Joulunalustaa

Joulunalusaika on täynnään kaikenlaista puuhaa niin että meinaa jäädä tanssitreenit vähemmälle, vaikka tarvetta olisi enemmälle. Viime viikolopun vietimme maalla eläinten vahtina, vahdittavina oli kanoja, kukko, koira ja kissa. Hyvin meni eläinten kanssa ja maalla oli viihtyisää alati jatkuvasta vesisateesta huolimatta. Ja yläkerrassa oli loistava treenitila peileineen!

Maanantaina pidin siellä maalla lyhyen tunnin treenin kun kerran pääsin peilin eteen jossa oli hyvä hinkata koreografian visuaalista ilmettä paremmaksi, sekä kokeilla erilaisia käsiliikkeitä. Koreografia on nyt loppusilausta vaille valmis ja sitä silaamista onkin paljon! Oli antoisaa ja tuli oikein lämmin. Harmittaa kun nämä mun kädet ovat sellaiset pökkelöt jotka eivät näytä kovin sulokkailta tai luuttomilta vaikka kuinka vääntäisi ja kääntäisi, mutta harjoittelemalla sen kai saa korjattua. Ehkä.

Tänään oli haaveissa pitää toinen kotitreeni, mutta haaveeksi taitaa jäädä. Ensin kävin ruokakaupassa ystävän autollisella avustuksella että saadaan jouluna pötyä pöytään ja kahviteltiin siinä samalla - oli ihana olla ulkona kun aurinko paistoi, oli vaaleanpunaisia pilviä ja välillä satoi hiljakseen jalkarätin kokoisia lumihiutaleita! Kotona juoruilin puhelimessa pari tuntia ja sitten ommelsin yhden pikkuisen joululahjan ja väsäsin Spotifyhin talvisen musiikkilistan (tosi tärkeellistä hommaa!) ja nyt pitäisi joulusiivota ja illalla vielä paketoida lahjat. Sitten enää uupuukin jouluruokien valmistus joka jäänee persjantai-illalle joulusaunan jälkeen jonne pääsee sitten töistä päästyä. Harmittaa vähän että to ja pe on tylsät 11-18 työvuorot jolloin ei oikein kerkiä mitään ainakaan aamulla kun kuitenkin heräilen tooooosi hitaasti ja illalla ei kanskaan ole aikaa juuri mihinkään kun on jo myöhä kun on kotona ja kuitenkin väsy. Mutta onneksi töissä saa silloin pitää tonttulakkia! *<:o)

Muisteloita

Näinä päivinä on mielessä enemmän tuota tasapainopuolta kuin tanssia. Mielessä pyörii viime vuosi tähän aikaan, silloin tapahtui aika totaalinen henkinen romahdus ja heti joulun jälkeen päädyin Kellokosken psykiatriseen sairaalaan, vain viikoksi, mutta se oli ensimmäinen kerta kun asiat menivät siihen malliin. Olen tosi tyytyväinen siihen, että ylipäänsä sain apua akuuttiin hätään ja pääsin sinne hoitoon, se merkitsi paljon siinä tilassa. Olin kovin ahdistunut, masentunut, itkuinen, ruoka ei pysynyt sisällä eikä ruokahalua ollut ollenkaan, sydän tykytti tuhatta ja sataa oli kauhea hätä kaikesta taivaan ja maan välillä, kaikki pelotti. Laihduin nopeasti monta kiloa. Eikä lopulta ollut enää fyysisiäkään voimia, henkisista puhumattakaan.

Olen aina vähän pelännyt että mitä jos joskus hajoan oikeasti tai tulen hulluksi ja joudun laitokseen. Nyt sitä ei tarvitse enää pelätä. Jos oikeasti voi todella huonosti ja on valtaisan ahdistunut, silloin mikä tahansa apu on tervetullutta ja sairaalajakso ainakin itselleni teki hyvää ja oli turvallista antaa elämänsä joidenkin osaavien ihmisten käsiin. Siellä sai levätä ja olla ajattelmatta mitään, ruoka oli valmiina ja henkilökunta kuunteli ja piti huolta. Ainoa huono puoli oli, että sain ahdistukseeni ja masennukseeni uutta lääkettä joka ei sitten sopinutkaan minulle, vaan olin kuukauden verran kireä kuin viulunkieli ja heräsin joka aamu kuuden maissa neulomaan ja kirjoittamaan hulluna kun en kyennyt hetkeäkään olemaan paikallani. Eikä ahdistus siltikään helpottanut.

Onneksi sain lääkärini kuuntelemaan oloani ja lääke lopetettiin ja siitä vieroittauduttuani sain uuden lääkityksen jota nytkin vielä syön ja se näyttää toimivan. Aamulla yhtä lääkettä ja illalla toista. Ja nukahtamiseen vielä yhtä. Mutta astmalääkkeet olen jättänyt pois tässä syksyn aikana, se on tosi jees! Olin neljä kuukautta vuoden alusta sairaslomalla mutta sen jälkeen kun olin saanut itseni jaloilleni, olen täällä myös pysynyt. Muutamia pieniä ahdistuksen hippuja on käväissyt välillä mielessä, mutta ei mitään suurempaa. Silti jännittää tämä pimeys ja vuodenaika ja lähestyvä joulu - mitäs jos kuitenkin käy kuten viime vuonna? Tiedän nyt että siitäkin voi selvitä, mutta se oli kovin raskasta, sekä itselleni mutta myös läheisilleni ja tietty myös työpaikalle. Eihän tuollaisille asioille mitään voi, mutta silti toivon sormet ristissä että tämä joulu menisi kauniissa ja hiljaisissa joulutunnelmissa!

Kaunista joulunodotusta kaikille! <3

Epäilyä

Huikea lumisade tänään! Ennen sitä oli todella hämärä päivä ja oli vaikea saada itseään liikenteeseen. Vihdoin ravistin itseni irti jähmeisyydestä ja sain lähdettyä bussilla kohti tanssitreeniä ja olo hieman kohenikin alkukankeuden jälkeen. Ensimmäisen tunnin harjoittelin itsekseni ensin Gogol Bordellon tahdissa lämmitellen ja venytellen ja sitten tehden lantioiskuja ja kävelyharjoituksia. Tanssikumppani tuli treeneihin mukaan ja hänen kanssaan kävimme läpi ATS: perusteita Fat Chance Belly Dancen DVD:n mukaan.

Tanssitunti oli taas yhtä itselleen puhumista ja miettimistä että onko tässä mitään järkeä. Tuntuu aina vain että olen liian jäykkä, hidas oppimaan, vanha ja vaikka mitä että olisi järkevää jatkaa koko harrastusta. Kerta kaikkiaan pitäisi lakata vertaamasta itseään muihin ja yrittäisi vain iloita omista edistysaskelistaan, niitäkin kuitenkin tulee koko ajan pikkuhiljaa. Varsinkin tapaan verrata itseäni tanssikumppaniini, joka on kaikintavoin tanssillisempi ihminen ollut koko ikänsä (jo silloin kuin jorailimme paikallisissa tanssijuottoloissa), hän on myös paljon nopeampi oppimaan ja muistamaan asioita, osaa kuunnella musiikkia jotenkin hedelmällisemmin kuin minä ja on luonnostaan paljon notkeampi ja vieläpä paljon nuorempi. Eli ei tee hyvää meikäläiselle vertailla itseäni häneen. Olemme eri ihminen eri lähtökohdista, niin fyysisesti kuin henkisestikin, joten vertailu on turhaa ja haitallista, mutta silti sitä tulee tehtyä. Ihailen myös hänen liikkumistaan ja nopeuttaan oppia uutta ja kehitellä tansseja ja koreografioita. Haluaisin oppia noita asioita myös itseeni. Ja varmaa on että vain harjoittelemalla oppii.

Kotiin tultuani törmäsin tällaiseen lauseeseen ja se sopi mielestäni hyvin päivän teemaan: Lakkaa ajattelemasta, että sinulla tulisi olla jokin syy kaikkeen, mitä teet. Sinä voit tehdä mitä päätät tehdä vain sen vuoksi, että haluat tehdä sitä. (Positiivarit, Ajatusten Aamiainen)

Ja näin päätin (taas kerran!) ajatella tästä asiasta, nautin tanssimisesta ja varsinkin tribal fusionista ja sen opettelemisesta, joten se riittäköön minulle.  Yritän olla ajattelematta tarkempia syitä miksi teen tätä, tai että minulla olisi jokin korkea tavoite (kuten tulla yhtä hyväksi kuin Rachel Brice...) ja vain tanssia koska haluan.

Kroppa voi taas hyvin tehdyn harjoittelun jälkeen, eilinen meni sohvalla maatessa, kuten myös viime sunnuntai - eli sohvapäiviä on ollut paljon. Ei hyvä, sillä luin juuri istumisen haitallisuudesta ihmisille ja enimmäkseen sitä tulee istuttua koneella, istuttua lukemassa tai katsomassa telkkaria, tai istuttua töissä, joten paljon vastapainoa tarvitaan, ja tuo tanssi on minulle se mikä saa liikkeelle - kaikista epäilystäni huolimatta.