keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Virikkeitä

Koirat ja ihmiset tarvitsevat virikkeitä jotta päivät kuluisivat mukavasti ja aivot ja kroppa saisivat haastetta ja tulisi kivoja hetkiä elämään. Mä ajattelin tähän nyt kertoa vähän miten me virikkeellistetään meidän elämäämme, koiria on ihana katsoa kun niille keksii erilaisia puuhia tehtäväksi. Mun miehu on ostanut niille (hemmottelee niitä hirmusti) muutaman isomman virikkeellistyslelun jotka ovatkin olleet suuressa suosiossa pikku karvakuonojen keskuudessa.

Ihan ekana ostettiin tällainen härpäke, johon laitetaan ruokaa päältä ja se jakaantuu noihin haarakkeisiin ja koiran pitää nostaa kuonollaan läppä ylös jotta saa namia suuhunsa. Pixie sitä tutkaili ja nuuhki, mutta ei sitten tykännyt kun nuo läpät räpsähtävät aika kovaa pauhahtaen alas. Se on liikaa hienostuneelle pikkukoiralle. Mutta Miky onkin suuri koira pienessä ruumiissa eikä sitä haittaa räpsähtely kunhan vaan saa nameja. Eli Mikylle joskus annetaan nappularuoka tästä kun se vähän hidastaa sen syöntiä ja jotkut nappulat tulee ihan pureskelluiksikin.

Miky etsii nameja

 Kongit on suuressa suosiossa kummallakin koiralla. Jos kuonolaiset pitää jättää vaikka keskenään joksikin aikaa niihin voi tunkea vaikka maksalaatikkoa. Ne viihtyvät hienosti jos saavat järsiä kongia ja lipoa sieltä herkkua ulos. Tai sitten sinne voi laittaa vaikka kuivattuja kananpaloja tai melkein mitä tahansa. Kauan ja hartaasti ne jaksavat sen kanssa puuhata.

Pixie kongin kimpussa

Ja kongimainen on tämäkin sininen härpäke, sinne voi myös tunkea makupaloja ja koirien pitää ne sieltä saada ulos.
Pixie


Miky

 Eka tuollainen kalliimpi hankita oli kun miehu tilasi Nina Ottossonin aktivointilelun Dog Fighterin. Sinne voi piilotella herkkuja, ja koiran pitää kuonollaan tai tassuillaan liikutella palikoita jotta saa herkut esiin. Pixie on vähän varovainen tämänkin kanssa, hienostuneen varovaisesti liikuttelee palikoita, mutta Miky tykkää ihan hurjana, se kuopii ja röhisee ja tuhisee ja löytää herkut ennätysajassa. Tämä olikin Mikylle loppujen lopuksi aika helppo, joten miehu tilasi seuraavan:

Nina Ottosonin tämäkin, Dog Domino, astetta vaikeampi ja Mikylle juuri sopiva, siinä sille riittää puuhaa joksikin aikaa. Pixie ei ole tätä vielä kokeillutkaan. Yleensa annetaan tuo helpompi Pixielle, se saa sitä rauhassa tutkailla kun Miky puhisee tuon vaikeamman kanssa.

Miky Dog Fighterin pauloissa
 Mutta kaikkein ehkä mieluisin on tämä keino. Laitetaan nameja tyhjään vessapaperirullan hylsyyn, taitellaan se ja annetaan karvakorvien repiä se pahvi suikaleiksi jotta pääsee tassuiksi sisällä olevaan herkkuun. Ihan niiden lepparipuuhaa! Eli ei tarvitse mitään fantsuja ihmejuttuja tilailla jos ei halua.

Pixie makustelee pahvirullan sisällä olevaa herkkua

Miky raastaa vessapaperirullaa palasiksi
 Itse virikkeellistän itseäni noilla koirilla enimmäkseen, käydään ulkona monta kertaa päivässä ja lenkkeillään. Sisätiloissa lempivirikkeet on kirjoja, käsitöitä ja atk ja tv. Niin ja toi mun miehu :)

Pixula mulla lukukaverina :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti