keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Talven selkä

Tänään tuli sellainen olo aamulla, että johan tää talvi on nähty, voisi tulla jo seuraava vuodenaika. Tänä talvena on samoiltu metsässä, nautittu eväitä ja kuumia juomia hangilla, otettu paljon kuvia, käyty luistelemassa ja nautittu kaikesta talveen liittyvästä kuten toppahousuista. Eli alkais jo riittää. Mä olen vasta 'vanhoilla päivillä' opetellut tykkäämään talvesta ja sen ainutlaatuisista riemuista, mutta rajansa kaikella. Tänä aamuna väsytti, oli pimeää ja paleli toppavaatteista huolimatta ja bussipysäkillä oli lisäkseni viitisen ihmistä ja kaikki vaan tönöttivät ja hiljaa värisivät siinä bussia odotellessa. Tuli ikävä fillarointia vähissä vaatteissa ja sitä vapauden tunnetta mikä tulee kun voi itse päättää aikataulunsa ja menonsa omalla kulkupelillä.

Talven selkä saisi jo taittua. Ja parempaan suuntaanhan tässä selkeesti ollaan jo menossa, eilen kävelin kotipolkua töistä kello puoli viisi, ja oli vielä valoisaa - siitä tuli sellainen Jee-fiilis! Mutta silti on tässä vielä helmikuu kestettävänä, ja vielä tavallista pidempi helmikuu (karkausvuosi nääs). Se on yleensä ollut mulle sellainen vaikea kuukausi, jonkinasteinen masennus saattaa iskeä helposti vaikkei haluisikaan, tai ainakin kevätväsymystä pukkaa. Saas nähdä miten käy tällä kertaa. Ainakin helmikuun alkuun asti pitää kiirettä, sillä alkupäivinä näyttäisi olevan Medusalle esiintyminen tiedossa!! Jännää!

Eikähän noista jokapäiväisistä puolentunnin treeneistä sitten tullutkaan tapaa, ainakaan vielä. Kertakaikkiaan kun on mulla työpäivä, niin en jaksa en kykene mihinkään muuhun sen lisäksi. Se imee kaikki mehut ja energiat ja duunin lisäksi jaksan vain olla, lukea ja katsoa telkusta jotain, kaiken muun yrittäminenkin on ihan turhaa - ja turhauttavaa. Ehkä se on vihdoin vaan pakko hyväksyä, että voimat ei vain riitä. Teen asioita vapaapäivinä ja mulloin keskityn vain töiden hoitamiseen. Ainaista tasapainoílua haluamisen ja kykenemisen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti