Päivä Tsadissa

Alkuviikolla vietin Stadipäivän Mutsin kanssa. Päätettiin jo aiemmin että sellainen hengailu- ja hiplailupäivä olisi kiva viettää kevään aikana. Hiplailu siis tarkoittaa meidän kielellä vaatteiden hiplailua - musta se on jotenkin kivempi sana kuin shoppailu, josta taas mulle tulee lähes yksinomaan negatiivisia assosiaatioita ja ostopakkoa. Sellaista kulutushysteriaa ja muuta turhuutta. Me oltiin liikenteessä etsimättä mitään tiettyä tai metsästämättä mitään erityistä. Kohteita oli etukäteen mietitty muutama ja olin kartalta katsonut sijainnit valmiiksi - maalainen kun olen ;)

Mutsi meni junaan Hämeenlinnassa ja mä sujahdin samaan junaan ja tultiin siten samaa matkaa pääkaupunkiin. Onneksi oli ihan kiva ilma vaikka ne oli luvanneet vesisadetta. Enste mentiin Kamppikeskukseen kun siellä on Indiska jossa haluttiin käydä. Käytiin muutamassa muussakin liikkeessä. Mutsi osti Auringosta housut ja Vertsusta pari paitaa samoin kuin mäkin, pari peruspaitaa lähti mukaan. Indiskassa ei ollut oikein mitään, paitsi IHANIA tyynyjä, jotka olis just sopinut meille, mutta ne oli liian hintavia - harmi.

Tässä kuvassa mulla on ylläni nettikirppikseltä löytyneet kiiltonahkamaiharit (7€), mutsin neulomat säärystimet, ikivanhat leggarit, kirppislöytö minihame (3€), vaalea paita Cittarin alesta (siinä ei näy kotona koirankarvat!), musta vakosamettijakku kirppikseltä (5€), huivi saatu ystävältä joskus 90-luvulla, rintamerkin huovuttanut poikaystävä, jakun alla Aussisiskolta saatu ruskearaitainen neuletakki ja päässä ikivanha neulehattu. Laukku on Globe Hopen kierrätysmallistoa, saatu joulupukin lahjakortilla :)


Käytiin Fazerin kahvilassa kahvilla Forumissa, oli ihan paikallaan pitää tauko jo tässä välissä. Meidän kummankaan kaupunkikestävyys ei ole kovin kummoinen. Sitten etsittiin helmikuussa Hesaan avattu Gudrun Sjödenin liike, se oli vähän niinkuin meidän pääkohde. Se olikin ihana, paljon kivoja värejä ja kuoseja ja hienoja vaatteita. Myymälä oli houkutteleva ja selkeä. Meinasin ostaa parit polvisukat, mutta sitten siellä olikin yksi tunika, joka oli ihan pakko kotiuttaa...

Gudrun Sjödénin ihana modaalitrikootunika

Kahdet polvisukat joita lähdin ostamaan, sekä kukalliset legginsit ja huivi joka tuli lahjaksi kun liityin vakiasiakkaaksi.

Muut kohteet jäi tällä kertaa väliin, tuo oli juuri sopiva määrä meille. Suunnattiin siis metrolla Kallioon ja Silvoplee ravintolaan jossa treffattiin mun ystävä T. Ekaa kertaa kävin tässä paljon suositellussa ravintolassa jossa tarjoillaan terveellistä kasvisruokaa, ja ah, mitä ruokaa! Seisova pöytä josta voi valita lukemattomista vaihtoehdoista lautaselleen oman annoksensa, joka sitten veloitetaan painon mukaan. Huh, miten oli hyvää, eikä tullut tukalaa ähkyä syönnin jälkeen. Siirryttiin Rytmiin kahville ja juttelemaan lisää.

Silvopleen kasvislautanen - njam!

Sade alkoi ripotella juuri sopivasti kun suunnattiin kotia kohti. Jalkapohjat oli  kipeenä mutta oli tosi hauska päivä mutsin ja T:n kanssa! 

15 minsaa päivässä

Mä päätin tänään alkaa kokeilla sellaista että tekisin jokaikinen päivä kotitöitä vähintään tuon 15 minsaa. Koti on päässyt nyt aika tavalla räjähtämään käsiin kun on ollut tää uupumus päällä, mitään en ole jaksanut tehdä ja sen kyllä näkee. En ole mikään kodinhengetär muutenkaan, mutta tykkään että on paikat jotenkuten edes järjestyksessä.

Tähän mä olen kyllä aina uskonut!

Meillä on niin valtavan ahdasta (kaksi kaksiollista tavaraa ahdettuna yhteen kaksioon) että pienikin epäjärjestys näyttää ihan järjettömältä. Ja se että koirien karvaa on jokapaikassa parin koiran verran lisää sellaista täysinäisyyden tunnetta. Nyt on justiinsa karvanlähtöaika parhaimmillaan. Ja koirat varisee ympäriinsä, munkin kaikki vaatteeni on vahvistettu hienolla kerroksella mitä parhainta koirankarvaa. Äsken just pyykkejä narulta ottaessani puoli tuntia niitä hinkutin tarrarullalla että ne viitsi laittaa kaappiin.

Tässä sohvasta äkkiseltään kerättynä kourallinen koiraa

Ainahan mä teen vaikka minkälaisia päätöksiä ja kokeiluja, harvoin ne kantavat hedelmää kovinkaan pitkään. Viikoittainen siivous toimi koko viime syksyn ja alkutalven, mutta nyt ne on harvenneet taas väsymyksen takia. Mutta mä ajattelin että jos joka päivä 15 minsaa käyttää johonkin järjestelyyn, niin se viikkosiivous ei sit olisi niin valtaisa urakka että siihen olisi vaikea sitten ryhtyä.

Musta aina tuntuu että kun olen kerran saanut vaikka siivottua, niin sen jäljen pitäisi kaiken järjen mukaan kestää ainakin 2 viikkoa, kun se vaiva on kerran nähty! Ja sama koskee esim. kynsien leikkuuta, kun ne kerran on lyhyeksi leikattu, niin pitääkö niiden jo muutamassa viikossa kasvaa ihan älyttömiksi. Tai  kun on kerran vaivautunut laittamaan ihan kunnon ruokaa, niin sen olisi sit hyvä kestää ainakin 4 päivää, ei kai sitä nyt joka päivä jaksa nähdä moista vaivaa. Kummallista tää kun mikään ei kestä, tai menee liian nopsaan. Mut on vissiin jotenkin luotu hitaammalla vaihteella, kuin miten tää maailma menee.

Lohtukirjat

Kirjahyllyni on melko ylitsepursuavainen, ja sitä tulee sohvalta käsin katseltua karsivalla silmällä - mistä raaskisi luopua, ja mistä ei missään nimessä voisi.

Huomasin että mulla on tietyt lohtukirjat, joista en haluaisi luopua ikinä. Ne tuovat lohtua ankeisiin ja ahdistaviin aikoihin, ne tekevät olon paremmaksi jos vaikka sairastaa, niihin tulee tartuttua jos elämä heittelee.  Vaikka ne osaa melkein ulkoa, niistä saa joka kerta jotain uutta. Niiden tarinat jaksavat kiehtoa ja  hahmot tarinoissa ovat kiinnostavia ja rakkaita. Näitä kirjoja kasaan tähän viisi jotka teille esittelen:

Ensimmäinen on L. M. Montgomeryn Sininen linna - se on kaikista paras lohtukirjoistani, kirjassa on ikäänkuin parikin tarinaa, ensimmäisessä osassa päähenkilö Valance elää äitinsä ja tätinsä kanssa vanhanpiian ankeaa ja hyvin säännösteltyä elämää. Hän ei saa itse päättää mistään, sillä hänen äitinsä ja tätinsä tietävät kaiken paremmin. Valance käy lääkärissä ja saa kuulla että hänellä on vakava sairaus, eikä hän oletettavasti elä kovin kauaa. Se muutta kaiken. Valance saa siitä rohkeutta sanoa mitä oikeasti haluaa, eikä häntä enää pelota koko suvun paheksunta vaan hän alkaa elää kuin viimeistä päivää. Siitä alkaa kirjan toinen osa joka kuvaa hienosti Kanadan luontoa ja elämää luonnon keskellä, Valance löytää rauhan ja oman tapansa elää ilman ankarien sukulaistensa ahdistavuutta. Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti...

Toinen lempikirjani on Daniel Keysin Kukkia Algernonille. Todella erikoisesti kirjoitettu kirja, kirja on päähenkilön, Charlien itsensä kirjoittama ja kirjan alussa hänen älykkyysomamääränsä on pieni, eikä hän osaa kunnolla kirjoittaa, kunhan laittaa sanoja peräkkäin. Charlie pääsee erääseen kokeiluun jossa hänen älykkyyttään nostetaan ja Charlie pitää siitä päiväkirjaa,ja siitä koostuu tämä kirja. Sama operaatio on tehty laboratoriohiiri Algernonille ja siitä tulee Charlielle tärkeä kaveri. Kirjassa lisääntyvä älykkyys näkyy kun Charlie oppii kirjoittamaan paremmin, mutta onko älykkyydellä ja onnellisuudella mitään tekemistä keskenään, tuoko älykkyys elämään enemmän sisältöä..?

Kolmanneksi pääsee Sheri S. Tepperin Ruoho. Se on sci-fi-kirja ja todella mukaansatempaava kuvaus elämästä toisella planeetalla, joka on todella erilainen kuin maapallo. Kuitenkin ihmiset ovat halunneet ottaa mukaansa tapoja maasta ja haluavat että elämä olisi mahdollisimman samanlaista kuin se joskus muinoin oli Englannissa. Voiko uuteen maailmaan tuoda vanhan maailman tapoja ja tottumuksia ilman ongelmia ja ottamatta huomioon uuden asuinpaikan eläimistöä ja luontoa.

Neljäntenä satu Mestaritontun seikkailut, Aila Somersalon kynästä. Mestaritonttu lähtee seikkailemaan vahdittuaan satumaan portteja vuosikausia. Hän päätyy noita Sammaleisen saarelle asumaan suurelle kivelle ison kuusen juureen. Mutta kaikki ei olekaan ihan miltä näyttää. Mestartonttu alkaa selvittää mitä kummaa saarella tapahtuu ja siitä seuraa seikkailuja toisensä perään. Kirjassa on kaunis kuvitus ja yksi satu pitää sisällään monta tarinaa jotka tempaavat mukaansa kerta toisensä jälkeen.

Viides kirja on sopivasti Viisi mustaa kanaa, Nevil Shuten kirjoittamana. Ensimmäisen kerran luin kirjan Valittujen palojen lyhennelmänä ja tykkäsin siitä kovasti. Sitten se tuli tv-sarjana, joka oli loistava. Sitten halusinkin etsiä täyspitkän tarinan käsiini. Tässäkin kirjassa on hienoa se, että se sisältää monta eri tarinaa jotka nivoutuvat yhteen hienoksi kaunokirjalliseksi kokonaisuudeksi. Kirjassa seikkaillaan Malaijissa toisen maailmansodan aikaan, Englannissa sodan jälkeen ja Australian takamailla joka on paikka johon ei hieno nainen sovi, joten hieno nainen tekee paikasta itselleen sopivan...Ihana tarina!

Kuten näette, lohtukirjojeni listalle ei päätynyt yhtään maailmankirjallisuuden klassikkoa tai älyllistä tietokirjaa. Mun lohtukirjat on enempi hömppää ja hienoa tarinointia. Eikä siinä mun mielestäni mitään vikaa ole, jos pitäisi valita 100 lempikirjaa niin siihen listaan päätyisi monta älyllisempääkin opusta ja joitain klassikoitakin varmasti. Tähän listaan eivät mahtuneet Tarut, eikä Hobitti, eikä Lokki Joonatan, ei Sinuhe, eikä Vihkimys eikä viesti Oikeiden ihmisten maasta, eikä Läsnäolon voima - jotka kaikki ovat myös mulle hyvin tärkeitä kirjoja.  Näiden kanssa on ihana käpertyä viltin alle sohvalle kun ulkona sataa ja on kalsa. Nämä on ne mitkä mä ottaisin mukaan sinne autiolle saarelle :)

Uupumus siis sumupuU

Aika moni on kuullut mun sanovan että mä olen väsynyt. Ja aika moni ihminen on monesti väsynyt. Siihen saattaa olla monia syitä, on ehkä nukkunut huonosti, ollut liian kiireistä ja stressaavaa elämää, on tullut biletettyä ankarasti tai pieni lapsi on pitänyt huolen ettei ole kerinnyt levätä. Yleensä kuitenkin väsymys on ohimenevää ja kunnon lepo tai unet saavat olon tuntumaan paremmalta. Tiedätkö sellaisen olon ja väsymyksen mikä tulee kun on ollut pahassa flunssassa ja pikkuhiljaa oireet helpottavat mutta keho on aivan loppu bakteerien ja virusten myllerryskenttänä olemisesta? Voimaton olo, kaikki pitää tehdä hitaasti ja kaikki vie aikaa ja jopa vessassa käynnin jälkeen saattaa tarvita nokoset että taas tokenee?

Mä sairastuin mononukleoosiin syksyllä 2000 ja se oli aikuiselämäni pahin tauti, korkea kuume kesti monta päivää ja kurkku oli niin kipeä että jopa hengittäminen sattui, sen taudin jälkeen olin tosi heikkona ja kas, sen jälkeen eivät ole voimani palanneet ikinä ennalleen. Se mononukleoosi eli pusutauti laukaisi minussa fibromyalgian joka on krooninen väsymys- ja kipuoireyhtymä jonka syntymekanismeja ovat mm. jokin paha virustulehdus tai onnettomuus tai jatkunut kipuilu. (Ja sen mononukleoosin sain todennäköisesti siksi että kehoni oli aivan ääritilassa kesän jatkuneen hypomanian takia, se oli eka merkki kaksisuuntaisestani.) Olen siis ollut väsynyt melkein 13 vuotta.

Uni ei virkistä, en ole edes hyvän yöunen jälkeen virkeä. Menen nukkumaan väsyneenä ja herään väsyneenä. Se johtuu siitä että fibromyalgikon uni on erilaista kuin normaali uni, joitain tärkeitä vaiheita jää pois ja ilmeisesti kasvuhormonia ei erity kuten kuuluisi. Toki välillä on parempia kausia ja välillä huonompia kausia. Hyvinä kausina jaksaa käydä töissä (osa-aikaisena) ja nähdä ihmisiä, harrastaa jotain, kuten harrastin tanssia aiemmin. Huonoina kausina sängystä nousu on ponnistus ja se että jaksaa istua loppupäivän sohvalla vaatii kaikki voimat. On tosi ikävä selittää ihmisille että ei jaksa heitä tavata tai kaikki suunnitelmat pitää muuttaa kun ei jaksa. Ei pysty. Ei kykene.

Väsymys ei ole vain mielessä, se on myös lihaksissa ja kehossa. Kerran bussissa istuessani oikein pohdin missä se väsymys on, mitä se on? Koetin siinä hetkessä olla pirteä, olinkin noin 2 sekuntia ja sitten olin taas väsynyt. Sitä ei pysty komentamaan eikä käskemään menemään pois. Reipastelu ei auta eikä se, että olisi kiinnittämättä siihen huomiota. Se on kuin toinen iho, joka kasvaa kaiken päälle ja vain on siinä.

Keho tuntuu siltä kuin se olisi valettu betoniin, tai valurautaan. Kaikkia paikkoja särkee tylpästi ja päätä huimaa, sydän jyskyttää pienestäkin liikkeestä ja pelkkä puhuminen saa hengästymään. Silloin ei kykene 'ottamaan itseään niskasta kiinni' ja 'lähtemään lenkille' koska tuntuu että silloin hajoaisi kokonaan atomeiksi. Ei voi käydä kaupassa eikä tehdä ruokaa eikä siivota. Jaksaa maata ja vain olla tai ehkä lukea kirjaa, tuijottaa telkkaria. Ja toivoa että olo kohenisi pian ja jaksaisi taas edes liikuskella asunnossaan ja laittaa tavaroita paikoilleen. Olen aika usein aika kateellinen ihmisille jotka jaksavat ja tekevät paljon asioita, toivottavast he tajuavat miten onnekkaita ovat!

Usein multa on otettu kaikki labrakokeet ja aina ne näyttävät että arvot on hyvät, ei ole kilpirauhasessa ongelmia ja hemoglobiinikin on ihan ok. Monesti tuntuu että sitä toivoisi että jokin olisi oikeasti pielessä ja sen saisi korjattua jollain lääkkellä tai muulla, se olisi helpompaa kuin olla vain kovin kovin uupunut aina ja koko ajan ilman 'näkyvää' syytä.

Luulisi että kolmessatoista vuodessa olisi jo tottunut tähän olotilaan, mutta ei siihen näköjään ikinä totu. Aina kun on hyvä kausi, sitä miettii että no niin, tällaista tämän kuuluisi olla ja ehkä onkin tästä eteenpäin. Sitten tulee taas huono kausi ja se vie mielenkin matalaksi kun energiaa on noin 10% normaalista. Nyt on taas tuon vähäisen energian kausi, sairaslomalla olen sen takia ja juuri tänään tajusin että joudun pyytämään lisää sairaslomaa kun jopa tämän kirjoittaminen vaati monia hetkiä ja paljon taukoja että jaksan loppuun asti. Ja kädet on ihan puhk

Paastoilua

Nonni. Olen ollut Facebook paastolla nyt puolisentoista viikkoa, jotenkin vain lakkasi nappaamasta. Olen ollut fb:ssä yhtäsoittoa marraskuusta 2007 asti enkä ole kokenut sitä minkäänlaiseksi ongelmaksi missään vaiheessa - päinvastoin oikeastaan. Olen saanut paljon hyviä ystäviä, löytänyt sukulaisia ja tavannutkin heitä, saanut ihanan miehen ja koirienkikin löytymiseen on feissarilla ollut osuutensa. Yhdessä vaiheessa pelasin paljon kaikenlaisia fb-pelejä, mutta kun huomasin että elämästä meni monta tuntia päivässä aika turhanpäiväiseen touhuun, lopetin pelaamisen siihen, ihan kylmästi katki vain. Eikä ole ollut ikävä.

Kuva netistä

Kännykällä tuli tsekattua fb aina herättyä ja vikaksi ennen nukahdusta. Sitten mun vanhaan mutta nykyiseen kännyyn tuli jokin häikkä ja piti aina kirjautua sisään ennenkuin pääsi katsastamaan feissariuutiset ja se jotenkin siitä rauhoittui se puhelimen räplääminen. Ja sitten jäi kokonaan pois, ja sitten aloin miettiä että jospa sitä koittaisi olla kokonaan ilman...Siitä se ajatus sitten lähti. Ensin meinasin että olen huhtikuun naamarittomana, mutta sitten viime viikon maanantaina tuli sellainen olo, että NYT.

Ja nyt ollaan sitten tv-paastollakin. Viime toukokuussa ostamani hieno uusi litteä tv sanoi sopimuksensa irti eikä halunnut enää näyttää mitään. Aika huono kun edellinen oma ostama tv kesti vuodesta -88 viime vuoteen. Tulimme siihen tulokseen että digiviritin oli sökönä, kuva näkyi kun katseli DVD-leffoja ja kun katsoi vanhan digiboxin kautta, mutta signaalia ei löytynyt. Eilen sitten pakkasimme telkun ja lähetimme matkaan, onneksi takuuta on kaksi vuotta! Kauankohan tässä pitää olla ilman... nyt ei siis feceä eikä telkkaria - mitähän sitä keksis? :D

Kuva netistä 

Mä tulin maalle mutsin luo pariksi päiväksi (täällä on TV!) lepäilemään ja miehu ja koirat jäi pitämään kotia pystyssä. Olen nyt sairaslomalla pari viikkoa lepäilemässä ja täällä maalla on ihanan rauhallista ja tekee ihan erilailla hyvää olla pois omista nurkista vaihteeksi. Olen lueskellut ja tehnyt vähän virkkuutöitä. Huomenna takas kotiin ja lepäilyn jatkamista tiedossa.