maanantai 26. elokuuta 2019

Vuosipäivä

Onnea onnea onnea vaan, lähes pyöreitä vuosia täytät ystäväni.
19 on jo täysi-ikäinen ja aikuisuuden kynnyksellä. Yhdessä on eletty yksi ihmisikä ja koettu vaikka mitä, ylämäkiä ja alamäkiä, tasaistakin on ollut välillä. Luulen että olisi aika irtautua ja elää itsenäistä elämää. Nousta omille siivilleen ja kokeilla millaista on olla ilman toista.

Tulit elämääni elokuussa vuonna 2000, ja sen jälkeen olet ollut päivin öin, niin hyvässä kuin pahassa, koko ajan mukana. Ihan aluksi läsnäolosi oli aika vaikuttavaa enkä tajunnut ihan kaikkea mitä se toi tullessaan. Vuosien varrella opeteltiin yhdessäoloa aika kipuisasti, pistin hanttiin ja koetin olla huomaamatta sinua, en antanut sinun olla mukana kaikessa. Kuitenkin pidit pintasi ja seurasit mukana. Välillä hieman vaisummin ja hiljempaa, välillä lähes karjuen ja lahkeessa roikkuen. Meni aika monta vuotta ennenkuin tajusin kuinka tiiviisti olit elämässäni.



Hiljaiseloa meillä oli pari vuotta, mutta aina kuitenkin palasit voimakkaasti rinnalleni. Pyristelin, rimpuilin ja koetin unohtaakin olemassaolosi. Feikkasin ja sheikkasin, koetin häätää sinut tanssin voimalla ja kuntosalilla. Menin taidekouluun ja pyrin eteenpäin. Jouduin tutkailemaan elämääni ja itseäni pohjamutia myöten kun selvitin osaasi ja paikkaasi elämässäni. Pikkuhiljaa hahmotin että olet tullut jäädäksesi, tai ainakin hyvin pitkäksi aikaa. Etkä halua että harrastan mitään. Ei liikuntaa, ei taiteita, ei mitään ylimääräistä. Olisit tyytyväisin jos vain pysyisin kotona eikä minulla olisi ystäviä lainkaan.

Moni läheiseni ei tajunnut miksi olit mukanani, tai olivat kuin sinua ei olisikaan. Mulle väitettiin jopa että elin liian voimakkaasti kauttasi. Eivät tajunneet että läsnäolosi oli siinä, ei sitä voinut vältellä eikä unohtaa - hetkeksikään. Vaikutat kaikkiin elämäni osa-alueisiin. Ja olet tehnyt sitä jo lähes parikymmentä vuotta. Olen pikkuhiljaa sopeutunut ja sopeuttanut. Olen luopunut paljosta ja oppinut paljon.

Takiasi olen luopunut lisäopiskelusta, tanssista, kuntosalista, patikoinnista, retkeilystä, matkustelusta, festareista, suunnittelusta, siististä kodista, järjestyksestä, ulkona liehumisesta muuten vain, ystävien näkemisestä, yökyläilyistä, juhlimisesta, kiertelystä kaupungeissa muuten vain, monista vapaaehtoishommista, pyöräretkistä, työmahdollisuuksista
(olisin voinut olla Etelä-Korealaisen tekstiilisuunnittelijan assistentti),
(olisin voinut olla kuntosalityöntekijä)
(olisin voinut opiskella kirjastonhoitajaksi)
(olisin voinut ryhtyä vaatesuunnittelijaksi).



Olen oppinut sinulta kärsivällisyyttä, keskeneräisyyden sietämistä, sotkun ja epäjärjestyksen sietämistä, tässä hetkessä olemista, pysähtymistä, luopumista, tulevaisuuden suunnittelusta luopumista, pienistä asioista nauttimista, sohvalla harrastettavien asioiden tärkeydestä, oman tilan ja ajan vaalimista, lukemisen tärkeydestä, levon tärkeydestä, ja ehkä eniten - itseni kuuntelusta.

Sytytetäänkö kakun kynttilät ja puhalletaan ne, ja toivotaan että tiemme voisivat erkaantua vielä joku päivä?
En haluaisi elää enää kanssasi, haluan erota. Haluan oman elämän. Haluan itse määrätä tekemisistäni. Haluan elää siistissä kodissa ja tehdä töitä täysaikaisesti.

Haluan olla terve.
Haluan että sinä, ystäväni, ME/CFS, krooninen väsymysoireyhtymä, poistut ja paranet minusta pois. Kiitos.


4 kommenttia:

  1. Vaikea on luopua asioista joita rakastaa. Onneksi olet oppinut löytämään iloa ihan tavallisista asioita. Itsensä kuuntelu on tärkeää, mulla se on joskus vähän hakusessa ja liika innostuminen aina kostautuu. Toivottavasti joskus pääset eroon tuosta kurjasta kumppanista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Mäkin innostun välillä liikaa, vaikka luulisi että olisin jo oppinut :D Mutta innostuminen on hyvä asia, vaikka se johtaakin aina verojen maksuun. Ja mä toivon että sunkin kurja kumppani jättäisi sut rauhan <3

      Poista