maanantai 28. syyskuuta 2015

Jaksamisesta

Mä olen vähän ihmeissäni miten hyvin mä olen nyt voinut viimeiset pari kuukautta. Olen jaksanut enemmän kuin vuosiin ja luulen että se johtuu tuosta LDN-lääkityksestä jonka aloitin viime marraskuussa. Pikkuhiljaa alkoi tuntua että ei uuvu päivittäin ihan niin pahasti ja kun uupuukin, niin toipuu nopeammin. Mikä mahtava fiilis!!

Mä jaksoin kesällä tehdä paljon sellaista mitä en ole jaksanut tehdä useisiin vuosiin. Käytiin rannalla, fillaroimassa ja noi pikku päiväretket joista olen kirjoittanut. Lisäksi olen jaksanut olla hieman sosiaalisempi, nähnyt ystäviä ja jopa kirjoitellut enemmän heille ketkä eivät ole tässä lähiympäristössä.

Kahvilla Kelliksellä

Fillaroitsemassa, kuva by Miehu
Sen verran hyvin on mennyt että uhkarohkeasti ilmoittauduin Opiston Golden Zumba-tunneille, eli mummozumbaan. Kolme tuntia olen jo siellä käynyt ja tuleehan siitä paikat jäykiksi ja kipeiksi, mutta onneksi olen palautunut alle viikossa. Olen käynyt kerran myös sellaisessa lihaksia voimistavassa lempeässä jumpassa meidän kirjastolla, joka oli oikein hyvää tekevää. Joskin siitä lihakset tulivat tosi kipeiksi ja voimat oli pois pari päivää...Olen silti suorastaan onnesta soikeana 0. Ja vähän pelottaa että se vielä kostautuu, mutta toisaalta nautin musiikin mukaan liikkumisesta niin paljon että en jaksa hurjasti sitä murehtia. Nautin niin kauan kuin voin!

Tokikaan vointi ei ole lähelläkään mitä se oli ennen kuin sairastuin 15 vuotta sitten. Siihen on vielä matkaa - että heräisi pirteänä, jaksaisi tehdä useamman kuin yksi tai kaksi asiaa päivässä eikä kärsisi huonoista yöunista tai säryistä ja aivosumusta. Mutta vointi on aika lähellä sitä mitä se oli ennen viimeisintä romahdusta, vuonna 2010 se taisi olla. Ekan kerran kun vointi on näiden vuosien aikana mennyt parempaan päin, yleensä se vain huononee vähän kerrallaan. 

Tietty mietin sitäkin että oliko se tuo kesäloman viisi viikkoa vapaata kun sai mut voimaan ja jaksamaan paremmin, nyt kun on työt alkaneet niin on kyllä niin heikko ja uupunut olo aina töiden jälkeen ettei tosikaan. Ei kysymystäkään että töiden lisäksi voisi tehdä enää yhtään mitään työpäivinä. Eli vain vapaapäivinä voi kuvitella tekevänsä mitään 'ylimääräistä' kuten harrastusta tai ystäviä. 

Paistaa se päivä välillä pöpelikköönkin!
Krooninen väsymysoireyhtymä on nyt ollut tapetilla aika paljon. Aktiivisten potilaiden ponnistelujen vuoksi suurimmaksi osaksi. Liityin CFS-yhdistykseen ja olen sen hallituksen varajäsen sekä tiedotusryhmän vetäjä. (Yhdistyksen nettisivut ovat uudistumassa lähiaikoina).  Ihan mahtavaa porukkaa siellä ja paljon on suunnitelmia tulevan varalle. Ja Duodecim-nettisivuillekin on saatu kuvaus CFSstä vihdoinkin. Vaikka siellä on hoitomuodoista vanhentunutta tietoa niin hyvä että on jokin taho josta tavallisetkin lekurit voivat lukea mistä on kyse eivätkä voi enää väittää että vika on korvien välissä eikä tätä edes ole olemassa. Terve.fi-sívustolla on myöskin ollut juttua tästä taudista, sen voi lukea täältä.

Lisäksi juuri kuulin että yksi naistenlehti on tekemässä juttua väsymyksestä ja halusivat mukaan yhden joka sairastaa CFSsää ja ne sitten haastattelee siihen mua :) Jännää!




4 kommenttia:

  1. No onpa hyvä että asia saa lisää julkisuutta!mikä lehti tekee jutun ja koska?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös! En kerro vielä, kerron vasta kun ilmestyy, kun en vielä tiedä millainen siitä tulee tai osaanko olla siinä fiksuna :D Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Mua myös kiinnostaa mistä lehdestä voi jutun lukea. Kiva uus ulkoasu blogissa! Ja ihana kuulla että jaksamisesi on parantunut. Sama vika kyllä että työpäivien jälkeen ei mitään jaksa vaikka ei ole tuota CFS-sairauttakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Kerron vasta kun ilmestyy :D Juu, ei fibrossakaan ole liiemmälti noita voimia rankan rutistuksen jälkeen. Mutta mä olen tyytyväinen jos nyt jotain pientä jaksan vapapäivinä :)

      Poista