhtaana) :)

Karvakorvakaverit

Katselin tuossa tämän vuoden puolella ottamiani kuvia, ja aika paljon niissä jostain syystä näkyy pääosissa noi mun karvakorvat. Ajattelin tuoda niistä hauskimpia tänne nähtäväksi, vaikka ei ne muista varmaan ole niin ihania kuin meistä :) Omat on aina parhaat, eiks niin?

Miky tammikuussa, näyttää vähän reppanalta. 

Koirahammaspainia - siitä ne tykkää

Synkronoitua namipalan etsintää

Kuviotorkkuilua sohvalla

Läheisyystorkut

Miky väsyneenä

Pixie väsyneenä

Pixie kastui vesisateessa, siitä se ei yhtään tykkää, ressu...

Kuin uitetut koirat - sateen jälkeen kuivattelua

Pixie jostain syystä nuoli tuon housun kohdan ihan märäksi

Miky lempipuuhassaan, mun sylissä

Miky pitää seuraa mun migreenille

Koirut tuorkkuu mun sylissä <3

Sellaisia kullanmuruja. Nyt justiinsa miehu katselee jäälätkää, joten mä viihdytän itseäni parhaaksi katsomallani tavalla, eli datailen koneella. Kohta lähdetään koiruiltalenkille, aika jännää kun sekin tapahtuu jo valoisan aikaan, vaikka mennään vasta n. 22.30 viimeiselle lenkille. Talvella kaikki lenkit tapahtuu pimeässä ja nyt kaikilla lenkeillä on valoisaa - se on kivaa! Ja se, ettei tarvii pukeutua sataan kerrokseen vaatteita kun ulkoistuu. Kesä on kiva!

Karvoihin katsomista

Nyt tulee karvainen postaus. Juttua tukasta viime elokuusta tähän päivään.

Kävin kampaajalla vähän yli viikko sitten ja siinä tuli mietittyä erilaisia tukkatyylejä ja -värejä. Tuo oli eka kampaamokäynti moneen moneen vuoteen, ehkä noin viiteentoista. Mulla oli rastat kahdeksan vuotta, jona aikana ystäväni ja rastojen tekijä L. niitä korjaili, sekä siskopuoleni, loistava kampaaja U. niitä myös virkutti siisteiksi kädet hellinä. Siinä oli kova homma ja se tehtiin noin kerra vuodessa-kahdessa. Loppuaikoina jätin ne vähän rempalleen ja ne olisivat kaivanneet suurta virkutusurakkaa jos olisin ne pitänyt. Mutta ne painoivat niin paljon ja olivat määrällisestikin jo aika hankalat, joten päätös niistä luopua, oli noin puolen vuoden harkinnan jälkeen melko helppo. Ja vaikka rastat olivatkin mun kaikkien aikojen lempitukkatyyli, en ole niitä kaivannut. (Tai jos kaipaisinkin, niin tuolla ne on kaapissa tallessa).

Ennen rastojani annoin tukan vain kasvaa, joten en silloinkaan tarvinnut kampaamopalveluja useaan vuoteen. Annoin vain olla. Taisin jotain väriä joskus laittaa, peittääkseni harmaat.

 Myös rastojen väritys oli työlästä, mun miehu näki pari kertaa vaivan ja monen tunnin urakan kun hennoitettiin ne päästä latvoihin, tai siis hän hennoitti, mä makasin kylppärin lattialla hennoitettavana. Mulla on jo tosi harmaa tukka, joten oma väri oli aika pliisunplääsy, väriä piti laittaa piristämään. 

Opettelin tekemään kollaaseja Picasan avulla ja siksikin tämä postaus. Tukkani ennen ja nyt, olkaa hyvät:

Rastat juuri ennen leikkuta ja juuri sen jälkeen

Mun tukka ihan luonnollisena ja sitten eka kampaus ja väri

Ennen, eli tässä pisteessä mentiin kampaajalle, ja lopputulos

Miehu halusi ottaa kotistudiossa koekuvia musta ja uudesta tukasta, myös Miky kuvassa

 Mulla on ollut vaikka mikälaista tukkaa ja kampausta ja väriä. Ikinä en ole ollut tyytyväinen lirulettiini, se on tosi liukas, itsepäinen ja kaikinpuolin hankala. Ystäväni L. sanoikin että mä olen niin mukava ihminen että kaikki mun v**tumaisuus on mun tukassa :D
Joskus voisin etsiä kuvia hämärästä menneisyydestäni ja laittaa postauksen niistä kuvista. Mutta just nyt olen tyytyväinen väriin ja malliin.

Virikkeitä

Koirat ja ihmiset tarvitsevat virikkeitä jotta päivät kuluisivat mukavasti ja aivot ja kroppa saisivat haastetta ja tulisi kivoja hetkiä elämään. Mä ajattelin tähän nyt kertoa vähän miten me virikkeellistetään meidän elämäämme, koiria on ihana katsoa kun niille keksii erilaisia puuhia tehtäväksi. Mun miehu on ostanut niille (hemmottelee niitä hirmusti) muutaman isomman virikkeellistyslelun jotka ovatkin olleet suuressa suosiossa pikku karvakuonojen keskuudessa.

Ihan ekana ostettiin tällainen härpäke, johon laitetaan ruokaa päältä ja se jakaantuu noihin haarakkeisiin ja koiran pitää nostaa kuonollaan läppä ylös jotta saa namia suuhunsa. Pixie sitä tutkaili ja nuuhki, mutta ei sitten tykännyt kun nuo läpät räpsähtävät aika kovaa pauhahtaen alas. Se on liikaa hienostuneelle pikkukoiralle. Mutta Miky onkin suuri koira pienessä ruumiissa eikä sitä haittaa räpsähtely kunhan vaan saa nameja. Eli Mikylle joskus annetaan nappularuoka tästä kun se vähän hidastaa sen syöntiä ja jotkut nappulat tulee ihan pureskelluiksikin.

Miky etsii nameja

 Kongit on suuressa suosiossa kummallakin koiralla. Jos kuonolaiset pitää jättää vaikka keskenään joksikin aikaa niihin voi tunkea vaikka maksalaatikkoa. Ne viihtyvät hienosti jos saavat järsiä kongia ja lipoa sieltä herkkua ulos. Tai sitten sinne voi laittaa vaikka kuivattuja kananpaloja tai melkein mitä tahansa. Kauan ja hartaasti ne jaksavat sen kanssa puuhata.

Pixie kongin kimpussa

Ja kongimainen on tämäkin sininen härpäke, sinne voi myös tunkea makupaloja ja koirien pitää ne sieltä saada ulos.

Pixie

Miky

 Eka tuollainen kalliimpi hankita oli kun miehu tilasi Nina Ottossonin aktivointilelun Dog Fighterin. Sinne voi piilotella herkkuja, ja koiran pitää kuonollaan tai tassuillaan liikutella palikoita jotta saa herkut esiin. Pixie on vähän varovainen tämänkin kanssa, hienostuneen varovaisesti liikuttelee palikoita, mutta Miky tykkää ihan hurjana, se kuopii ja röhisee ja tuhisee ja löytää herkut ennätysajassa. Tämä olikin Mikylle loppujen lopuksi aika helppo, joten miehu tilasi seuraavan:

Nina Ottosonin tämäkin, Dog Domino, astetta vaikeampi ja Mikylle juuri sopiva, siinä sille riittää puuhaa joksikin aikaa. Pixie ei ole tätä vielä kokeillutkaan. Yleensa annetaan tuo helpompi Pixielle, se saa sitä rauhassa tutkailla kun Miky puhisee tuon vaikeamman kanssa.

Miky Dog Fighterin pauloissa

 Mutta kaikkein ehkä mieluisin on tämä keino. Laitetaan nameja tyhjään vessapaperirullan hylsyyn, taitellaan se ja annetaan karvakorvien repiä se pahvi suikaleiksi jotta pääsee tassuiksi sisällä olevaan herkkuun. Ihan niiden lepparipuuhaa! Eli ei tarvitse mitään fantsuja ihmejuttuja tilailla jos ei halua.

Pixie makustelee pahvirullan sisällä olevaa herkkua

Miky raastaa vessapaperirullaa palasiksi

 Itse virikkeellistän itseäni noilla koirilla enimmäkseen, käydään ulkona monta kertaa päivässä ja lenkkeillään. Sisätiloissa lempivirikkeet on kirjoja, käsitöitä ja atk ja tv. Niin ja toi mun miehu :)

Pixula mulla lukukaverina :)