tiistai 9. huhtikuuta 2013

Uupumus siis sumupuU

Aika moni on kuullut mun sanovan että mä olen väsynyt. Ja aika moni ihminen on monesti väsynyt. Siihen saattaa olla monia syitä, on ehkä nukkunut huonosti, ollut liian kiireistä ja stressaavaa elämää, on tullut biletettyä ankarasti tai pieni lapsi on pitänyt huolen ettei ole kerinnyt levätä. Yleensä kuitenkin väsymys on ohimenevää ja kunnon lepo tai unet saavat olon tuntumaan paremmalta. Tiedätkö sellaisen olon ja väsymyksen mikä tulee kun on ollut pahassa flunssassa ja pikkuhiljaa oireet helpottavat mutta keho on aivan loppu bakteerien ja virusten myllerryskenttänä olemisesta? Voimaton olo, kaikki pitää tehdä hitaasti ja kaikki vie aikaa ja jopa vessassa käynnin jälkeen saattaa tarvita nokoset että taas tokenee?

Mä sairastuin mononukleoosiin syksyllä 2000 ja se oli aikuiselämäni pahin tauti, korkea kuume kesti monta päivää ja kurkku oli niin kipeä että jopa hengittäminen sattui, sen taudin jälkeen olin tosi heikkona ja kas, sen jälkeen eivät ole voimani palanneet ikinä ennalleen. Se mononukleoosi eli pusutauti laukaisi minussa fibromyalgian joka on krooninen väsymys- ja kipuoireyhtymä jonka syntymekanismeja ovat mm. jokin paha virustulehdus tai onnettomuus tai jatkunut kipuilu. (Ja sen mononukleoosin sain todennäköisesti siksi että kehoni oli aivan ääritilassa kesän jatkuneen hypomanian takia, se oli eka merkki kaksisuuntaisestani.) Olen siis ollut väsynyt melkein 13 vuotta.



Uni ei virkistä, en ole edes hyvän yöunen jälkeen virkeä. Menen nukkumaan väsyneenä ja herään väsyneenä. Se johtuu siitä että fibromyalgikon uni on erilaista kuin normaali uni, joitain tärkeitä vaiheita jää pois ja ilmeisesti kasvuhormonia ei erity kuten kuuluisi. Toki välillä on parempia kausia ja välillä huonompia kausia. Hyvinä kausina jaksaa käydä töissä (osa-aikaisena) ja nähdä ihmisiä, harrastaa jotain, kuten harrastin tanssia aiemmin. Huonoina kausina sängystä nousu on ponnistus ja se että jaksaa istua loppupäivän sohvalla vaatii kaikki voimat. On tosi ikävä selittää ihmisille että ei jaksa heitä tavata tai kaikki suunnitelmat pitää muuttaa kun ei jaksa. Ei pysty. Ei kykene.

Väsymys ei ole vain mielessä, se on myös lihaksissa ja kehossa. Kerran bussissa istuessani oikein pohdin missä se väsymys on, mitä se on? Koetin siinä hetkessä olla pirteä, olinkin noin 2 sekuntia ja sitten olin taas väsynyt. Sitä ei pysty komentamaan eikä käskemään menemään pois. Reipastelu ei auta eikä se, että olisi kiinnittämättä siihen huomiota. Se on kuin toinen iho, joka kasvaa kaiken päälle ja vain on siinä.

Keho tuntuu siltä kuin se olisi valettu betoniin, tai valurautaan. Kaikkia paikkoja särkee tylpästi ja päätä huimaa, sydän jyskyttää pienestäkin liikkeestä ja pelkkä puhuminen saa hengästymään. Silloin ei kykene 'ottamaan itseään niskasta kiinni' ja 'lähtemään lenkille' koska tuntuu että silloin hajoaisi kokonaan atomeiksi. Ei voi käydä kaupassa eikä tehdä ruokaa eikä siivota. Jaksaa maata ja vain olla tai ehkä lukea kirjaa, tuijottaa telkkaria. Ja toivoa että olo kohenisi pian ja jaksaisi taas edes liikuskella asunnossaan ja laittaa tavaroita paikoilleen. Olen aika usein aika kateellinen ihmisille jotka jaksavat ja tekevät paljon asioita, toivottavast he tajuavat miten onnekkaita ovat!



Usein multa on otettu kaikki labrakokeet ja aina ne näyttävät että arvot on hyvät, ei ole kilpirauhasessa ongelmia ja hemoglobiinikin on ihan ok. Monesti tuntuu että sitä toivoisi että jokin olisi oikeasti pielessä ja sen saisi korjattua jollain lääkkellä tai muulla, se olisi helpompaa kuin olla vain kovin kovin uupunut aina ja koko ajan ilman 'näkyvää' syytä.

Luulisi että kolmessatoista vuodessa olisi jo tottunut tähän olotilaan, mutta ei siihen näköjään ikinä totu. Aina kun on hyvä kausi, sitä miettii että no niin, tällaista tämän kuuluisi olla ja ehkä onkin tästä eteenpäin. Sitten tulee taas huono kausi ja se vie mielenkin matalaksi kun energiaa on noin 10% normaalista. Nyt on taas tuon vähäisen energian kausi, sairaslomalla olen sen takia ja juuri tänään tajusin että joudun pyytämään lisää sairaslomaa kun jopa tämän kirjoittaminen vaati monia hetkiä ja paljon taukoja että jaksan loppuun asti. Ja kädet on ihan puhk


3 kommenttia:

  1. Onpas sulla upea kuva täällä itsestäsi! :)
    Ja noi uupuneet pikkukoirat on kans sööttejä. Hyvä selventävä kirjoitus, joka kandee kaikkien lukea (etenkin niiden jotka luulee et reippaus auttaa tuohon vaivaan)!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Yritin saada selväksi millainen on uupunut olotila myös niille ketkä ovat niin onnekkaita etteivät ole sellaista kokeneet - kiva jos edes vähän onnistuin siinä :)

    VastaaPoista
  3. Aloin kunnolla lukemaan tätä blogia, vaikka se on ollut seurannassa mulla jo kauan. Tiedän mistä puhut, meinaan tuo väsymys, fibromyalgia. Kärsin niistä myös. Sekä kaksisuuntainenmielialahäiriö, se on minulle myös ikävän tuttua. Itse kirjoitan näistä aiheista ja tietysti muustakin blogissani, naiset on luotuja kulkemaan... Laitoin tuon nimen selvennykseksi toisesta blogistani, johon tuo Susiemo myöskin viittaa.Jatkan lukemista.

    VastaaPoista