maanantai 28. toukokuuta 2012

Pixuilua

Tänään ajattelin kertoa suloisen koirumme Pixien, eli Pixun, eli Pixulin, eli Piskulin, eli Karvamuumin kuulumisia. Rakkalla lapsellamme on monta nimeä ja joka aamu miehu keksii uuden kuvaavan nimen. Lähes joka päivä löydämme uusia olentoja joista Pixu koostuu, sekarotuinen kun on. Siinä on ainakin vahvasti oravaa, kissaa, mangustia, pääskystä, sammakkoa, joitain koirarotuja, kettua, matoa ja muumihahmoa. Se pitää tassujaan kuin orava, nuolee niitä ja putsaa kuonoaan ja hyppii jännien esineiden perään kuin kisu ja seisoo tarkkaavaisena takajaloillaan kuin mangusti. Vikinä on kuin taivaalla lentelevän pääskysen, se napsii lento-olentoja suuhunsa kuin sammakko ja kiemurtelee mielissään kuin matonen ja näyttää joltain keksityltä söpöseltä muumihahmolta joita ei ehkä oikeasti ole olemassakaan. Kaikki tämä tietysti kuulostaa omistajan puolueelliselta ihailulta, mutta todistetusti Pixula on hurmannut useita ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia. Yhdelläkin kävelylenkillä hurmattiin 9 ihmistä! Ja moni vannoutunut kissaihminen on menettänyt sydämensä Pixulille - aika hyvin mun mielestä :)

Tässä Pixie lepäilee matolla




Pixie oli arka ja laiha meille tullessaan, mutta kovin se on ollut utelias ja reipas arkuudestaan huolimatta. On ylittänyt jo monia esteitä tiellään. Se ei pidä autoista, pyöristä, käytävistä, uusista huoneista, junista, busseista, mutta melkein kaikesta muusta se pitääkin. Ja kun meillä oli auto kuukauden lainassa niin se loppupäivinä jo reippaana hyppäsi kyytiin vaikka ekat matkat tärisi sylissä kuin pieni karvainen hyytelö. Bussissa ja junassakin ollaan matkustettu ja vaikka ne ei olletkaan mitään ihania matkoja, niin kiltisti niistä selvittiin ja kesällä meinataan totutella lisää. Ja meinaanpa totuttaa sen pyöräni etukoriinkin, jotta päästäisiin matkailemaan kotikaupungissa. Pari kertaa ollaan kokeiltu, eikä Pixu siitä ole tykännyt mutta ei myöskään osoittanut mieltään, kiltisti vaan alistunut meikäläisen omituisuuksille.

Pixun eka lelu millä se oppi leikkimään

Ja luitakin oppi puremaan alkujännäilyjen jälkeen


Ja laihaksi sitä ei voi enää sanoa! Tullesssaan kaikki luut törröttivät, mutta nyt niitä ei tunnu enää yhtään kun paijailee. Reisissä ei ollut ainoatakaan lihasta ja muutenkin koiru oli luuta ja nahkaa, nyt on lihaksia joka puolella ja mahakin kivasti pyöristynyt :) Täytyy ehkä varoa ettei liikaa pyöristy. Ihmisten herkkuja me ei olla annettu sille yhtään, vain ihania kuivattuja kananpaloja ja muita koiraherkkuja. Ja ruoka maistuu, paitsi silloin kun on paastopäivä kun ei mikään maistu. Ja ruohoa se tykkää syödä silloin tällöin, ehkä tasapainottaakseen massua, joskus siitä tulee oksu ja joskus ei, mutta annan syödä kun ajattelen että se tietää mitä tarvitsee.Se rakastaa Jahti&Vahti raksujaan, maksalaatikkoa, pakastelihamakkaraa, raejuustoa, juustoa ja lähes kaikkea mitä ollaan tarjottu. Ihana kuunnella kun se rouskuttaa menemään. Ja siankorvat maistuvat myös, mutta niitä ei anneta liikoja kun niistä menee maha sekaisin.

Ensimmäinen kuukausi oli jännää kun ajattelin että onpas kiva koira kun ei yhtään karvaa lähde koko otuksesta. Ja hah! Olinpas väärässä! Kevätauringon alettua lämmittää ilmaa, alkoi vahva ja tuuhea aluskarva lähteä ensin tuppoina ja sitten sitä olikin aivan joka paikka täynnä ja harjattiin joka päivä irtokarvoja kahmalokaupalla pois. Uskomatonta miten sitä riittikin! Ja kun aluskarva oli lähtenyt alkoi myös päälikarva harveta kesäkuosiin. Nyt Pixiellä ei ole enää mahtavaa kaulaharjaansa ja muutenkin on karvallisesti tosi solakassa kunnossa - kelpaa lämpimän kesän tulla.

Raaskun näköinen haukotusotus auringonvalossa nallensa kera.

Pixie tarkkailee meidän taloa kallion päältä

Aamuisin Pixie odottelee sängyllään kiltisti kunnes herätään, kun sängystä alkaa kuulua heräilyn ääniä, se kiertää sänkyä toisen luota toisen luokse ja haluaa heti rapsuja ja sitten onkin aika lähteä lenkille.  Lenkeillä se rakastaa nuuhkimista ja toisten koirien tapaamista, vähän se niitä joskus jännittää vaikka kiinnostus tutustua on suuri! Ihmisiä se myös moikkailee mielissään ja tykkää kun saa rapsuja. Kissatkin kiinnostaisi, mutta ne vaan sähisee. Talvella lumessa ja nyt kesämmällä nurmikolla on kiva saada hurjia juoksu- ja säntäilyhepuleita jolloin ei näe onko koira oikein- vai nurinpäin niin hurjasti se vilistää ja pomppii. Västäräkkeijä, pupuja ja oravia on ihana jahdata eikä se meinaa pysyä nahoissaan eikä hihnassaan kun niitä on lähettyvillä. En kyllä tiedä mitä se tekisi jollekin rusakolle jos kiinni saisi, kun ne ovat kaksi kertaa Pixin kokoisia. Siiliä ollaan myös varovasti nuuhittu ja melkein puuhun kiivetty oravaisen perässä. Lenkin jälkeen se onkin aina ihan akku tyhjänä koko koiru.

Lempiasennossaan tassut tiivisti ihmistä tai sohvaa vasten <3

Venyttelyä matolla vielä talvikuosissaan.

1 kommentti:

  1. Ihana Pixie, kyllä se on onnenkoiruli kun on päässyt noin rakastavaan kotiin:) -tiina

    VastaaPoista