keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Jäljen jättäneet kirjat

 Jotkut kirjat ovat sellaisia että ne jättävät sinuun jälkensä luettuasi ne. Keräsin tähän viisi kirjaa jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet elämääni, ajatteluuni tai näkemyksiini. Nämä kirjat ovat tulleet eri vaiheissa elämääni, jotkut jo lapsuudessa ja nuoruudessa ja jotkut vasta viime vuosina.

Koskaan ei kirjaan tarttuessaan tiedä miten se vaikuttaa elämääsi. Se voi hiipiä hiljaa sisällesi ja kasvattaa siellä sanomaansa hissukseen, niin että huomaat sen vasta jonkin ajan kuluttua. Joskus joku kirja iskee kuin vasara, keskelle päätä - BANG! eikä mikään ole enää samoin kuin ennen. Onko sinulla kirjoja jotka ovat vaikuttaneet vahvasti elämääsi?

Minun viisi vaikuttavinta ovat: (eivät kylläkään tärkeysjärjestyksessä, sellaista en osannut laatia)

1. Elisabeth Haich: Vihkimys. Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran jo teini-ikäisenä ja se mullisti ahdistuneen ja angstisen näkemykseni elämästä, kuolemasta ja ikuisuudesta. Ekalla lukukerralla kirjasta jäi mieleen muutama kohtaus ja kun luin sen uudestaan muutaman vuoden jälkeen, hämmästyin kun siinä oli niin paljon sellaista mitä en muistanut - ja sama kävi taas muutaman vuoden jälkeen. Sitten hommasinkin kirjan omaan hyllyyni ja luen sen aina parin vuoden välein, aina kohdaten siinä jotain uutta. Luulen että asiat kirjasta jäävät mieleen sitä mukaa kun kasvaa ja on valmis vastaanottamaan tiettyjä asioita. Kirja on siis Elisabeth Haichin omaelämäkerrallinen kertomus, ei pelkästään tästä elämästä vaan myös edellisistä jotka jokainen selittävät tämän nykyisen elämän haasteita ja karikoita. Kiehtovan naisen erittäin kiehtova tarina johon haluaa palata aina uudestaan.



2.Eleanor Porter: Iloinen tyttö. Tämänkin kirjan luin jo nuoruudessani. Jokin aika sitten otettiin tästä kirjasta uusintapainos nimellä Pollyanna, joka on myös kirjan englanninkielinen nimi.  Pollyanna joutuu ankaran tätinsä elätiksi eikä elämä kurissa ja nuhteessa ole kovin kivaa. Pollyannalla kuitenkin on oma 'leikkinsä' jota hän jatkuvasti leikkii ja saa siihen mukaansa mitä epätodennäköisempiä ihmisiä ympäriltään. Leikki on ilonkeksimisleikki. Eli kävin miten hyvänsä, aina siitä voi löytää jonkun hyvän puolen. Leikki lähti siitä että Pollyanna toivoi kovasti nukkea lahjaksi, hän saikin kainalosauvat ja oli pettynyt kunnes hänen isänsä huomautti että on sentään hyvä, ettei niille ole käyttöä! Ilonkeksimisleikkiä ympärilleen levittämällä Pollyanna muutti kuin huomaamattaan monen ihmisen elämää. Itse sain varmaan ensimmäisen kipinän positiiviseen ajatteluun tästä kirjasta, enkä ole oikein osannut olla etsimättä niitä hyviä puolia milloin mistäkin asiasta. Se todellakin onnistuu, kaikesta voi löytää jotain hyvää ja kaunista :)



3.Eckhard Tolle: Läsnäolon voima. Tätä kirjaa suositeltiin minulle useasti ja se jopa ostettiin minulle lahjaksi. Aina pari sivua luettuani tuskastuin siihen ja annoin olla. Se jotenkin tökki tosi pahasti. Muutaman vuoden vierittyä jostain syystä käteni osui siihen kirjahyllyssäni ja aloin lukea. Tällä kertaa pääsin yli ensi sivujen tökkimyksestä ja ahmaisin kirjan kokonaisuudessaan. Ja aloin heti lukea alusta uudelleen. Se teki valtaisan vaikutuksen. Voisiko kaikki ollakin niin helppoa. että olisi vain läsnä tässä hetkessä - juuri nyt. NYT! Nyt just, tässä näin, tällä kirjainten näpytyksellä. Olen harjoitellut sitä vaihtelevalla menestyksellä. Joskus saavutan jotain, joskus en. Useimmiten se tulee mieleen harjatessa hampaita että tässä nyt, just nyt harjaan hampaita, ei tarvii miettiä mennyttä eikä tulevaa. Olen tässä ja nyt. Kumman vaikeaa, eikös ole hassua?



4.Richard Bach: Ikuisuus. Alkuperäiskielellä One, luin tämän englanniksi kun kirja hyppäsi divarissa hyllystä alas eteeni kun etsin englanninkielistä luettavaa. Elämäni oli jonkinlaisessa kurimuksessa ja kaipasin jotain näkemystä ja neuvoa ja heti kun luin kirjan takakannen, tajusin että tämä kirja halusi juuri nyt tulla minun lukemakseni. Luinkin sen heti ja se oli sellainen kirja, että piti tehdä alleviivauksia ja merkintöjä marginaaliin (mitä yleensä IKINÄ en tee). Luin sen useaan otteeseen uudelleen ja aina se kiehtoi ja sieltä löytyi yksittäisiä ajatuksia jotka vain kolahtivat lujaa. Kirja kertoo kohtalosta ja elämän poluista ja se on jokseenkin elämäkerrallinen Richard Bachille, mutta myös hyvin mielikuvituksellinen. Kiehtova sekoitus. Lahjoitin kirjan eräälle henkilölle, joka todennäköisesti ei ole sitä lukenut, enkä voi sitä saada takaisin, se vähän harmittaa...




5.Kerttu Juva: Seikkaileva leikkimökki. Tämän kirjan olen lukenut moneen moneen kertaan ja aina sen seikkailu vetää mukaansa. Hyttisen perheen isä-Hyttinen on tien päällä kauppa-autoineen ja lapsi -Hyttiset jäävät kotiin kunnostamaan vanhaa ja hylättyä kauppa-autoa Pelitoosaa omaksi leikkimökikseen. Lapset saavat kuitenkin uutisia joiden pitäisi tavoittaa isä-Hyttinen pian! Ei auta muu kuin saada Pelitoosa liikkelle ja lähteä jäljittämään isä-Hyttistä. Lapset lähtevät tien päälle ja kohtaavat jos jonkinlaista seikkailua ja tapahtumaa etsiessään isäänsä. Matkan varrella he törmäävät muun muassa tyttöön jolla on erikoinen nimi, jonka mukaan kenties on joku henkilö nimetty ainoana Suomessa ;)


Vaikuttavan kirjan ei tarvise olla välttämättä kovinkaan ihmeellinen, riittää että on sitä juuri sinulle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti